Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Sytomyssyjä Ystävänpäiväksi

Edit.1.1.13 klo 12.47: pieni lisäys toimitusosoitteisiin alimman kuvan yläpuoella.



Seijasisko ja minä  haastamme  kaikki käsityötaitoiset ympäri Suomen tekemään johonkin sairaalaan sytomyssyjä ystävänpäiväksi

Ulkomailtakin voi osallistua, sillä postihan kulkee.  Jos jokainen tekisi edes myssyn tai pari, niin saataisiin taas valtava myssykasa sairaaloihin.  Aikaahan ystävänpäivään (14.2.13) on  vielä mukavasti, joten hyvin ehtii tehdä muutaman myssyn. 


Sytomyssy on lahja syöpähoitojen takia hiuksensa menettäneelle ihmiselle.  Myssyjä on lahjoitettu ja lahjoitetaan edelleen hoitoja antaviin sairaaloihin, jotka jakavat myssyt edelleen niitä tarvitseville henkilöille. Itse sairauttahan myssy ei paranna, mutta se voi olla suuri ilo ja helpotus ikävää sairautta ja kovia hoitoja kokevalle ihmiselle.   



Keräyskampanjahan perustettiin alun alkaen kolme vuotta sitten (4.1.2010). Tuon kevään jälkeen myssyjä on kerätty eri puolilla Suomea ja täällä Oulussa keräys on ollut jatkuva.



Marraskuussa 2012 Seijasiskon blogissa äänestettiin mieluisinta sytomyssymallia. Muutamat mallit erottuivat ylitse muiden, mutta kyselyn lopputulos oli kuitenkin se, että makuja on monia ja siksi erilaisia myssyjä tarvitaan.   





Ratkaisevinta on materiaali, ettei myssy kutita eikä hiosta hiuksettomassa päässä. Tärkeää on myös, että myssy kestää hyvin pesua. Monet luonnonkuidut esim. puuvilla ja bambu ovat tällaisia. Yhteen myssyyn menee lankaa mallista riippuen 50-100 g.



Myssyjä voi tehdä naisille, miehille, nuorille ja lapsille.  Niitä voi tehdä neulomalla, virkkaamalla tai vaikka ompelemalla. Kaikenkokoiset myssyt käyvät, tosin syksyllä kuulimme, että OYS:ssa oli ollut isokokoisista myssyistä pulaa. Täällä on  linkkejä moniin sytomyssyksi soveltuviin myssyohjeisiin. Samalta sivulta löytyy myös linkki syksyn sytomyssymallikyselyn tuloksiin. 
 

Uusi sytomyssyjen keräyspaikka Oulussa on

Lankakauppa Lankamaailma
Saaristonkatu 27
90100 Oulu


Aiemmin keräyspaikkana toiminut lankakauppa Luomoava Lanka lopettaa toimintansa tammikuun aikana.


Myssyjä voi toimittaa myös entiseen tapaan suoraan OYS:n syöpäpoliklinikalle.  Ja halutessasi voit tuoda tai lähettää postitse myssyt meille jommalle kummalle. Seijasisko asuu Oulun Talvikankaalla ja minä Kempeleessä. Asiasta voit sopia meidän kanssamme s-postilla (osoitteet tuossa alempana).
 



Lisää toimitusosoitteita eri sairaaloihin löydät täältä tai klikkaamalla tuosta yläpuolelta sivua Sytomyssyily.


Haastamme siis kaikki käsityötaitoiset tekemään yhden tai useamman sytomyssyn valitsemaansa sairaalaan! Haastamme myös eri käsityökerhot mukaan talkoisiin. Oulun seudun Martat ja Kempeleen Asukastupa ovat jo ottaneet haaasteen vastaan. 


Me molemmat neuvomme ja opastamme mielellämme kaikissa sytomyssyihin liittyvissä asioissa.  Lahjoituslankaakin sytomyssyihin on jonkin verran tarjolla.  

Yhteyden meihin saa sähköpostilla 
Matleena  aikkara08@gmail.com 
Seijasisko seijasiskon@gmail.com


Terveyttä ja onnea alkaneelle vuodelle! 
Matleena ja Seijasisko 



20 kommenttia:

  1. Te olette ihania ihmisiä, jaksatte kannustaa meitä osallistumaan tähän hyvään kamppanjaan. Tähän on ihan mielyttävä osallistua, kunhan saa "pään" auki asialle.
    Oikein isoa menestysdtä myssykeräykseen tänäkin vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos sinulle! Syöpäpotilailta saatu kiitollinen palaute ja teidän muiden kannustus antaa aina uusia voimia, vaikka joskus tuntuu raskaaltakin.

      Poista
  2. Mukana ollaan, vaikka viime aikoina muut neuleet ovat vallanneet tilaa sytomyssyilyltä. Pari on jo valmiina, mielenkiintoisia malleja riittää kokeiltavaksi ja lankojakin on, joten pitääpä taas ryhdistäytyä tälläkin saralla!

    VastaaPoista
  3. Hei, hyvää uutta vuotta. En ole aikaisemmin tehnyt sytomyssyjä, mutta nyt haluaisin kokeilla muutamalla. Lahjoituslankaa siis voisi saada työhönsä vai miten se olikaan.
    Olen kovasti lukenut monenlaisia käsityöblogeja, siitäkin saa hyvän mielen kun näkee kättenne töitä.

    Terveisin Tuomontupa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomontupa, Kiva, kun innostuit aloittelemman. :) Jonkin verran meillä on tosiaan lahjoituslankaa jaettavaksi, joten otapa yhteys s-postilla, niin voidaan sopia asiasta tarkemmin.

      Poista
  4. Oikein ihanaa alkanutta vuotta! Voisi sitä myssyn tai pari tehdä jossakin vaiheessa. Mulla on vain yleensä niin olemattomat sopivan paksuisten puuvilla- ja bambulankojen varastot, että tahtoo jäädä vain yritykseksi. Pitäis muistaa joskus ostaa ihan sitä varten lankaa, kun käy lankakaupassa.

    Kirjoittelit blogini kommenttilootassa kirjoneuleeseen liittyen. Värivalinnat ja käsiala ovat kirjoneuleessa aika ratkaisevassa asemassa. Toisaalta toisen silmää miellyttää toisenlaiset värivalinnat kuin toisen. Itse olen paljon luovempi värivalinnoissani, kun kyseessä on joku ei-esittävä kirjoneulekuvio. Pöllöt taasen eivät voi olla kuin valkoisia tai ruskeita (no ehkä juuri ja juuri harmaita) ja taustankin suhteen olen aika jäykkä. Muutenkin taidan olla niitä, joiden silmää miellyttää mahdollisimman suuri tummuusero lankojen välillä, jotta kuvio erottuu selkeästi. Tähän olen toki tehnyt ainakin pari poikkeusta, mutta noin yleensä :D En tykkää sekavasta mössöstä.

    Kirjoneulehan on sellainen laji, jossa paranee harjoittelun myötä. Toisaalta toisilla se tulee enempi luonnostaan. Käsialaan liittyen olennaisen tärkeää on mun mielestä sopivan langan valinta. Olen nähnyt useita epäonnistuneita yritelmiä, joissa isona tekijänä on ollut vääränlainen lanka. Esim. liukas ja lörppä lanka on varmasti hankala työstettävä.

    Tässä nämä syyt, jotka mulla tulee mieleen miksi joku kirjoneule työ näyttää nätimmältä kuin toinen. Laitoin kyllä omaan kommenttilootaani, että en meinaa kirjoittaa aiheesta, kun tulee jaariteltua kuiteski liikaa. Heh, tein sen sitten sun kommenttilaatikossa ;D (Oisin voinut jaaritella oikein pitkältikin, mutta en sentäs viitsinyt).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tess, mukava kuulla, että sinäkin lupaudut mukaan myssyilyyn. :)

      Kiva myös, kun innostuit jaarittelemaan edes täällä. ;) Minä kyllä allekirjoitan nämä ajatuksesi kirjoneuleeseen liittyen. Aivan samaa mieltä ollaan, minä vain olen hiukan laiska pukemaan ajatuksiani sanoiksi kirjalliseen muotoon.

      Poista
  5. Upeeta taas, ihmeesti te jaksatte. Nyt pitää seuraavaksi laittaa myssy puikoille, kunhan saan keskeneräiset sukat valmiiksi.
    Oikein mukavaa ja välillä laiskottelevaakin upeaa uutta vuotta 2013 toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marleena, kuten Mummelille jo tuolla edellä sanoin, niin syöpäpotilailta saatu kiitollinen palaute ja teidän muiden kannustus antaa aina uusia voimia, vaikka joskus tuntuu raskaaltakin.

      Poista
  6. Täytyy etsiä ohjeita mitä voisi tehdä. Onkin puuvillalankaa josta voisin lakkeja virkkailla. Osallistun mielelläni tähän hyvän asian puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kissatyttö, kiva kuulla, että otat osaa! :)

      Poista
    2. Jäi edellisessä kysymättä, oletko huomannut linkin "Hyviä sytomyssyohjeita" tuossa oikeassa reunassa. Sieltä voi löytyä sopivia ohjeita sinullekin. :)

      Poista
  7. Minäkin osallistun. On paljon hyviä malleja ja puuvilla lankaa vaikka kuinka paljon.

    VastaaPoista
  8. Kati Puranen, onpa mukava, kun tulet sinäkin mukaan talkoilemaan. :)

    VastaaPoista
  9. Hei kaipailisin lasten mysyyn mallia aikuisilehan niitä löytyy täältäkin .
    Mistä löytäisin.
    voisin ottaa osaa tähän juttuun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokki, hyvä kun löysit kaipaamasi. Me ei olla panostettu lasten myssyihin erityisesti, koska niitä OYS:ssa menee huomattavasti vähemmän kuin aikuisten myssyjä ja lasten myssyjä on kertynyt runsaasti. Näin meille on kerrottu. Mutta totta kai saa lastenkin myssyjä tehdä, kaikkia tarvitaan. :)

      Poista
  10. Kiitos tiedosta teenkin aikuisen kokoon sitten ja ymmärsinkö oikein varmaankin kyse on jatkuvasta keräyksestä ei pelkästään ystävän päivästä.
    Miten arvioidaan myssyn koko ja täytyykö olla tarvitavat tiedot myssyssä,pitääkö pussitaa vai huolehtiiko keräjä kyseisen asian ?
    Kiitos kivoista myssyjen ohjeista
    Ekana attelin kokeilla huivi myssyä näytti kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokki, kiva kuulla, että huivihattua teet. Noihin muihin vastasin sinulle jo s-postina ja teen piakkoin niistä oikein postauksen, kun kyselit niin tärkeitä asioita.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.