Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Maaliskuun viimeiset


Kevät etenee, eletään jo maaliskuun viimeistä päivää. Huomenna saadaan jo sanoa, että ensi kuun perästä on kesäkuu. Minusta se on ihanaa, sillä kesä on minulle paras vuodenaika. Vaikka ei talvikaan paha ole, varsinkaan kevättalvi täällä Äkäslompolossa.


Katsastetaanpa viimeiset maaliskuun aikana valmistuneet käsityöni: parit pienet sukat ja kaksi myssyä.

Kahdet sinivalkoset vauvasukat samaa perusohjetta muunnellen kuin aiemmatkin tekemäni vauvasukat
Langat Nallea ja Maijaa menekki yhteensä 55 g
Silmukoita 36-40 ja 3 mm:n sukkiksilla niitä tikutin


Ensin tein nämä kirjoneulesukat, johon käytin aiemminkin sukissa käyttämiäni kuvioita


Perhosmyssyjen innoittamana kokeilin kuvio myös sukkiin. Kuvassa perhoset näkyvät huonosti, mutta varressa niitä on kolmessa kerroksessa ympäri sukan ja terässä vain yksi jalkapöydän päällä.


Nämä sukat tarkoitin keräykseen tänä vuonna syntyville vauvoille, mutta keräys onkin saatu jo päätökseen, joten nämä jäävät odottamaan muuta käyttöä. Saimme siis aivan ennätysmäisessä ajassa kokoon liki 57 000 paria sinivalkoisia sukkia. Mutta olihan meitä tekijöitäkin paljon, FB-ryhmässäkin liki 12000 jäsentä. Kuten varmaan lähes kaikki vieraani tietävätkin, tällä keräyksellä saadut sukat lahjoitetaan tänä vuonna syntyville vauvoille  Suomen 100v-juhlavuoden kunniaksi. Asiasta voit lukea lisää FB:sta tai keräyksen nettisivuilta.

On ollut ilo olla mukana tässä tempauksessa, joka sai niin suuren suosion ympäri Suomen maan ja jopa ulkosuomalaisten keskuudessa. Kaiken lisäksi innostus tehdä käsitöitä hyväntekeväisyyteen jatkuu. Nyt monet vauvasukkien tekijät ovat siirtyneet sytomyssyjen tekoon, mistä seurauksena on saatu jo maaliskuun aikana TYKSiin isot määrät sytomyssyjä (siitä  edellisessä postauksessani). Myös FB:n sytomyssyryhmiin on tulvinut uusia jäseniä, mm. ryhmä Sytomyssykampanja OYS sai maaliskuun aikana 66 uutta jäsentä (maaliskuun alussa 102 jäsentä, nyt 168). Ja myssyjä syntyy innostuneista käsistä. 



Samainen innostus jatkuu minullakin, pari sytomyssyä on valmistunut esiteltäväksi ja kolmas on jo puikoilla.


Ensin syntyi tämä sytomyssy TiiQn  Xeranthemum-ohjeella 
Lanka Novita Soft Cotton 48 g
Silmukoita 100 - 112, joita tikutin 2.5 ja 3.5 mm:n puikoilla

 Ohje on minulle vanha tuttavuus muutaman vuoden takaa, olen käyttänyt sitä  aiemminkin sytomyssyjen tekoon, hyvä ja selkeä ohje TiiQn tapaan. Lanka sen sijaan oli minulle uusi tuttavuus, ostin sitä kolme kerää kokeiltavaksi. Pehmeä ja helposti neuloutuva lanka, jonka uskon sopivan hyvin sytomyssyihin. Käyttökokemusta minulla ei siitä ole. Onko muilla?




Sitten sytomyssy omalla Karoliina-mallillani, jonka ohje täällä 
Lanka vuosia marinoitunut Novitan Butterfly (55% puuvillaa, 45% viskoosia) 50 g
Puikot 2.5 ja 3mm, silmukoita ohjeen mukaan.


Näissä tunnelmissa toivotan hyvää viikonloppua kaikille! Muistathan, että huomenna on aprillipäiväkin.



Ihana uutinen


Heti piti tulla jakamaan tämä ihana uutinen muillekin. 



Maaliskuun alussa TYKSin sairaanhoitaja haastoi meitä FB:ssa sytomyssyjen tekoon. Lue täältä YLEn uutisesta, kuinka upeasti ihmiset ovat ottaneet sen vastaan. Huima saalis, satoja myssyjä vajaassa kuukaudessa! 

On tämä hienoa! En muuta osaa sanoa.


Hyvää päivänjatkoa!





lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kahta sorttia valmiina


Pieniä käsitöitä valmistuu täällä upeissa maisemissa tuntureiden ympäröimänä. Säät ovat vaihdelleet lumisateesta sydäntä sykähdyttävään auringonpaisteeseen.


Tänään aurinko, pilvetön sininen taivas, valkoiset hanget ja lämpömittarin +4 (auringossa tosin) houkuttelivat minutkin kävelylle. Mutta aina jää aikaa käsitöillekin.



Muutama päivä sitten valmistui  "perhosmyssy" sytomyssyksi
Lanka hyvin marinoitunutta Novitan Butterfly  
Silmukoiota aina oikein osuudessa 115 ja perhosten alueella 130, 
Puikot 2.5 ja 3 mm:t.


Tämä on nyt toinen perhosmyssy eikä varmaan jää viimeiseksi. Niin paljon kuvio viehättää minua ja lisäksi mallia on kiva tehdä. Tutustumisestani perhosmyssyyn kerroin edellisessä postauksessa.

Ylemmässä kuvassa on väri lähellä oikeaa, tässä alemmassa kai alustana olevan sohvan punainen muuttaa värin lilahtavaksi.




Seijasisko haastoi täällä tekemään tilkkuja Äiti Teresan peittoa varten. Mukaanhan minunkin piti lähteä, ilman muuta.

Nyt on valmiina nämä kolme lappua, teihty nurkasta aloittaen ohjeen mukaan
Nämäkin ikivanhasta langasta Fris Soft Acryl, jota minulla oli 65 g, koko määrä kului sopivasti näihin kolmeen lappuun (vain pieni nyttönen jäi).

Enemmänkin oli tarkoitus tehdä lappuja, mutta nyt pidän ainakin tauon ja teen muuta. Aikaa on muistaakseni huhtikuun loppuun, ei siis ole vielä mikään kiire.


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Perhosmyssy ja raitasukat



"Maaliskuu maata näyttää" ainakin täällä Oulun seudulla ja varmaan muuallakin parin päivän lauhan kelin ja vesi-räntä-lumisateen jälkeen. Mutta nyt on pikkupakkanen ja kirkas auringon paiste. :)

Ja jotain valmista on puikoiltani tullut, nimittäin yksi sytomyssy ja sukkapari.



Perhosmyssy eli perusmyssy perhoskuvioin
Lanka Essentials Cotton ja menekki 51 g
Silmukoita  alun aina oikein kerroksissa 110, joiden jälkeen 120
Puikot  2.5 mm ja 3 mm



Idean perhosmyssyyn ja ohjeen perhosten tekoon sain Irmalta Asukastuvan käsityötapaamisessa. Samantapaisen myssyn ohje löytyy täältä Ravelrysta (englanniksi, ilmainen), mutta sen löysin vasta sitten, kun olin jo aloittanut tämän. Malli on minulle mieleinen ja varmaan näitä valmistuu lisääkin jossain vaiheessa. Kiitos Irma!



Päälaen kavennukset aloitin viimeisten perhosten välisillä oikeilla silmukoilla ja tein ihan "mutuna". Eihän tämä paha ole,mutta seuraavaa tehdessä aion tutustua tuohon yllämainittuun ohjeeseen.




Eilen sain valmiiksi raitaperussukat koko 41, varren korkeus 18 cm kantalapun yläreunaan mitattuna
Langat Viking Auroora ja Janne (varren suut, kantapäät ja kärkikavennukset), joiden menekki yhteensä 109 g
Varreessa ja jalkapöydän päällä taas resoria 7 o, 1 n
Silmukoita 56, puikot 3.5 mm:n sukkikset



Värit näkyvät huonosti, mutta ovat tässä kuvassa lähempänä totuutta. Auroora-raitalanka on minulle uusi tuttavuus, ihan mukavaa kudottavaa. Sattumalta raidoituskin onnistui melkein yksi yhteen, vain ennen kantapäätä ja kärkikavennuksia otin toisesta sukasta vajaan 50cm:n pätkät pois.



Ihania keväisiä päiviä kaikille!






maanantai 13. maaliskuuta 2017

Lisää sukkia


Perussukkia olen täällä väsännyt viime aikoina. Aiemmin olen jo kertonut, että ostin kolme kerää Schachenmayr Regia  design line -lankaa enkä oikein tykännyt sen väreistä ja raidoittumisesta, oli minun makuuni liian rauhatonta ja kaipasin selkeämpää raidoittumista. Onneksi kolmas kerä oli eri väriä kuin ensimmäiset. Tässä viimeisessä oli selkeämmät värit ja miellytti silmääni huomattavasti paremmin kuin edelliset. Mutta nyt kaikki kolme kerää ovat melkein loppuneet, jäljellä vain kaksi pientä nyttöstä.

Jos sinua kiinnostaa, millaisia sukkia olen kyseisestä langasta aiemmin tehnyt, niin kurkistapa tännetänne, tänne ja tänne.


Nämä kolme paria sain viikon aikana valmiiksi.




Ensin valmistuivat nämä perussukat tiimalasikantapäällä, 
Terä kokoa 38, varren korkeus 18 cm kantalapun yläreunasta mitattuna 
Lanka Schachenmayr Regia  design line väri numero 03657, menekki 84 g
Silmukoita 56, puikot 3 mm.

Vaihteeksi tein varren ja jalkapöydän päällisen 7 o, 1 n resorina. Nämä kuten kaikki muutkin nyt esittelyssä olevat sukat menevät hyväntekeväisyyteen eikä siis ole tietoa, onko saajalla ohuet vai paksummat jalat. Resorin ansiosta sukat istuvat paremmin eri kokoisiin jalkoihin. 



Sitten valmistui lapsen sukat tiimalsikantapäällä
koko n. 27, varsi 10 cm kantalapun yläreunasta mitattuna 
Lanka sitä toista väriä (vyöte ei tallessa) Schachenmayr Regia  design line, menekki 53 g 
Silmukoita 48, puikot 3 mm

Näiden varret ja jalkapöydän päällisen tein 5 o, 1 n -resorina.
Yllättäen lanka näyttääkin näissä sukissa kivemmalta kuin isommissa johtuen kai siitä, kun näissä on selkeästi vähemmän silmukoita.

Tässä vaiheessa langat olivat jo aika vähinä, molempia värejä oli jäljellä isohko jämäkerä. Arvelin, etteivät edes yhdessä riitä aikuisen sukkiin. Siispä tehdään niistä yhdessä ja lisätään joukkoon yksiväristä lankaa.


 Syntyi  perussukat vahvistetulla kantapäällä kokoa 38, varsi 10 cm kantalapun yläreunasta mitattuna 
Langat kahta väriä Schachenmayr Regia design line ja sinistä Nallea, menekki 72 g
Silmukoita 52, puikot 3 mm

Resorin jälkeen kudoin kummallakin kirjavalla langalla vuorotellen kaksi kerrosta ja kantapäät sinisellä Nallella. Ja taas varret ja jalkapöydän päälliset 7 o, 1n -resoria. Varressa jäi taakse vain 3 o, 1 n, mutta se ei haittaa ainakaan minun silmääni.


Huomasiko joku, että tavoistani poiketen en ole kertonut näiden sukkien langanmenekkiä. Se johtuu siitä, että olemme olleet viikon Äkäslompolossa kuten niin monena keväänä aiemminkin eikä minulla ole vaakaa mukana. Ensimmäiset näistä sukista valmistuivat tulomatkalla ja muut täällä asuntovaunussa. 



Tämä näkymä on ikkunastamme. Lunta riittää kivasti ja aurinkokin on hellinyt meitä monena päivänä.  Ladut ja rinteet ovat tänäkin vuonna hyvässä kunnossa.


P.S. 16.3.17. Nyt on sukat punnittu ja menekit merkattu paikalleen.


sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Sytomyssyjä TAYS:aan

Edit. 16.3.17 Lisäsin pari keräyspistettä


Huhuu, kaikki pirkanmaalaiset ja muut asiasta kiinnostuneet! 



Nyt on pitkästä aikaa käynnistynyt sytomyssykeräys TAYS:aan

Ensimmäinen sytomyssykeräyksemme v. 2010  tuotti TAYS:aan peräti 2427 myssyä, siitä kerroin täällä. Mutta eiväthän ne myssyt vuosikausia tietenkään riitä. Tuon keräyksen jälkeen minun muistini/tietojeni mukaan ovat vain jotkut yksittäiset ihmiset tehneet myssyjä TAYS:aan. 

Facebookissa on herännyt kova innostus sytomyssyjen tekoon, kun piakkoin saavutetaan juhlavuoden vauvoille tarvittavat sukkamäärät. Niiden tekoon on ollut kova innostus ja nyt monet niiden tekijöistä haluavat jatkaa sytomyssyjen parissa. FB:n sytomyssyryhmiin on tulvinutkin uusia jäseniä.


Siis tiedoksi kaikille: nyt kerätään 
sytomyssyjä, villasukkia ja kämmekkäitä TAYS:aan.
Asiasta on tiedotettu vasta FB:n Sytomyssyt TAYS -ryhmässä, mutta keräyksen aloittaja lupaa, että muuallakin tietoa levitettään.

Keräys on alkanut muutama päivä sitten ja se päättyy 30.4.17. Jatkoakin on luvassa mutta siitä ei ole vielä tarkempaa tietoa.




Keräyspisteitä on viisi:

Käsityöliike MerlettoAleksanterinkatu 30, 33100 Tampere

Tampereen pääkirjasto Metson kahvioPirkankatu 2, 33101 Tampere

Pirkkalan kirjasto, Suupantori 2, 33960 Pirkkala

Taikatoimet Ahoniemi
Kalamiehentie 14
31700 Urjala



Virpeistöntie 238 B
12350 Turkhauta



Neulotaan yhdessä sytomyssyjä Taysiin! Merletto lahjoittaa myssyjen tekoon erivahvuisia lankoja, omat neulepuikot tai virkkuukoukku kannattaa ottaa mukaan. ❤




 P.S. kuvat esittävät aiemmin tekemiäni sytomyssyjä.



keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Naistenpäivää




Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
– Eeva Kilpi –

Tämä Eeva Kilven runo on ollut minulle ohjenuorana jo kauan ja olenpa sen tainnut jakaa täällä jo aiemminkin, mutta niin teen taas nyt. On se sen arvoinen.



tiistai 7. maaliskuuta 2017

Taas vain sukat


Olen usein sanonut täälläkin, että minä pidän sukkien tekemisestä kuten moni muukin. Niitä minun puikoiltani tipahtelee aika usein, viime vuosina yli 60 paria vuodessa. Ei siis ole mikään ihme, että taas viime viikolla valmistui sukat.



Sukat Niina Laitisen Rim-sukkien ohjetta hieman muunnellen kokoa 40, 
Langat Nalle ja Schachenmayr Regia  design line, joiden menekki yhteensä 98 g
Silmukoita 56, joita tikutin 3 mm:n sukkiksilla.



 Tai oikeastaan otin Rim-sukista vain mallineuleen, jota sitäkin muunsin lisäämällä yhden lisäkerroksen yksivärisellä langalla. Muuten tein omaan tapaani: resori 2 o, 2 n, vahvistettu kantapää kuten Niinallakin, mutta kärkeen sädekavennus.

Ja voinpa kertoa, että tätä samaa laatua täällä on nytkin puikoilla. Jotainhan minulla aina pitää olla, muuten käsissä, kun käteni eivät osaa olla levossa.