Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Iloisia asioita

Voi että tulin iloiseksi poiketessani tänään Leenan käsitöissä. Leena oli nimittäin tehnyt sytomyssyjä päälaelta aloittaen ja laatinut samalla selkeät kuvalliset ohjeet meitä muita varten. Ne löytyvät täältä. Kiitos Leena sinulle!




On ollut myös ilo seurata, kuinka niin monet ovat innostuneina ottaneet vastaan haasteemme. Monessa blogissa on jo esitelty valmiita myssyjä. Monet ovat jo kyselleet toimitusosoitettakin ja onpa ensimmäinen myssylähetys saapunut Seijasiskolle.


Mikkelistä tulleessa lähetyksessä oli seitsemän nättiä myssyä ja niihin kaikkiin oli hienosti merkitty koko- ja lankatiedot.

Rinnakkaiskeräyksiäkin ollaan perustamassa lisää. Edellisessä postauksessa mainitsemani Vaasan keräyksen lisäksi ainakin Varsinais-Suomessa ja Seinäjoella suunnitellaan keräystä. Näin saamme syöpäsairaille eri puolille Suomea hiukan apua ja ehkä lohtuakin. Joku sanoikin, että myssyjen lahjoittaminen tuntemattomalle on lähimmäisen rakkautta parhaimmillaan.

Ilmoitelkaapa muuten perustetuista rinnakkaiskeräyksistä, niin voin mainita täälläkin. Saadaan sana kiertämään kaikista keräyksistä mahdollisimman laajasti ja sen myötä paljon, pa-aljon myssyjä.

Kaikille iloista viikkoa!

7 kommenttia:

  1. Neulemyssysi olen aloittanut ja teen tuon Leenankin jossakin vaiheessa.
    Tosi hienoa kun käsityötaitoiset naiset kehittelvat uusia malleja ja vielä julkaisevat ohjeita blogeissaan! ..ja rinnakkaiskeräyksiäkin tulee lisää.
    Täälläkin ollaan oikein iloisia kaikesta. :)
    Kuulumisiin!

    VastaaPoista
  2. Hienoa kun myssyjä on jo tullut!
    Kävin lukemassa Leenan ohjeen ja taidan kokeilla sitä.
    Myssyillään :-D

    VastaaPoista
  3. Hienoja myssyjä! Mukavaa alkanutta viikkoa ja nautihan käsillä tekemisestä minunkin puolesta ;)

    VastaaPoista
  4. Minun jo aikaa tekemäni myssykin on aloitettu päälaelta, kukkasen muodossa ja lähdetty siitä alaspäin. Minulla ei ole ruudutusta, olen virkannut sen eri tyylillä. En vaan muista oliko mulla mitään ohjetta.

    VastaaPoista
  5. Rohkaisevaa, että myssyinto lisääntyy! Käsityökahvilan naiset ovat tulossa mukaan ja ensi viikolla ryhdymme tositoimiin, toivottavasti muutama myssy päätyy myös Ouluun saakka.

    VastaaPoista
  6. Katsoin myös Leenan ohjeen ja kokeilen sitä varmaan seuraavassa myssyssä.

    VastaaPoista
  7. Seijasisko: Yhdessä iloitaan jokaisesta myssystä, joka saadaan tarvitseville! :)

    Marleena: Leenan ohjetta aion minäkin kokeilla! :)

    Kati: Minähän nautin! Ja sinäkin taas sitten, kunhan iso urakkasi on ohi! ;) Menestystä opinnoissasi!

    Pirena: Nätti on sinunkin tekemä myssy, kävin sitä jo ihailemassa. :)

    Pirle: Kiitos jo etukäteen meille lupaamistasi myssyistä! :)

    Marjut: Leenan ohje vaikuttaa mainiolta! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.