Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Vielä viikon 16 myssyjä





Edellisessä postauksessa jo esittelin ison kasan myssyjä, jotka oli lahjoitettu OYS:n keräykseen päättymässä olevalla viikolla. Mutta se kasa on vieläkin isompi, kun huomioidaan Seijasiskon luo toimitetut ja tänään hänen blogissa jo esitellyt myssyt. Siis tiedoksi niille, jotka ovat jo siellä nämä nähneet, ettei täällä nyt ole mitään uutta. No sen verran uutta sentään, että viikolla 16 saatujen myssyjen kokonaismäärä on huikea 149. Mutta koko keräyksen kokonaismäärän paljastamme vasta Ruusun päivänä. Pidetään arvauskisaan osallistujia jännityksessä, vaikka kilpailuun osallistumisaika onkin jo umpeutunut. Eikä minulla kyllä itsellänikään ole tarkkaa lukua tiedossa myssymäärästämme, mutta ihanan PALJON niitä on! Niin monet ovat halunneet osallistua tähän ilahduttamiskampanjaan!

Mutta sitten niitä tämän viikon myssyjä.




Oulu-opiston käsityökerholaiset olivat ahkeroineen 17 kaunista myssyä, jotka toimitettiin Seijasiskolle kotiin saakka.


Postin mukana on tulleet seuraavat kolme lähetystä:


Nämä kivat myssyt tulivat Omppumadolta Omppumadon käsityökorista. Tumma myssy on Omppumadon ystävän tekemä




Nämä upeat myssyt tulivat MammaMyyltä . Tämä oli häneltä jo kolmas lähetys keräykseemme!



Näma kauniit värikkäät myssyt ovat Hannelta Haapajärveltä, Eijalta Limingasta ja Palagalta Palagan puikkoiluista.



Torstaina oli Oulunseudun Neulojien tapaaminen, jossa allaolevat myssyt luovutettiin Seijasiskolle.


Ne ovat Anulta blogista Villasukkia ja muuta elämää.


Minusta tuntuu joskus, että tämä blogini on muuttunut sytomyssyblogiksi. Niin paljon olen viime aikoina kertonut niistä. Nytkin on omia töitä kuvaamatta ja tosin osittain viimeistelemättäkin, mutta en osaa sanoa, milloin saan niitä tuotua tänne näytille. Mutta vielä sekin päivä tulee, lupaan sen. Viimeistään Ruusun päivän jälkeen, kun OYS:n kampanja-aika päättyy myssyjen luovutukseen, palaan entiseen tyyliin ja sisältöön blogissani.

Nyt toivotan kaikille hyvää lauantaita ja suloista sunnuntaita!





5 kommenttia:

  1. Ei ole ollenkaan huono juttu että blogisi on väliaikaisesti sytomyssyblogi, hyväntekeväisyyden hengessä on mukava olla mukana. Minullakin täällä odottaa vino pino myssyjä sinulle toimitettavaksi, ja suorastaan jännittää se että kuinka paljon myssyjä sitten loppujen lopuksi saatte kokoon.

    VastaaPoista
  2. Jännityksellä odotan myssyjen lopullista määrää.. ;o)
    Ette tainnut kampanjaa aloittaessanne arvata minkälaisen kansansuosion se saa!! Näyttää tulleen koko kansan yhteinen asia! Vau!

    VastaaPoista
  3. Taisi mennä minun arvaamani sytomyssyjen määrä aivan metsään ;)

    Aivan uskomattoman paljon niitä on kertynyt.

    VastaaPoista
  4. Valtava saldo myssyjä on taas tullut.
    Lopullinen määrä ylittää varmasti kaikki odotukset.

    VastaaPoista
  5. Kati: Niinhän se on, että aika aikaansa kutakin! Mielenkiinnolla odotan minäkin lopullista myssymäärää. :)

    Pirjo-Riitta: Eipä todellakaan kampanjaa aloitettaessa osattu edes haaveilla tällaisesta suosiosta! :)

    Leena: Ylitetty on arvauksesi jo nyt, sorry!

    Omppumato: Ainakin meidän omat alkuperäiset odotukset ylittyvät jo nyt kirkkaasti! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.