Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Vielä kuulumisia Lapista


Viimeinen ilta Lapissa tällä erää.  Huomenna jo ajellaan kotiin.  Vähän jäi kaksi viikkoa vajaaksi tällä kertaa, mutta tänne palataan.  Sää on ollut vaihtelevaa. On ollut pakkasta, on ollut myrskyä ja lumisadetta ja on ollut ihania keväisiä päiviä, jolloin mittari on kivunnut lämpöasteille auringon paisteessa.  On saatu ihailla tähtitaivasta ja revontuliakin.


Eniten kuitenkin nautin tällaisista näkymistä: aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta.  Vielä ei ole tungosta laduilla ...


... eikä lähimmällä laavullakaan.  


Eilen aamulla minä hassuttelin kameran kanssa.  Mies oli lähtenyt jo hiihtämään ja minä istuin vielä yöpaidassa kutomassa sukkaa. 


Huomaatko kuvassa jotain omituista?


No tässä tarkennus: minulla on kahdet silmälasit päällekkäin!!!  Näen varmaan hyvin, eikö!  Halusin nähdä, miltä näytän kaksien lasien kanssa ja siksi kaivoin kameran avuksi.  Ja nyt jaan tämän hauskuuden teidän kanssanne. 

Minulla on ollut  jo jonkin aikaa hankaluuksia näkemisen suhteen.  Kerran kauppareissulla sain  sitten idean kokeilla lisälaseja.  Ostin sellaiset  vahvuudeltaan kai  +1 lasit, jotka mahtuvat omien oikeiden lasieni päälle.  Ja nämä muuten auttavat tarkassa työssä, ovat kuin suurennuslasi.  Noo, ehkä en tarvitse näitä kovin kauan, sillä uudet silmälasit ovat tulossa luultavasti ihan lähipäivinä.


Ne, jotka ovat seuraanneet blogiani jo pitempään, muistanevat sytomyssykeräyksemme OYS:aaan saaman lankalahjoituksen, josta kerroin täällä.  Langat lahjoittanut Pirkko esitti toivomuksen, että hän saisi yhden näistä langoista tehdyn raitamyssyn muistoksi itselleen tapahtumasta.  Sen lupasin ilomielin niin upeasta lankakasasta.

Maanantaina kävin Neulepajassa tapaaamassa Pirkkoa mukanani nämä kolme kaunista myssyä, joista Pirkko valitsi tuon vasemmassa reunassa olevan sinisen.  Nämä myssyt teki Martta, joka on ahkeroinut kovasti muutenkin sytomyssyjen parissa.  Näistä Pirkolta saaduista langoista hän teki näiden kolmen lisäksi 40 aikuisten ja 5 lasten myssyä, jotka hän on toimittanut OYS:aan.  Martta arvelee tehneensä kaikeen kaikkiaan liki 200 myssyä. En muuten malta olla mainitsematta, että Martta taitaa olla jo 84v iältään ja vielä jaksaa ja viitsii osallistua hyväntekeväisyyteen. Ihailtavaa.


Vielä panen tähän pari kuvaa Neulepajasta, jossa on monenlaista ihanaa käsityöjuttua myynnissä.  Tovin tuolla taas kiertelin katselemassa ja ihailemassa.

On kodin tekstiileitä, leluja, myssyjä...


... sukkia, lapasia, kämmekkäitä, koruja.  Siis vaikka mitä monelta eri tekijältä Pirkon omien neuleiden lisäksi.


12 kommenttia:

  1. On teillä ollut ihanaa siellä: minä en ole koskaan ollut Lapissa talvella. Ihan huivikin sinulla on tuossa kuvassa. Pitää pistää harkisntaa kaksoislasitus, mulla kans on vaikeuksia nävön kanssa. Turvallista kotimatkaa!

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva viivähtää hetkisen kanssasi tuolla ladun varressa ihailemassa kaunista maisemaa!
    Neulepajassa näyttää olevan jokaiselle jotakin pehmeää ja lämmintä <3

    VastaaPoista
  3. Heh, mie katoin ensin, että sulla on kynä korvan takana. Sitten vasta katoin tarkemmin kasvojasi. Sama kai se on kotosalla ainakin, että miltä näyttää, kunhan näkee eteensä :)

    VastaaPoista
  4. - Heti minä hokasin, että laseissa oli jotain outoa, mutta en sitä, että niitä olisi kahdet ollut. Miten joku osaa ottaa kuvan itsestään, kun minä en osaa ottaa mistään. Ne on nuo nykyajan kamerat vähän outoja, toista se oli 60-luvulla, kun oli ne Coca Cola-kamerat.
    - Marttahan menee kohta minusta edelle. "Onneksi" hän pitää nyt taukoa, kun minun tehtaani sitä vastoin taas pyörii ihan koko naisituksella.
    - Tuonne Neulepajaan minäkin haluaisin paksun "lomskan" kanssa. Nykyisellä lomskallani siellä ei kyllä tulisi kuin paha mieli.
    -taina-

    VastaaPoista
  5. Upeita maisemia! En ole koskaan ollut Lapissa. Ruka on pohjoisin paikka.

    VastaaPoista
  6. Hei, Ylläsjärven puolella Otsonpesässä (Pihvikeisarin kanssa samassa rakennuksessa) on muuten meidän äidin värjäämiä lankoja myynnissä!

    Oltiin vasta samoissa maisemissa, tosin vain käymässä. Mukavaa loppureissua!

    VastaaPoista
  7. Ai että, siellä on rauhallisen ja kauniin näköistä!
    Hetken aikaa katsoin kuvaa ja luin, ennenkuin loksahti lasit paikoilleen!
    Aikamoisen ihananainen tuo kauppa! Siellä sais aikaa kulumaan, ihan vaan ihailemalla.
    Kaunista viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  8. Hei!
    Mahtavat on maisemat siellä.. Minäkään en ole koskaan talvella ollut Lapissa, kesäisin hyvinkin monta kertaa..
    Sinä se jaksat hullutella.. täytyy myöntää, että aika kauan meni ennenkuin tajusin tuon silmälasitempun.. Ja minulla vieläpä uudet lasit, enkä silti nähnyt.. =)

    VastaaPoista
  9. Kiva olla taas kotona! varmaan teilläkin!
    Huikea tuo latukuva ja kävijöitä odottava laavu.
    Joskus tuota näköä pitää vähän tarkentaa ja hyvä että välähtää kotikonstein! Hyvä kuva!
    Nätit myssyt Martalta. Ihana tuo putiikki.:-D

    VastaaPoista
  10. Kaunista, kaunista!
    Esimakua, kun viikolla 13 suunnnistamme taas kohti Hettaa.

    VastaaPoista
  11. Ihana tuo tunturikuva! Ihana kauppa!

    VastaaPoista
  12. Auli: Turvallisesti ollaan jo kotona ja kaksoislasituksen avulla tikuttelin autossakin! ;D

    Heleena: Niinpä! :)

    Tess: Niin on, ei sitä aina tarvii olla "edustuskelpoinen"! Onneksi! ;D

    Taina: Ihminen oppii mitä vain, kun on tosi tarve! Kuvaamaan itseäänkin! ;DD Marleeenan kanssahan tuota viime kesänä opettelin.

    Marjut: Suosittelen, että joskus tutustuisit Lappiinkin! :)

    Tiina: Otsonpesässä en muuten ole koskaan käynytkään, mutta nytpä onkin ihan hyvä syy poikeeta sinnekin. :)

    Mammutti: Kiva kuitenkin, että lasit lopulta loksahtivat paikoileen! ;DDD

    Pirjo: Mukava kuulla, että muillakin on näkemisongelmia vaikka on uudet lasitkin! ;DDD Ja Lapissa kannattaa käydä talvellakin.

    Marleena: Joo, kotona on mukavaa, mutta tuo kahden viikon pyykkien pesu ei niin kamalasti innostaisi. ;DD

    Iso Gnu: Jokohan siellä alkaa matkakuume nousta! ;)

    Seijasisko: Minäkin tykkään niistä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.