Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Vielä syyskuun käsitöitä


Eletään syyskuun viimeistä päivää, aurinko paistaa ja mittari näyttää varjossa +13.6. Mukavasti tuuli heiluttaa pyykkejä, ehkä saan hakea illalla kuivat vaatteet sieltä. Tuo aurinko on ollut viime aikoina hyvin harvinaista herkkua, joten olisi kai paremmin paikallaan olla ulkona kuin istua tässä kertomassa käsitöistä. Mutta niin kuitenkin teen, sillä jotain on valmiina odottamassa esittelyä. 



Perusmyssy aikuiselle ilman ohjetta, siis ihan oman pään mukaan alhaalta aloittaen
Lanka Novitan Cristal ja menekki 90 g
Puikot olivat paksuimmat sukkapuikkoni eli 8 mm, silmukkamäärää en muista enää.

Minulle oli jostain kulkeutunut kaksi vajaata kerää Cristal-lankaa, hempeää vaaleanpunaista ja hyvin tummaa, jonka väristä minun kaihiset silmäni eivät saa oikein selvää, ehkä se on mustaa.  Kerät ovat pyörineet paksujen jämälankojen seassa jo pitemmän aikaa enkä ole oikein osannut käyttää niitä mihinkään. Nyt ne olivat mukana mökillä hypistelymuhvilankojen joukossa ja siellä kekkasin, että näistähän vois tulla myssy. Aloitin kauniimmalla värillä, siis vaaleanpunaisella ja lopussa  muutama raita tummallakin, että korkeutta tulee riittävästi. Vielä tupsu keikkumaan päälaelle ja siinä se on. Tummaa lankaa jäi vielä jonkin verran.




Hypistelymuhvien teko jatkuu edelleen.  Olen kerännyt yhteen kassiin kaikki paksut pesunkestävät  langat. Siinä on omien jämäkerien lisäksi lahjoituksena saatuja lankoja, joille en ole keksinyt aiemmin sopivaa käyttöä. Pari muhvia valmistui taas mökillä ja lisääkin näitä todennäköisesti tänne ilmestyy jossain vaiheessa. Tarkoitukseni on tehdä niitä muiden töiden ohessa.





Ensin valmistui tämä hypistelymuhvi, jonka koristeluun käytin tyttären virkkaamia isoäidin neliöitä.
Neliöt kiinnitin toisiinsa virkkauskiinnityksellä ja sain sopivasti muhvin kokoisen pannan, jonka sitten ompelin kiinni muhviin. Kuvassa on siis vain yksi muhvi kolmelta eri kantilta.
Lanka on itse muhvissa on jättikerältä akryylilanka ja koristeet sekalaisia lankoja yhteensä 130 g.





Seuraava hypistelymuhvi sai koristeekseen kudotun palmikon lisäksi kukkasia ja pari perhosta
Lanka samaa akryylilankaa kuin edellisessä ja erilaisia jämiä yhteensä 140 g.

Moneen muhviin olenkin tuota nimetöntä akryylilankaa käyttänyt, mutta nyt se loppui. Lanka on sopivan paksua muhvieihin ja m,ielestäni nätin punaista.




Muhvien sisäpuolelle tein tunnusteltavaksi taas erilaisia "härpäkkeitä" ja toiseen kiinnitin tyhjän lankarullankin. Osa näistä on kiinnitetty tiukasti paikoilleen ja osa taas virkattuun nauhaan, jolloin sen voi vetää ulos muhvin sisältä. Langanpäät saa helposti hyödyllisen käytön, kun siitä tekee vaikkapa jonkunlaisen nystyn. Tuossa vasemmalla näkyvässä epämääräisessä nystyssä on monta lyhyehköä langanpätkää virkattu pieneksi kupiksi ja on sitten täytetty ja ylösalasin käännettynä kiinnitetty tiukasti muhviin.



Yhdet lapasetkin on valmistunut, mutta ne on kuvaamatta ja taitavat päästä näytille vasta ensi kuun puolella seuraavan parin kanssa.

Hyvää alkavaa lokakuuta kaikille Lankapirtissä poikkeaville! Toivottavasti saamme jokainen viettää hyvän kuukauden.



keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Tennarit vauvalle


Aina on kiva kuulla uutisia, että sukuun tulee vauva. Ihan senkin takia, että saan tehdä jotain pientä ja söpöä tulevalle. Nyt on tulossa pieni mies, asia paljastettiin eikä sitä pidetty salaisuutena. Heti tiesin, että tennarit hänelle pitää tehdä. Olin nähnyt vauvojen virkattuja tennareita siellä täällä ja ihaillut kovasti.  Aiemmin olen tainnut virkata vain nämä aikuisen tennarit.





Virkatut tennarit vauvalle, kuvallinen ohje löytyy täältä
Lanka Gjestalin Maijaa
Menekki 35 g
Virkkuukoukku 3 mm

Kiitos hilmiina hyvästä ohjeesta!



Tapani mukaan minun piti tietenkin hiukan sooloilla ja tehdä joitakin pieniä yksityiskohtia toisin kuin ohjeessa, mutta ulkonäköön se ei mielestäni vaikuta. Näitä oli niin mukava tehdä kuin olin etukäteen arvellutkin. Mutta yllättävän paljon sain kulutettua näihin  aikaa.




Hymy levisi mieheni kasvoille, kun näki nämä. Tarkemmin tarkasteltuaan hän totesi näissä olevan virhe, kun ovat molemmat samaan jalkaan!  :D




maanantai 21. syyskuuta 2015

Kukkatuplat


Talveen on hyvä varautua ajoissa, eikö niin!  ;)  Vaikka kasvihuoneilmiön sanotaan lämmittävän ilmastoa, niin vielä talvet ovat talvia ja silloin tarvitaan myös kunnon lapasia käsien suojaksi. Siis saanko esitellä syksyn ensimmiset lapaset.





Malli omani tuplalapaset, joiden ohje löytyy täältä  
Kukkien kaavio on Villapallon ja löytyy täältä
Koko XS - S
Lanhat Gjestalin Maijaa ja menekki yhteensä 90 g
Silmukoita resorissa 48, kämmenosassa 41, peukaloissa 18 s
Puikot sukkikset, joiden koko resorissa 3 mm, kämmenosassa 2.5 mm ja peukaloissa 3.5 mm





 Tuplalasiksi kutsun näitä sen takia, koska lapaset on tehty onteloneuloksena. Jotkut sanovat kääntölapasiksi, mikä sekin on oikein hyvä nimitys. Lapaset ovat siis kaksinkertaiset ja värit kääntöpuolella peilikuvana. Muistuttaa siis täkänää, jonka Wikipedia määrittelee näin "Täkänä on vanhimpia kansanomaisia kudonnaisia. Se koostuu kahdesta samanaikaisesti kudotusta kankaasta (ylä- ja alakangas), jotka vaihtavat kuvioiden kohdalla paikkaa ja sitoutuvat näin toisiinsa kuvioiden reunoissa".




 Olen ainakin yhdet kukkatuplalapaset tehnyt aiemmin, mutta silloin en keksinyt tehdä myös kämmenen puolelle kukkia. Nyt se kekkasin ja tykkään ja teen vastakin, jos kukkatuplia teen. Mutta laitan kukat hiukan korkeammalle.




 Nyt nämä tuplat ovat nyt menossa kustin matkassa miniälle Tampereelle  ja pian nähdään = kuullaan, osasinko tehdä sopivan pienet hänen pieniin käsiin. Lankaa on vielä, joten tarvittaessa teen uuden yrityksen. Olisi niin paljon helpompaa, jos asuttaisiin niin lähekkäin, että sovittaminen olisi mahdollista.




maanantai 14. syyskuuta 2015

Raitaa sukkiin



Ei täällä mitään uutta ja erinomaista ole saatu aikaan, ihan vaan tavissukkia. Enkä sano taviksia ollenkaan halventavassa mielessä, sillä nehän kuuluvat sukkien parhaimmistoon. Käyttäjänä en ainakaan minä niihin kyllästy ja tekijälle ne ovat vailla vertaa, kun niihin voi lisäillä lukemattomat määrät erilaisia yksityiskohtia. Jo pelkästään raidoittaa voi lukemattomilla tavoilla. Siis pitänee sanoa, että täällä on taas erilaiset perussukat valmiina.




Raitasukat  kokoa 38 vaihteeksi sileää neulosta, varsi 29 cm lattiasta mitattuna
Langoista oranssi on  7veikkaa ja tummanruskea Jannea, yhteismenekki 125 g
Silmukoita 48 ja 3.5 mm:n sukkiksilla mentiin.

Mitäpä näistä muuta kertoisin. Ovat mielestäni kauniin väriset, pirteää oranssia ja tummaa suklaata, siis appelsiiniä ja suklaata, oliskohan se hyvä yhdestelmä.  Kuvassa värit vaan ovat liian hailakat. Saajakin on tiedossa, mutta vielä ei ole tietoa hänen mielipiteestään, sillä hän ei ole vielä edes nähnyt näitä.


Minulla taitaa olla jonkin asteinen sukkabuumi menossa, kun aina vaan haluttaa tehdä niitä lisää. Entisiäkin on "jemmapussissani" isot kasat ja silti haluaisin taas tehdä sukat. Mutta nyt välillä pitää tehdä ainakin yhdet lapaset, jotka jo ovat puikoilla.




lauantai 12. syyskuuta 2015

Syksyn ensimmäiset sytomyssyt


Kävin tänään lankaostoksilla Oulun Lankamaailmassa ja samalla tietenkin kyselin, onko tuotu sytomyssyjä. "On niitä joitakin" sanoi myyjä tai jotain sen suuntaista ja pyörähti varastoon hakemaan niitä. Melkoinen määrä siellä olikin taas, yhteensä 66 sytomyssyä.






  Näiden neljän kuvan myssyt olivat yhdessä isossa muovipussissa. Kuvaamista varten lajittelin ne kotona värien mukaan, että kuvista näkee, kuinka kivoja malleja ihmiset ovat keksineet tehdä. Paljonhan sytomyssyjä on käsieni kautta kulkenut ja monenlaisia malleja niissä on ollut, mutta taaskin oli muutama hiukan erilainen kuin kertaakaan aiemmissa myssyissä. 





Nämä kahden kuvan myssyt olivat omissa pusseissaan tuon ison pussin sisällä. Oletan, että tekijä on tuonut myssynsä pussissa, joka on sitten päätynyt sellaisenaan Lankamaailmassa muiden myssyjen joukkoon. 

Kiitos taas jokaisesta myssystä!  Lähiaikoina vien nämä syöpäpolille jaettavaksi potilaille. 


Jatkossakin aikuisten kokoisia sytomyssyjä ja sytosukkia otetaan vastaan toimitettavaksi syöpäpotilaille.  Mikäli sytomyssyt ja -sukat on sinulle uusi asia, kannattaa kurkata Sytomyssyily-sivulleni, josta löytyy tietoa.



torstai 10. syyskuuta 2015

Syyskuun töitä


Syyskuu alkoi sukkien merkeissä vaikka ei tänä vuonna Sukkasatoa saatukaan pystyyn. Liekö emosen puute vai mistä johtuu, itse en ole kuullut asiasta mitään. Olen niin vähän ehtinyt blogeja seurata, ettei minkäänlaista tietoa ole silmiini asiasta osunut. Monena vuonnahan Sukkasatoa korjattiinkin yhdessä moneen eri varastoon, nyt minä täytän yksikseni tätä Lankapirttiä.  Onnistuuhan se niinkin. 


Alkukuu vietettiin taas mökillä. Siellä minulla olikin hyvää aikaa kilkutella puikkoja, kun lähes koko ajan oli sellaiset ilmat, ettei ulko-oleskelua kaivannut. 





Ensin valmistui hypistelymuhvi, jonka tikutin menomatkalla autossa melkein valmiiksi koristelua odottamaan
Muhviosan tein nimettömästä langasta (luultavasti 100% akryylia) 6 mm:n puikoilla ja koristeet sekalaisista lankojen lopuista
 Langan menekki yhteensä 105 g.

Tähän muhviin tein kokeeksi vuoriosankin sileää neulosta muutamaa nurjien silmukoiden muodostamaa laikkua lukuun ottamatta. Nurja kerros taittumakohtaan pitämään muhvin kuosissaan. Tämä on avoimempi kuin aiemmin tekemäni muhvit enkä ole varma, onko se hyvä ominaisuus hypistellessä, koska putoaa ehkä helpommin käsistä.

Koristelu on aika pelkistettyä. Kukan olen joskus virkannut koetilkuksi ja se pääsi nyt sopmistamaan tätä muhvia, kun värit sopivat mielestäni hyvin yhteen. Ja nuo toisen puolen palloset syntyivät ihan tätä varten jämälangoista. Kukka on näköjään tullut ommeltua kieroon, mutta onneksi se ei oikeasti näy noin selvästi kuin kuvassa. En siis ollut huomannut sitä aiemmin enkä enää ala irrottamaan sitä suoristamista varten, kun kiinnitin sen tosi napakasti ommellen.  Muhvin sisällä on nurjien silmukoiden muodostamia kuvioita ja joitakin "lärpäkkeitä" hypisteltäväksi sisäpuoleltakin.



 Sitten siirryin alussa mainitsemieni sukkien tekoon. Mökillä valmistui kaksi paria perussukkia, ensimmäiset ihan "tavissukat" varresta alkaen, mutta toiset teinkin kärjestä aloittaen, mikä on minulle harvinainen tapa tehdä sukkia.




Ensin perussukat kokoa 38, varsi 27 cm korkea lattiasta mitattuna
 Lanka raidoissa Jannea ja muuten 7veikkaa, menekki yhteensä 115 g
Silmukoita 48 ja 3.5 mm:n sukkiksilla mentiin.
                             
Nämä perussukat ovat minulle tyypilliset, tähän tapaan niitä yleensä teen. Varrensuu reosria 2o 2n, sitten varsi ja jalkapöydän päällinen 3o 1 n, vahvistettu kantapää, kantalapun reunoissa kaksi silmukkaa aina oikein ja kärkeen sädekavennus. Mielestäni saan näin hyvin istuvan sukan olipa jalka hiukan kapeampi tai pulleampi.



                        
Raitasukat tiimalasikantapäällä kärjestä aloittaen koko 40
Lanka 7veikka Polkka, jonka menekki oli 90 g
Silmukoita 48 ja 3.5 mm:n sukkiksilla näissäkin mentiin.
Varrensuu 1o 1n resoria ja päättely nurjin silmukoin.

Kokeeksi tein päättelyn nurjin silmukoin ja sainkin mukavan joustavan reunan, mikä voi olla erityisen hyvä ominaisuus sukkien saajalle. Nämä menevät nimittäin sytosukiksi OYS:aan ja saajan jalat voivat olla turvoksissakin.

Syy moiseen minulle harvinaiseen tapaan tehdä sukat, siis kärjestä aloittaen, oli yksinkertainen. Viime aikoina olen miettinyt, että siihenkin tapaan pitäisi totutella edes sen takia, että joskus olisi kiva saada kulutettua koko lankakerä loppuun sukkia tehdessä. Mutta varresta aloittaessahan ei voi arvioida, kuinka korkean varren tekisi, että lanka loppuisi kokonaan, kun terä on valmis.  Mutta toisin päin se on helppoa. Monethan näin tekevätkin. Muutamat sukat olen aiemmin tehnyt kärjestä aloittaen, mutta en ole tykännyt tavasta enkä siksi ole päässyt sen kanssa oikein kunnolla sinuiksi. Nyt ajattelin, että kai minäkin sen tavan voin oppia hallitsemaan kunnolla, jos harjoittelen tarpeeksi. Nyt on siis eka harjoitus tehty, mutta sitä en ole päättänyt, milloin harjoittelu jatkuu. Ja jatkuuko se yleensä ollenkaan.  ;)



keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Uusi idea



Tämä kuva eräässä ristikkolehdessä sai minut purskahtamaan nauruun ja hihittelin sille pitkään. Olihan minun sitten pakko napata siitä kuva ja vilauttaa täälläkin. 



Ainakin tällainen vanhempi nainen kuin minäkin voisi tuota kokeilla, kun kaikki tahtoo painua maata kohden,  Ja tulee paljon halvemmaksikin kutoa uudet sukat kuin ostaa uudet rintsikat! Vai mitä tuumaat?





torstai 3. syyskuuta 2015

Elokuussa valmistuneet


Käsityöni elokuussa olivat taas kerran kovin sukkavoittoisia. Sukkiahan minä teen erityisen mielelläni ja se näkyy täällä Lankapirtissäkin.  Kesän aikana olen uutena asiana tehnyt hypistelymuhveja lahjoitettavaksi johonkin hoitolaitokseen esim, muistisairaiden virkistykseksi.

Ja näin ne elokuun työni valmistuivat:


1.8. pistokassukat itselle, Drops Fabelia 35 g
5.8. sukat valepalmikolla koko 37, Schoeller&Stahl Fortissima Socka 50 g
6.8. pistokassukat itselle, Schoeller&Stahl Fortissima Socka 40 g
8.8. perussukat koko 38, Schoeller&Stahl Fortissima Socka 55 g
9.8. lastensukat koko 27, Schoeller&Stahl Fortissima Socka 30 g
14.8. lastensukat koko 29, Schoeller&Stahl Fortissima Socka+Fabel 30 g
21.8. perussukat koko 38, Nalle Taikaa 70 g
25.8. perussukat koko 40, Nalle Taika ruskea ja valkoinen aloevera  80 g
28.8. perussukat koko 35, Nalle Taikaa ja aloeveraa 55 g




14.8. hypistelymuhvi n:o 5 kissa, lanka Paton Four Seasons 150 g
26.8. hypistelymuhvi n:o 6 pöllö, useita langanjämiä 155 g
30.8. hypistelymuhvi n:o 7 kettinki, lanka teeteen Neon ym. lankoja 150 g



15.8. myssy, lanka Viking Odin 90 g


16.8. tyynynpäällinen pyöreään tyynyyn, lanka tuntematon akryyli 70 g



Yhteensä sain lankaa tuhottua 1060 g.  Ja mikä itseäni eniten ilahduttaa, en ostanut ollenkaan lankaa koko kuukauden aikana. Tunnustan kyllä hypistelleeni useinkin sopivassa tilanteessa lankakeriä, mutta ostamaan en sortunut eikä sitä muutenkaan taloon ilmaantunut.  Vuoden alusta laskien on lankavarastoni huvennut yhteensä 5680 g, mikä sekin ilahduttaa minua.