Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Näin käsityöt vaikuttavat meihin


Nyt sitä tutkitaan oikein tieteellisesti, minkä me olemme tienneet aina. Käsityön hyvää tekevän vaikutuksen tekijäänsä. Tänään olen törmännyt pariin juttuun, joissa puhutaan asiasta.

Tällainen juttu yle uutisissa:  

"Käsityön pitäisi olla ihmisoikeus 

Käsitöiden tekeminen on vuosien varrella muuttanut muotoaan muun muassa netin vaikutuksesta. Samalla tutkimus on vahvistanut, että käsitöiden harrastaminen edistää kaikenlaista oppimista. Aivotutkijan mukaan käsityöt voivat opettaa niin kertotaulua kuin epäonnistumista."


Koko juttu luettavissa täällä.

Samasta asiasta kirjoittaa myös juuri ilmestynyt Taito-lehti n:o  5/2013 otsikolla Hyvinvointia käsityöstä.   Alla pätkä kirjoituksesta:


Molemmissa siis asiaa, jonka jokainen käsityöntekijä taitaa tunnistaa itsessään ainakin jollain tasolla, vaikka ei ehkä ole sitä tiedostanut.  Kannattaa lukea, mitä tutkijat sanovat.


10 kommenttia:

  1. Juuri näin! Ehdottomasti kaikki taide- ja taitolajit ovat tarpeellisia meille ihmisille ja aivoille. Voihan se "käsityö" olla piirtämistä, puutarhanhoitoa tai leipomistakin, jos ei pysy puikko tai puukko kädessä! Ja vaikka minäkin olen käsitöiden saralla "vanha konkari", niin aina siinäkin voi oppia uutta ja haastaa itsensä. Mulla on nytkin elämäni ensimmäiset poikittain neulotut sukat yhtä sauman ompelua vaille valmiina, haastetta niissäkin kokeneelle kutojalle. Ihan erilaisia onnistumisen kokemuksia olen saanut nyt myös kehräämisen ja huovutuksen kursseilla: periaatteessa materiaali (villa) on tuttua, mutta työskentelytapa uutta. Ensin tuntuu, että eihän tästä tuu mitään, mutta sitten yhtäkkiä tulee joku ahaa-elämys, ja voi sitä ihanuutta! :) Tuosta tekstistä tuli esille sekin, miten kädentaitoihin tulisi kannustaa, vaikkei ihan kädet enää toimisikaan. Mulla ainakin sekä lääkäri että fysioterapeutti ovat kehottaneet jatkamaan käsitöiden tekoa, vaikkei se nykyään niin helppoa olekaan, kun toinen käsi ei toimi kunnolla. Eli kyllä sielläkin puolella on hoksattu käsitöiden ja ylipäätään harrastusten merkitys, eikä vain sanota, että lopeta kutominen, ettet tule vielä kipeämmäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, totta joka sanasi! Juuri noinhan se on ja kattaa mielestäni kaikki kädentaitojen lajit. Myös vaikkapa leipomisen ja kukkien kasvattamisen ja monta muuta. :)

      Poista
  2. Heips pitkästä aikaa! Kesä meni ja oli oikein mukava.
    Tosi monet kauniit sukat olet viime aikoina neulonut.
    Taito-lehdessä oli monessakin artikkelissa tuosta käsillätekemisen hyvästä vaikutuksesta ihmiseen. Näinhän se on ja eiköhän ole aina ollutkin näin.
    Oikein hyvää syksyä Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristtinaS, heippa pitkästä aikaa! Kesä meni taas niin nopsaan, mutta hyvä kesä oli muuallakin kuin sinun saarellasi. :)
      Lehdessä oli tosiaan monta muutakin juttua, jotka tavalla tai toisella liittyvät tähän aiheeseen. :)

      Poista
  3. Nämä ajatukset käsitöiden vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin allekirjoitan täysin! Nykyään työelämästä on tullut jotenkin kovin sirpaleista. Harvassa työssä yksi ihminen enää tekee suunnittelutyön ja varsinaisen työn alusta loppuun saakka ja näkee ne todelliset työnsä tulokset konkreettisina edessään. Käsityöt paikkaavat tätä tarvetta. Toivottavasti työmarkkinoillakin ymmärretään tehdä työstä mielekkäämpää ihmiselle. Samalla kun se mielekkyys kasvaisi, kasvaisi myöskin tuottavuus ja luovuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva Silmukainen, meitä allekirjoittajia taitaakin olla aika monta! ;) Käsitöiden hyvää tekevä vaikutus on ollut tiedossa jo pitkään ainakin niitä tekevien parissa, monen naisen olen kuullut sanovan, että ilman niitä ei olisi selvinnyt järjissään esim. avioerosta. Ja nykyinen työelämä kiihkeydellään ja pirstaloitumisellaan on myös yksi asia, mikä voi vaikuttaa käsityöinnostuksen lisääntymiseen nuorten naisten parissa.

      Poista
  4. Minusta käsitöissä parasta on uuden kokeilu, ei saman junnaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, minustakin on upeaa, kun itse keksii jotain "uutta" ja onnistuu sen teossa niin hyvin, että toisetkin haluavat tehdä ideani mukaan. Mutta mielelläni teen muidenkin ohjeiden mukaan, parhaita niistä moneenkin kertaan. :)

      Poista
  5. Tuo on totta! Itse opettajanakin todistan tuota päivittäin, että teorian rinnalla käsityö tekee hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auli, sinun työssäsi käsityön hyvät vaikutukset tulevatkin hyvin esille. :) Itse olen vain kotioloissa opettanut lapsille käsitöitä ja nähnyt sen riemun, mitä onnistuminen heille antaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.