Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 29. lokakuuta 2016

Anelmaiset


No nyt on aika paljastaa edellisessä postauksessa mainitsemani "salaisuus". Ei se sen ihmeempi ole, kuin että minäkin sitten tein Anelmaiset. Tiedäthän ne kirjoneulesukat, joissa on kuvioiden lisäksi kukkia ja pitsejä ja joskus tyllinauhaakin. Ainakin tuolla FB:n kässäryhmissä ne ovat kovasti suosiossa ja niitä valmistuukin monen värisinä. Nyt sitten tein minäkin sellaiset, kun miniä toivoi.



 Malli Anelmaiset polvisukkaversiona
Terä kokoa 36-37, vartta 41 cm ennen kantalappua
Langat pääasiassa Gjestalin Jannea mutta hiukan myös Nallea ja Viking Auroraa, joiden menekki yhteensä 190 g
Silmukoita sukan yläosassa 64, pohkeen alapuolella kaventelin sopivissa kohdissa niin, että nilkassa ja terässä oli 52 s
Puikkoina 3 mm:n sukkikset.


Näitä sukkia tehdessä seurailin vuoden 2015 Novitan Sukkalehdessä ollutta ohjetta, mutta tapani mukaan sovelsin omiakin näkemyksiäni.




Kukkia virkkasin kolme kumpaankin sukkaan. Virkkasin myös mustan nyörin varren suuhun. Jätin miniän huoleksi ostaa mieleisensä pitsi, jos haluaa sellaisen.


Tässä sukat ovat vielä koristelematta, aika pelkistetytltä näyttävät.




Anelmaisten "äiti" on Anelma Kervinen, joka kertoo sattumalta tehneensä kirjoneulesukat ja somisti ne kukilla ja nauhoilla. Sukista tuli nopeasti melkoinen villitys, ympäri maailmaa niitä tehdään. Ravelrysta löytyy monia ohjeita erilaisten Anelmais-sukkien lisäksi myös lapasille. FB:ssa on Anelmaiset-sivusto, jolla esitellään Anelman kutomia sukkia. Sivustolla on tykkääjiä yli 26 000. Näin  YleUutiset kertoi Anelmasta tammikuussa 2016.

Ja minä kun en oikein ollut ymmärtänyt koko aikana näiden ihanuuden päälle, katselin vain toisten tekemiä ja hiukan ihmettelin. Ajattelin jopa, etten taida koskaan tehdä tuollaisia, ei minun tarvii. Mutta toisin kävi, kun miniälle valittiin seuraavaa sukkamallia. Meidän miniähän on sukantekijän ihanneminiä, kun hän käyttää ympäri vuoden villasukkia. Hän nimittäin toivoi Anelmaisia. :D  Heti minä kuitenkin päätin ottaa haasteen vastaan ja kokeilla Anelmaisten tekoa. Ja yllätys, yllätys, se olikin kivaa touhua. Vaikka jouduin molemmat varret purkamaan, mutta vika oli aivan minussa itsessäni, kun tein väärän kokoiset aluksi. Saattaapa muuten täällä putkahdella lisääkin Anelmaisia, mutta tuskin minun omaan käyttööni sentään.



28 kommenttia:

  1. Mullakin on nyt Anelmaiset puikoilla. :) Käly tilasi itselleen sellaiset, mutta lupasin tehdä 50 v lahjaksi kahden vuoden päästä hänelle. :) Sitä ennen ajattelin hiukan harjoitella ja tehdä itselle ainakin yhdet, ei viitsi lahjasukkia tehdä harjoituskappaleena. Ja kun niillä ei vielä ole niin kiire... Noita olisi kiva tehdä eri värityksillä itselle ja lahjaksi! :) Kiva on tuo sinunkin värityksesi, tai "värittömyys". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariL, sinulla onkin hyvin aikaa harjoitella Anelmaisia ennen kälyn juhlaa,joten huippihienot Anelmaiset nähdään aikanaan. Sinun taidot tuntien uskallan noin sanoa. :) Minuakin on alkanut houkuttaa ajatus tehdä lisääkin näitä, muttei itselle. Nyt on puikoilla miniälle uudet säärystimet kirjoneuleena, taas hänen valitsemista väreistä minun toteuttamana. Jään odottamaan sinun Aneömaisia. :)

      Poista
  2. Ompa hienot,värit niin ihanat.Mulle kans tollaset....silmukoiden luontiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nittuli, kuinkahan pitkällä han sinun Anelmaisesi ovat jo. :)

      Poista
  3. Hei väri on kyllä hyvä ja sopii malliin hyvin. Minultakin tilattiin 'anelmaisen' säärystimet. Pitkin hampain lupasin tehdä - ja tein, toisia en tee, kukkaset ja röyhelöt eivät ole suosikkejani. Kukkarivi oli yllättävän helppo, luulin paljon vaikeammaksikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, jos minulya olisi joku muu pyytänyt Anelmaisia, olisinpa saattanut kieltäytyä. Nyt tosin olen paljon suopeampi niihin, vaikka kukat ja pitsit eivät mielestäni edelleenkään kuulu sukkiin, mutta jokainenhan saa käyttää millaisia sukkia tahansa minulta kysymättä. :) Kukkariviä olen aiemminkin tehnyt muistaakseni joihinkin sukkiin, muistaakseni tyttömäisin värein pikkuprinsessoille. :)

      Poista
  4. Hyvän näköiset juuri tuolla väriyhdistelmällä.
    Samanmoiset on ajatukset ollut kuin sinullakin. En ole tehnyt, enkä usko tekevänikään. Itse en tykkää "härpäkkeistä" omissa sukissa, eikä varmasti lapsetkaan. Muiden sukkia kyllä olen ihastellen katsellut, todennäköisesti jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinikka, kivan näköisiähän ne Anelmaiset ovat, mutta ei kiitos minun jalkoihini sellaisia. Tulipa mieleen juuri, että sinäkin olisit voinut tehdä niistä tuhomistasi jämälagoista ratkiriemukkaita Anelmaisia. ;)

      Poista
  5. Ihanat värit sun sukissa ja hyvin sopii tuo virkattu nyöri varteen. Mielestäni paremmin ko pitsi. Ite oon tehnyt muutamat anelmaisen-tyyliset sukat. En oo tehnyt ohjeen mukaan, ko tykkään tehä tuon tyylisiä sukkia ihan fiilispohjalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johku, samoin minusta on virkattu nyöri parempi sukissa kuin pitsi tai tyllinauha.

      Poista
  6. Voi miten kauniit sukat ja väritkin ihanat.

    VastaaPoista
  7. Olen myös mallia katsellut ja ajatellut, että saatan ne joskus vielä tehdä lahjaksi. Mutta toistaiseksi on jäänyt ajatuksen asteelle. Kauniit ovat anelmaisesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, kiva näitä oli tehdä vaikka en riemuiten hommaan alkanutkaan. Teehän sinäkin jossain vaiheessa, vaikka taitaa sinullakin olla tehtävien listalla monia muitakin odottamassa. :)

      Poista
  8. Kyllä on upeat nämä sinunkin Anelmaiset. Minä on varmasti onnellinen ihanasta anopistaan. Minäkin tein viime jouluksi yhdet. Tuntuu,että taas olisi kiva tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intsu, kyllä miniä ainakin sukkiinsa on tyytyväinen, toivottavasti myös anoppiinsa. Mutta tärkeinta on tietysti tunne miestänsä kohtaan. :)

      Poista
  9. Miekään en ole Anelmaisista innostunut, vaikka kauniit sukat ovatkin. Siun värivalinnat ovat kauniit ja seesteiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivikki, kävisköhän sinullekin kuten minulle, että yksien Anelmaisten teko ei riitä, vaikka ei malli innosta. Minä olen tehnyt jo säärystimet Anelmaisten tapaan (alkuviikosta saan postauksen tehtyä). ;)

      Poista
  10. Upeat!
    Käly saattaisikin tykätä, jos tällaiset putkahtaisivat joulupaketista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SatunNainen Paula, sitten vaan Anelmaiset puikoille! :) Kiva niitä on tehdä.

      Poista
  11. tokihan miniälle Anelmaiset tehän olette hyvä anoppi ja miniä pari toinen tykkää villasukista ja toinen niitten tekemisestä harmoniset tämä Anelmaiset väriltään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MAK, ollaankin tosi hyvä pari! :) Eikä muutenkaan ole moittimista.

      Poista
  12. Aivan ihanat sukat ja värisommitelmat. Mistä saisi ohjeen näihin sukkiin. On loppuunmyyty. Muut osat osaan itsekin kuvia katselemalla, mutta tuo nilkan virkattu valkoinen kukkarengas??? Saisko sitä ohjetta jostakin.

    Mervi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mervi, kiva kuulla että pidät näistä. :) Kyllä se kukkarivikin on neulottu ja ohje siihen löytyy monesta paikasta netistä nimellä Flowers in a row, esim. tämä video https://www.youtube.com/watch?v=ZMZoLsbZJ8w On ihan helppo ja kiva tehdä moniin muihinkin paikkoihin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.