Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Kauniit ja kivat

Viikonloppu vierähti taas mukavasti mökkeillen. Sää oli mukava koko ajan, mutta erityisen lämmin eilen sunnuntaina. Ihan kesän tuntua oli aistittavissa. Mutta selvät syksyn merkit on jo näkyvissä, tosin puiden ruska on aika laimean väristä. Johtuneeko sitten siitä, ettei ole ollut pakkasöitä, vai mistä. Eilen illalla sitten ajeltiin kotiin ja nyt eletään Lankapirtissä odotuksen täyteistä viikkoa, kun ensi viikonloppuna minulla pitäisi olla oikein mieluisia vieraita, jos ei mitään yllättäviä esteitä ilmaannu.

Nämä ne jaksavat meitä ilahduttaa takapihallamme. Lisää kukkia oli avautunut viikonlopun aikana näihin lintulaudalta pudonneista siemenistä kasvaneisiin auringonkukkiin.

Vieläkään ei ole käsitöitä esiteltävänä. Edellisessä postauksessa mainitsemani sukat ja verho ovat molemmat vieläkin kesken, tosin kumpikin työ on edistynyt perjantaista.




Tällaiset ihanuudet minua odottivat postilaatikossa, kun tulimme kotiin. Rebekalta nämä viikolla tilasin ja nopea oli toimitus, kun ei Itellakaan nyt aikaillut. Onhan minulla silmukkamerkkejä monenkinlaisia, mutta kaikissa niissä on yksi puute. Ne ovat nimittäin kaikki sellaisia puikkoon laitettavia ja olen kaivannut sellaista lukkolaitteella olevaa, että voi panna vaikka kerroksen merkiksi. Nyt oli tarjolla sopivasti ja tartuin tilaisuuteen.




Kun avasin pakkauksen, yllätyin iloisesti. Olin katsonut huolimattomasti esittelykuvaa Rebekan blogissa ja luulin tilanneeni vaaleansiniset merkit. Mutta näissähän onkin vaaleansinisellä pohjalla kauniita kukkia. Kivat ja tarpeelliset, eikö niin. Tykkään. Kiitokset vielä kerran Rebekalle!

Kaikille hyvää ja kaunista syyskuista viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Aika valjun näköinen ruska on täälläkin ollut. Liian vähän yöpakkasia kaiketi. Harmi, kun upea ruska on yksi syksyn piristävimmistä asioista.

    Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  2. Auringonkukat ovat kauniita kuin myös silmukka merkitkin. :)

    Täytyykin mennä kurkkimaan Rebekalle mitä sieltä löytyy.

    VastaaPoista
  3. Kauniit on merkit ja auringonkukat!
    Samaten täällä, ruska on lähinnä keltavoittoista vaan jospa pari pakkasyötä olisi ja saisimme ihailla ruskaa viikonloppuna:)

    VastaaPoista
  4. Täällä on vasta ruskan poikanen.

    Auringon kukka on mun mielestä ihanan iloinen kukka:)

    Kivat silmukkamerkit:)

    Viikonloppuun! Ja mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Hyvin vähän ruskaa täälläkään on tai oikeastaan ulkona on vain keltaisen sävyjä. Harmittaa, että jäi keväällä auringonkukat laittamatta. Siellä kukkii niin komiasti! Nyt alkaa nurmikolle varista keltaisia lehtiä.
    Minä tosiaan jatkan täällä lonkan/selän kanssa taistoa. Niissä kun on paljon vikaa jo valmiiksi, niin ei passais harjotella lentämistä metsässä, eikä kyllä muuallakaan.

    VastaaPoista
  6. :) Auringonkukat ovat kivoja, varsinkin omalla pihalla jossa niitä voi ihailla pidempään kuin maljakossa

    VastaaPoista
  7. Kiitos itsellesi :) Iloista viikkoa!!

    VastaaPoista
  8. Tess: Sinäpä sen sanoit, ruska todella piristää syksyn! Mikä sen kauniinpaa, kuin aurinkoinen kirpakka syyspäivä ruskaisessa maisemassa! :)

    Tupuna: Samaa mieltä kanssasi! :) Ehkä sinäkin löydät Rebekalta jotain kivaa itsellesi.

    Eila: Toivotaan kaikin puolin kaunista säätä viikonlopuksi! Ja vaikka sää olisi huono, mukava seura on se tärkein! ;)

    Villa Lankala: Viikonloppu tuleekin pian, nyt on jo tiistai kääntymässä iltaan! ;)

    Mammutti: Ensi kesäksi sitten laitat auringonkukkia kasvamaan! ;) Ne ovat tosi ihania, meilläkin kuin pieniä aurinkoja tuolla takapihalla metsikön reunassa.
    Lonkallesi toipumisia!

    Nna: Samaa mieltä kanssasi! Maljakkoon en ole raskinut ottaa kuin yhden katkenneen. Nyt kyllä taidan hakea yhden oksan sisällekin pieneksi auringoksi! ;)

    Rebekka42: Iloa sinunkin viikkoon! ;)

    VastaaPoista
  9. Täälläkin huomasin vasta tänään ruskan alkaneen. Vaahteroissa oli kauniin oransseja lehtiä ja jotkut pensaat olivat saaneet punaisia lehtiä. Kaunista! Kauniita ovat myös sinun silmukkamerkkisi.

    VastaaPoista
  10. Omppumato: Kiva, kun sinäkin tykkäät noista s-merkeistä! :) Ruska tosiaan saapuu hiljalleen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.