Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Sytomyssyjä



Sytomyssyjä olen tehnyt saadakseni omiakin tekeleitä vietäväksi OYS:aan ystävänpäivän tienoissa. Tulevana maanantaina iltapäivällä käyn hakemassa myssyt Kempeleen Asukastuvalta ja Oulusta Lankamaailmasta sekä Kirjokkaasta, joten siihen mennessä noihin paikkoihin viedyt myssyt ja sukat ehtivät vielä ystävänpäiväkeräykseen. Jonain päivänä ensi viikolla sitten vien "saaliin" sairaalaan, mutta päivää en osaa vielä sanoa. Laitan tänne kyllä siitä tiedon. Jatkossakin keräyspaikat ottavat sytomyssyjä ja sukkia vastaan entiseen tapaan ja minä toimitan niitä ympäri vuoden sairaalaan.


Nyt on esittelyssä neljä tekemääni sytomyssyä kahdesta eri langasta.


Ensin valmistui kaksi perusmyssyä lankana Novitan Hitti (100% akryyli)
isommassa silmukoita 92 ja pienemmässä 84, joita tikutin 5 mm:n puikoilla paitsi resorit 4 mm:llä
Langanmenekki 53 g ja 48 g.

Lanka oli minulle uusi tuttavuus, ostin sitä kokeeksi yhden kerän á 100 g. Toivoin, että lanka olisi Puro Batikin kaltaista, mutta eipä ollut. Aika nihkeää oli kutoa vaikka metallipuikoilla kudoin. Mutta yhdestä kerästä sain sopivasti kaksi myssyä ja pari metriä jäikin.



Langassa kuitenkin tykkäsin siitä, kun siinä on värit ovat suhteellisen pitkissä juoksuissa ja raidoittuminen ainakin näillä silmukkamäärillä miellyttää minua.




Sitten pari myssyä ohuemmasta langasta ja pintaneuletta kehiin.


Ensin tein nurjien raitojen myssyn, jonka ohje on omani ja löytyy täältä 
lankana Essentials Cotton ja menekki 59 g
Silmukoita 120 ja puikot 3 mm:t.

Aiemmin en olekaan tehnyt tätä mallia yksivärisenä, mutta kun näin Kirjavassa Lankakerässä Sinikan tekemän myssyn, niin päätös oli valmis, Ja nyt sen toteutin ensi kerran ja luulen, ettei kerta jää viimeiseksi. 



 Seuraavankin myssyn tein oman ohjeeni mukaisesti, nimittäin Karoliina-myssyn.
Lanka sama Essentials Cotton, jonka menekki tähän 50 g
Silmukoita ohjeen mukaisesti 120 s 3 mm:n puikoilla tikutin.


Tätä Essentials Cotton -lankaa on vielä ainakin pariin myssyyn jäljellä ja olen tehnyt siitä jo neljä sytomyssyä. Mutta nyt välillä haluan katsella muutakin väriä kuin sinistä, vaikka se onkin minun lempivärejäni. Lankaa ostin syyskesällä tehdäkseni siitä itselle uuden kesälaukun, mutta ehti tulla syksy eikä enää kesälaukkua tarvittu.


Aurinkoisena päivänä



8 kommenttia:

  1. Kauniita ovat; erityisesti tykkään Karoliinasta :)

    VastaaPoista
  2. Oikein nätit myssyt! Ajattelin viedä huomenna Lankamaailmaan muutaman sukkaparin, kiva kun ehtivät mukaan keräykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ingi, kiitos jo etukäteen! Haen ne maanantaina. :)

      Poista
  3. Kauniita sukkia ja myssyjä.
    Sattuipa sopivasti kaupunkikäyntini, kun vein lauantaina sukkia lankamaailmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, kiitos sukkapussista ja kauniista kortista! Hain ne eilen ja huomenna vien OYS:aan, paitsi kortin jätän itselle.

      Poista
  4. Hienoja myssyjä! Mukavaa OYS:in käyntia ja terveisiä Irmalle , jos on paikalla.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seijasisko, kerron terveisesi. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.