Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Nappimyssyjä



Minua myssytyttää edelleen. Vielä muutama viikko sitten, tuntui, etten malttaisi tehdä muuta kuin sukkia. Mutta nyt se aika on jo takana päin ja myssyt ovat vallaanneet mieleni. Alkukuustahan esittelin kaksi myssyä ja nyt on vuorossa toiset kaksi. Ja yhä vain myssymallit pyörivät mielessäni.



Idean tähän myssymalliin sain Silmukoiden taikaa -blogin Johkulta, joka esitteli omiaan mm. täällä.


Ensin syntyi tämä nappimyssy, koko lienee n. 60 cm
Lanka Drops Safran, jonka menekki oli 64 g
Napit löytöjä omasta nappilaatikostani
Silmukoita 124, puikot 3 mm



Tämän ensimmäisen myssyn tein täysin Johkun myssyjä jäljitellen. Olikin yllättävän helppo ja nopea tehdä, kun vain oikeaa kudottiin, ensin tasona n. 8 cm ja sitten reunat päällekkäin 6. silmukan verran, silmukat pyöröksi ja jatkettiin sileää neuletta pyörönä loppuosa.



Toinen nappimyssy sai hiukan eri ilmeen, koko n.54 cm
Lanka samaa Drops Safran, menekki 39 g
Tämäkin Nappt löytyi nappilaatikostani
Silmukoita 110, puikot 3 mm.

Tähän tein aina oikein osuutta tasona vain 4 cm, jonka jälkeen taas reunat päällekkäin ja kutomaan
valepalmikkoa.

Lopputyönä lankojen päättelyn ja nappien ompelun lisäksi näissä myssyissä oli päällekkäin menevien osien kiinnittäminen toisiinsa ommellen.

Minä tykkään näistä nappimyssyistä. Lisäksi olen miettinyt muitakin hiukan näistä poikkeavia toteutustapoja, joten eiköhän täällä nappimyssyjä näy vastakin mahdollisesti hiukan erilaisina versioina.



Ensi viikolla onkin jo ystävänpäivä ja silloin vien OYS:aan sytomyssyjä ja-sukkia. Nämäkin myssyt 
matkaavat sinne.  Tarkoitukseni on hakea tiistaina 13.2. iltapäivällä keräyspisteisiin Oulun Lankamaailmaan ja Kempeleen Asukastuvalle kertyneet myssyt ja sukat.



4 kommenttia:

  1. Neulemaailma on kehittynyt tosi paljon ja monipuolisesti sanotaanko 10:n vuoden aikana. Välineet ovat ihan toista laatua kuin silloin, ohjeet ja langat ovat kehittyneet ihan luksukseksi asti.
    Ja niin myös sytomyssyt! Alkuun virkattiin jos jonkinlaista verkkoa ja pylväskukkia. Nyt myssyt ovat ihan eri maailmasta, kauniita ja koristeellisia mutta toki myös käytännöllisiä. Uusi malleja kehittyy, ainakin täällä sun blogissa, tuon tuosta.
    Ei siis vain teknologia ja robotit vaan myös kädentaidot ja -materiaalit ovat kokeneet maailman kehityksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, niin on todella käynyt. :) Lankapirtti on ollut "pystyssä" jo 10 vuotta ja sitä ennen seurailin blogeja muutamia vuosia. Sytomyssyilyä on harrastettu jo 8 vuotta ja sinä aikana ovat myssymallit kehittyneet kovasti, kuten sanoit. :) Niin maailma muuttuu maailma, kuten jo Nummisuutareissa sanottiin.

      Poista
  2. Hienoja on sinun tekemät nappimyssyt. Mielenkiiinnolla jään odottamaan, millaisia versioita kehittelet tuosta mallista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johku, mutta nyt on tullut vaan mustaa ja sitä näen niin huonosti, ettei paljon mallia kehitellä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.