Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 10. elokuuta 2017

Minua ilahduttaa


Nyt on kulunut tavallista pidempi aika edellisestä postauksestani. Se johtuu siitä, etten ole saanut mitään käsityötä valmiiksi. Koko ajan kyllä ovat puikot suihkineet, mutta iso työ valmistuu hitaasti. Kuten kerroin tuolla pari postausta alempana, olen kutomassa torkkupeittoa eikä se ole vieläkään valmis. Enkä ole laiskotellut vaan joka päivä sitä olen tehnyt vähintään parin lapun verran, yleensä reilusti enemmän. Uskon saavani sen valmiiksi ennen kuukauden vaihdetta.

Peittoa kutoessani on katseeni kääntynyt usein ihanaan orkideaan, joka avasi tällä viikolla viimeisenkin yhdeksästä  nupustaan.


 Eihän tätä voi olla ihailematta! En ainakaan minä.

Minun orkideani eivät ole parina kolmena viime vuotena ollenkaan kukoistaneet. Pari niistä on jopa päätynyt kompostiin ja yksi on tällä hetkellä siinä rajalla, saako jäädä sisähoitoon vaan muuttaako ulos sekin. Mielestäni olen hoitanut niitä entiseen tapaan, mutta ne ovat selvästi ruvenneet kitumaan. Siksi tämä ilahduttaa minua eritytisesti ja antaa toivoa, jospa muutkin vielä joskus kukkisivat.


 Orkidea on mielestäni yksi kauneimmista kukista, tämä tavallista tavallisempikin perhosorkidea puhumattakaan monista muista harvinaisemmista lajitovereistaan.






Meidän mökin pihapiirissä kukkii valtavat määrät erilaisia luonnonkukkia. Niitä olen jo vuosia seurannut ja täälläkin niitä esitellyt, mm. kuvan maariankämmeköitä. Niitä on ollut liiterin kulmalla pitkään, mutta viime kesänä huomattiin niiden levinneen paljon laajemmalle. Ja tänä kesänä ne ovat vallanneet viime kesääkin laajeman alueen.


Kaunis on maariankämmekkäkin, mielestäni herkänkaunis.


 Pikkutalvikit kasvavat ja kukkivat sulassa sovussa maariankäämeköiden kanssa, mutta paljon pienemmällä alueella.


 Tähtitalvikkia löytyy savusaunan lähiympäristöstä.


 Kaikien tuntema kissankello "kilisee" siellä täällä mökin ympärillä, vain pieninä laikkuina tosin.


 Kultapiiskun kukat muistuttavat ainakin minua syksyn tulosta ja saavat minut hiukan surulliseksi. Mutta piristäväthän ne harmaankin päivän pirteällä värillään.









8 kommenttia:

  1. kaunis on ntuo orgidea ihaillen katson minulla ei tällä hetkellä ole ainuttakaan kudo nyt vaan rauhassa sitä peittoa eihän iso työ hetkessä valmistu ,vaikka nopsa oletkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MAK, minulla on tuon yhden kukkivan lisäksi neljä enemmän tai vähemmän huonosti voivaa orkideaa.

      Poista
  2. Luonnonkukat ovat niin kauniita. Eikös Maariankämmekkäkin ole orkidealaji, muistelisin kouluajoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, luonnonkukat ovat tosi ihania ja niin helppohoitoisia. ;) Totta, maariankämmekkä kuuluu orkideoihin, muistat siis aivan oikein.

      Poista
  3. Tosi kaunis. Mulla on töissä kolme orkideaa, joista vähintään yksi kukkii koko ajan (tällä hetkellä kaksi). Kun yks lopettaa niin toinen aloittaa. Ilman kukkia ne on tosi rumia. Oon miettiny et jotain masokistikasveja ne on, kun en juurikaan muista niitä hoidella. Välillä niiden lehdet käristyy kahvinkeittimen höyryssä ja toisinaan mikroaaltouunin oven välissä ja silti ne aina vaan äityy kukkimaan. Uimaan pääsevät ehkä kerran kuussa. Jos muistan. Ihme kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, orkideat ovat tosi hyviä kukkimaan tai sitten ei, kumpiakin olen nähnyt. Itse sain "perintönä" muistaakseni v. 2000 kaksi orkideaa, jotka yllättäen alkoivat kukkia minulla, joka en ollut ikinä edes uneksinut niitä hoitavani. Sitten olen saanut lisää lahjoina saatteella "Kun ne sinulla niin hyvin menestyvät". Hyvin vähällä hoitamisella (kerran kaksi kuukaudessa uitan niitä) ne kukkivat kauan, mutta kai vuosi pari sitten lopettivat kukkimisenja osa kitui selvästi ja pari muutti kukkien "taivaaseen" mm. toinen niistä perintöorkideista. Nyt tämä yksilö innostui ilahduttamaan minua. Toivottavasti muut matkivat sitä. Ja hitoa on edelleenkin se sama. Joten alan uskoa minäkin, että ovat ihme kasveja, jotka välillä oikuttelevatkin. ;)

      Poista
  4. Orkidea on kyllä ihanan näyttävä kukka. Tutustuin juurikin perhosorkideaan itse nyt kevättalvella, kun entinen työkaveri toi minulle yhden ja se on kukkinut oikein kiitettävästi. Sopii hyvin minulle, kun en muista kukkia erityisemmin hoitaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, totta, orkidea on ihana kukkiessaan varsinkin, kun se kukinta kestää niin pitkään. Ja voi huoletta jättää kolmeksikin viikoksi kastelematta, jos vaikka reissuun lähtee. Ja nyt puhun vain perhosorkideoista, muista minulla ei ole kokemusta.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.