Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Perjantaina torilla


Perjantaipäiväni kului mukavasti Oulun Torilla  VARES -keskuksen  “Yhteisöllisyyden ytimessä” tapahtumassa.

Tapahtuma oli osa VARES-verkoston toteuttamaa Liikuta Minua – kampanjaa, jonka tarkoituksena on tehdä vapaaehtoistoiminnan moninaisuutta tunnetuksi suurelle yleisölle ja saada uusia ihmisiä innostumaan vapaaehtoistoiminnasta.
 
 

Minä olin Pohjois-Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen kutsumana heidän esittelypöydässään kertomassa sytomyssyilystä ja tietenkin toivoin pystyväni innostamaan uusia ihmisiä myssyntekoon. Monelle asia olikin jo tuttu, mutta jotkut kuulivat siitä nyt ensi kertaa.  Lupauksiakin myssyn tekoon osallistumisesta sain, kiitos niistä kaikista.  Yksikin myssy antaa iloa jollekin!


Syöpäyhdistyksellä itsellään oli esittelyssä mm. rintaproteeseja ja peruukkeja, joita sai myös sovittaa.  Ja pitihän minunkin niistä pari vetää päähäni. Tämä tuntui paremmin omalta kuin tuossa yllä olevassa kuvassa näkyvät pitkät blondin hiukset. 

Kävijöitä pyydettiin "Kirjoita Toivo-ajatuksesi" tähän fläppitauluun ja moni siihen osallistuikin, kuten kuvakin kertoo.  Lopulta piti ottaa toinen paperikin käyttöön, kun kaikki eivät enää mahtuneet samalle paperille. 


Monenlaista muutakin ohjelmaa päivään mahtui. Oli YLEN:n Tarinateltta keräämässä ihmisten omakohtaisia tarinoita, joita esitetään TV2:ssa ja Radio 1:ssä.  Oli juhlapuhetta ja musiikkia, runonlausuntaa, tanssia, zumbaa, taukohierontaa...  Lisäksi monien, monien järjestöjen esittelypöytiä.

Wintiöt tanssivat


Zumbaa kaikille halukkaille


 Vapaaehtoiset Oulun seudulta olivat tehneet 20 koskettelukirjaa, jotka luovutettiin Celia-kirjastoon lainattavaksi edelleen näkövammaisten ja muiden tarvitsijoiden esim. kehitysvammaisten käyttöön.

Kirjoissa on kosketeltavat, tunnusteltavat kuvat, joista saattaa kuulua ääniä. Teksti on lyhyt ja selkeä.

Näistä kirjoista on kova puute ja niitä tehdään Oulussa lisääkin. Tiedotus- ja suunnittelutilaisuudet ovat VARES-keskuksessa Harjapäänkadulla toukokuun lopulla ja syyskuussa.  Tämä kiinnostaa minuakin, pitääpä panna asia mietintämyssyyn.


Iloisia ja tunteikkaitakin lauluja kuultiin Liikkuva laulureppu -nimisen kuoron esittämänä



 Rattoisasti kului aika tässä mukavassa hulinassa ja  ihanassa auringonpaisteessa.  Kylmäkään ei ehtinyt tulla, vaikka navakka tuuli puhalteli melkein koko ajan. Ja arvatkaapas,  kenellä on nyt kasvot punaisena auringosta!  Minulla tietenkin, kun en huomannut panna auringonsuojavoidetta ollenkaan ja monta tuntia siellä seisoskelin kasvot aurinkoon päin. Onneksi ihoni ei sentään varsinaisesti palanut, kuumotti kyllä illalla ja nyt punottaa vieläkin.  Onneksi ihoni sietää hyvin aurinkoa.



10 kommenttia:

  1. Hienoa, että tuollaisia tapahtumia järjestetään. Erilaisia vapaaehtoitoimintojahan on paljon ja varmasti jokainen löytää itselleen sopivan ja tuollaisessa tilaisuudessa varmasti helpompi ujompienkin lähteä mukaan.

    Meillä ei aurinko enää paistele,vaan sade otti vuoronsa olla vieraanamme. Eipä pahakaan asia välillä sade, maa alkoi jo olla kuivaa ja siitepölyallergiatkin toivottavasti helpottaa.
    HYvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kuulostipa kivalta tapahtumalta ;) Täällä Helsingissäkin oli kai jossain välissä tuo Liikuta minua-päivä eräässä suuressa vanhusten talossa.. Kyllä tuo bloggeri taisi takkuilla vähän kaikilla, minultakin lähti tekstit karkuun ja ilmestyi sitten takaisin, tosi ärsyttävää, mutta toivottavasti nyt pelaa taas! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Hyvällä asialla olette olleet; vapaaehtoisia tarvitaan aina.

    Taisi olla viileä aurinkopäivä sielläkin.

    VastaaPoista
  4. Onpa ollut kiva tapahtuma ja onpas iloiset ilmeet.

    VastaaPoista
  5. Onkohan nyt Oulussa joku erityinen viikonloppu, kun tänään oli täällä Toppilassa "Mahdollisuuksien tori", jossa myös oli muistaakseni tuon Vares-jutun esittelypöytä ja aika monta muutakin järjestöä esittelemässä toimintaa. Käytiin pikaisesti pyörähtämässä, siellä melkein joka pöydässä oli karkkia jaossa ja Unicefilta sai pojat ilmapallojakin. :)

    VastaaPoista
  6. - Oletpa käynyt hienossa tapahtumassa!!! Mukava, että ollaan taas saatu vähän mainosta syto-myssyille!!!
    - Kyllä minä tuota yhtä kuvaa katsoin: "Onpa niin samanlaiset vaatteet kuin Matleenallakin, samanlainen kaulahuivikin ja kukka ja pinssikin ihan samassa paikassa kuin Matleenallakin, mutta on otsatukka ja on tukevampi. HEH!!!
    - Minä kans eilen (vai oliko toissapäivänä) ihmettelin, kun ihanat liinasi ehdin nähdä, mutta en pystnyt niitä kommentoimaan ja sitten katosi koko liinatkin. Ajatttelin, että olenkohan minä niinkin taitava, että osaan poistaa sinun blogikirjoituksiakin.
    -taina-

    VastaaPoista
  7. Mammutti: Joo tuollaisesta tilaisuudesta varmaan löytyy useimmille jotain mieleistä, johon voi osallistua. :)

    Pirjo: Noo eiköhän Blogger taas pelaa, kun saivat kuntoon. Oli ensimmäinen kerta minun kolmivuotisen bloggailu-urani aikana.

    Pirle: Muuten olisi ollut oikeinkin lämmintä, mutta navakka tuuli viilensi. :)

    Enkuli: Niin on! :)

    MariJ: Niin saattaa olla, minulla ei ole tullut seurattua ilmoituksia tarkoin. Kiva, kun pojat saivat ilmapallot! :)

    Seijasisko: Joo kiva oli! :)


    Taina: HIH, se olikin salaperäinen kuva! ;D Kyllä minäkin olin ihmeissäni, kun sivu oli hetkeä aiemmin kommentteineen ja sitten ei mitään. Meinasi jo epäilyttää, olenko edes tehnyt sitä postausta vai vain nähnyt unta.

    VastaaPoista
  8. Arvostan suuresti hyväntekeväisyystyötä, ahkeruutta ja pyyteetöntä auttamista, hyvä Matleena ja kaikki muutkin osallistujat!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.