Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Äitienpäivän iltaa

Äitienpäivä alkaa olla pian vietetty. Meillä on ollut tapana, että minä saan silloin täydellisen vapaapäivän taloustöistä. Tämä sai alkunsa, kun lapset olivat pieniä ja minä kotiäitinä vastasin lähes kaikista kotitöistä, ainakin ohjelmoin, että ne tuli tehtyä. Silloin sovimme mieheni kanssa, että hän ottaa äitienpäivänä täyden vastuun niin lastenhoidosta kuin esim. ruokahuollosta. Edelleenkin minulla on täysi vapaapäivä äitienpäivänä vaikka lapset ovat jo pitkään olleet aikuisia. Lapset ovat kasvunsa myötä ottaneet vastuuta, että perhe saa ruokaa ja juomaa sopivina aikoina. Tänä vuonna tyttäremme on valmistanut ateriat ja kahvittelut paitsi, että mies toi aamupalan vuoteeseen minulle. Näin meillä on äitiä juhlittu ja tämä on minusta hyvä tapa. Kukkia ja lahjojakin saan, mutta tämä tapa on niitä tärkeämpi minulle.

Kliiviakin päätti juhlistaa äitienpäivää ja alkoi työntää toista kukkavartta ensimmäisen viereen. Tuossa täydessä kukinnossa on 23 kukkaa, joista 2 vielä nuppuvaiheessa. Kukan halkaisija on 23 cm, joten aika muhkea on.


Tässä näkyy, miten kukkavarsi työntyy tuolta lehtien välistä aukoen samalla jo ensimmäisiä nuppujaan. Ja se on kumma, että aina kukkavarsi pääsee minut yllättämään, vaikka sitä odotan ja kurkkailen lehtien väliin, joko näkyy. Ei näy ja sitten yks kaks kukkavarsi on jo työntymässä esiin hyvän matkaa. Jos tulee ihmisen lapsi ahtaasti maailmaan, niin kyllä kliivian kukkakin.

Bolerot (katso ed. postaus) ovat valmiina odottamassa sopivia nappeja ja sitten kuvauksia saajiensa yllä. Esittelen ne sitten täällä kyllä. Nyt on puikoilla kesämyssy pikku-Veeralle, mutta se on aivan alkuvaiheessa, kun jouduin purkamaan ensimmäisen aloituksen.

Minusta on tuntunut viime aikoina, että kudon vain sukkia. Siksipä laskeskelin, monetko sukat olen tänä vuonna kutonut. Summaksi sain 18 sukat ja 6 töppöset/sniikkerit, lisäksi yhdet säärystimet. Sukista kahdet ja nuo säärystimet ovat polveen asti yltäviä aikuisten kokoa, muut sitten lyhyempivartisia osa lapsille, osa aikuisille. Yhteensä 24 paria, neljä kuukautta, siis 6/kk. Eipä ole kumma, jos haluan tehdä välillä muutakin.

4 kommenttia:

  1. Kyllä mahtava kukkiva kukka sulla. Minkähänlaisen puhuttelun tuo kukkanen on saanut,kun tietysti peljästyksissä on alkanut pukata noin suuria kukkasia:):)

    VastaaPoista
  2. Ihana kliivia:)
    Kuinkas orkideat, kärsivätkö muutosta ja kuinka pakkasit?
    Vähän lohduttaa, kun muutkin ovat joutuneet pähkäilemään sen Bluebellen kanssa. Tunsin itseni aivan ööksi, kun en millään meinannut saada alkuun. Siinä ohjeessahan on virhe ja meikäläinen tuijottaa aina orjallisesti ohjetta niin ihmekkös , jos hankalaa. Jospa tästäkin oppi jotain.:)

    VastaaPoista
  3. Hiano kukka! - Hyvä se on, että joku tekee ne sukat: nykyään sukankutojia on niin kovin vähän, eikä ole villasukkien voittanutta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.