Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 24. marraskuuta 2008

Uusi käsityökori

Eilinen lumimyrsky oli kai jo tuhlannut parhaan voimansa ja lumivarastonsa muualle, kun se ei kovin voimakkaana riehunut täällä meidän seudulla. Lunta kyllä tuli, mutta ei ollenkaan niin mahdottomia määriä, kuin uutisista olemme kuulleet muualla Suomessa tulleen. Lumitöitä on kuitenkin riittänyt koko päiväksi esim. teiden ja katujen osalta.

Isompaa haittaa lumesta ei ollut, kun puolilta päivin autoilin toisen kälyni kanssa Ouluun kirpparikierrokselle. Aloitimme Alppilan kirpparilla, jonka nimeä en muista. Siellä tutkailimme tavaroita hyvän tovin ja jotain ostimmekin. Minä ostin messinkisen kynttilänjalan vietäväksi mökille ja kivan pikkuhameen yhteiseksi kaksosille. Hinta oli nimittäin semmonen 75 senttiä, joten en voinut jättää ottamatta. Seuraavaksi mentiin Paljetien kirpparille, josta minä en ostanut mitään, mutta käly innostui siellä shoppailemaan enempi kuin edellisessä paikassa. Lankoja oli molemmissa paikoissa muutamassa loosissa, mutta eivät sykähdyttäneet minua.

Tämän toisen kirpparin jälkeen olimmekin jo kirppailleet mielestämme aivan tarpeeksi ja suunnistimme Katri Antellin kahvioon kahville ja omenahyveelle. Siellä on tällä viikolla Katrin päivän kunniaksi hyvä tarjous: Kahvi ja omenahyve 4.50€ ja omenahyvettä saa syödä niin paljon kuin jaksaa. Mekin santsasimme! Mutta sitten oli jo määrä täynnä. ;D

Nyt iltasella olen tässä tehnyt blogikierrosta ja samalla kutonut noita keskeneräisiä lapasia. Siinä sitten tuli mieleen, että pitää kertoa täälläkin, että minullapa on uusi kätevä käsityökori.


Tällainen, johon sopii kivasti rinnakkain 4 kerää lankaa. Ja varsinkin nämä valmiit kerät(kuvassa) ovat tässä käteviä, kun kerän aloittaa sisältä päin. Lanka juoksee juohevasti. Korin pohjalla on minulla tässä pari kolme itse kerittyä kerää. Onko joku nähnyt tällaisen? On varmaan, näitähän Tampereen messuilla jaettiin lehtitilauksen kylkiäisenä lehtikoteloksi. Mutta minä näin tämän heti käsityökorina ja varmaan tämän innoittamana tilasin lehden (kai se oli Kotiliesi). Enkä ole katunut.

5 kommenttia:

  1. Näyttää oikein hyvältä käsityökoriksi:)

    VastaaPoista
  2. Tosi kätevää :) Mullakin on tapana aina aloittaa kerä sisäpuolelta.

    VastaaPoista
  3. Sieltä on tulossa jotain nättiä, tykkään vihreistä. :D

    VastaaPoista
  4. Käsityökori on tosi tyylikäs ja käytännöllinenkin. Tehtiin hyvät kaupat! ;)

    VastaaPoista
  5. Tupuna: Kiitos! :)

    Lettu: Se on kätevä tapa aloittaa kerä.

    Nna: Ehkä huomenna saan jo näytille!

    Marleena: Niinpä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.