Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Ei tullutkaan sytomyssyä


 Eilen aloin tehdä sytomyssyä, puuvilla- ym. soveltuvista langan jämistä edelleen sillä samalla ohjeella kuin muutama edellinenkin on valmistunut.  Mutta illan mittaan suunnitelma muuttui ja myssy päätyikin itselleni. Kävin nimittäin alkuillasta sauvakävelemässä lenkkipolulla ja ilman päähinettä paleli päätä. Se on siis syksy. Ja neulojakin tarvitsee jotain päänlämmitintä. Jo kävellessä tuli mieleen, tulisikohan siitä myssystä minun lenkkimyssyni.

 Myssyn aloitin taas päälaelta ja olin virkannut jo suoraan osaan asti, kun kotiin palattuani rupesin kokeilemaan tekelettäni. Ja oli aivan sopivan kokoinen ympärysmitaltaan. Sitten vain lisää kerroksia niin paljon, että korvat peittyvät mukavasti. Tarvitaan riittävästi tilaa myös letilleni/nutturalleni.
Seuraavaksi mietin, pääseekö kylmä tuuli puhaltamaan liikaa myssyn rei'istä. Muistin kerran aiemmin pujotelleeni reikämyssyn reikiin ketjusilmukkanauhaa ja se sopisi tähänkin hyvin. Siihen sain käytettyä taas monta lyhyttä pätkää kokonaan.  Se edellinen samalla tekniikalla tehty myssyni löytyy täältä, jos joku haluaa kurkata sitäkin.


 Lankaa tähän myssyyn kului yhteensä 75 g.  Ja se tuntuu tosi kivalta päässä, nytkin on käytössä, kun tätä naputtelen.


 Tällä kertaa virkkasin yhden piiiiiiiiitkän nauhan, jonka pujottelin yhtenäisenä kaikkin reikiin. Välillä mittailin ja taas jatkoin, kunnes nauhaa oli sopivasti. Edellisellä kerralla tein jokaiseen reikäriviin oman nauhansa.  Hyvänä pujotteluapuna oli tuo neula, jonka kerran sain The Lankakauppiaalta Susulta. Kiitos taas ja vilkutukset sinne Saloon!


Tällainen juttu tänään, jolloin alkoi syyskuun viimeinen viikko.  Meillä on viime päivinä ollut melko mukavaa säätä, ei ole juuri satanut ja aurinkokin on paistanut ainakin osan päivästä. Mutta kylmäähän se alkaa olla, tänä aamuna mittari näytti +2 aamulla hieman ennen seitsemää.  Mutta toivon, että syksy jatkuu juuri sellaisena meille itsekullekin, kuin sitä toivomme.  Minä toivon aurinkoa. ;)


10 kommenttia:

  1. Näppärä lenkkimyssy! Varsinkin reikiin pujotettu virkattu nauha on hauska idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, minustakin tuo on kiva idea ja saa kivan näköistä aikaan. :)

      Poista
  2. Kivan myssyn sait.:) On kyllä kiva idea pujotella noita kjs-silmukka nauhoja myssyyn. Pitää joskus itekki kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, minäpä jään odottamaan sinun myssyäsi tällä tekniikalla. :)

      Poista
  3. Komiapa on sun lenkkipiposi! Ja neulakin näytti kovasti tutulta - samasta paikasta muuten saatu/hankittu...

    VastaaPoista
  4. Kiva myssy ja hauska tuo ks-nauha! Jotain päähän jo tarvitaan...
    Kauniita myssyjä teet edelleen! Hyvää syksyä täältä kaaoksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli, pääasiat ovat edelleen mielessä. ;) Huh huh, sitä muuttotouhua. Jaksa vaan, sitten on mukavaa uudessa kodissa, kun kaikki on ohi. :)

      Poista
  5. Tämä myssy on kyllä tosi kiva ja idea hieno, saa nuo jämäpätkät hyvin käyttöön eikä kahta samanlaista myssyä synny.
    (Patalappukirjassa on käytetty samaa systeemiä, siinä ketjunauha on pujotettu ristiin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lea P, patalapun pitääkin olla hiukan tiiviimpää. Olen nähnyt kuvan kauniista torkkupeotosta, jossa oli käytetty tätä tekniikkaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.