Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kukkapläjäys

Tällä kertaa en esittele käsitöitä vaan pihamme perennoja, jotka ovat juuri nyt kukassa. Meillä on miehen kanssa sellainen työnjako pihatöissä, että minä hoidan kukkaset ja hän kaiken muun. Silti en paljon viitsi nähdä vaivaa oman sarkani hoitamisessa, vaikka kyllä ihailen kovasti kaikkea kukkivaa. Onneksi monet kasvit ovat kiitollisia siitä vähästäkin hoidosta, minkä saavat, ja palkitsevat kukinnallaan.




Eilen avautuivat iiriksen ensimmäiset kukat. Runsaat nuput lupaavat runsasta kukintaa. Meillä on kahdessa kohtaa iiriksiä, nämä kukkivat aina ensin.



 Lemmikit ovat levinneet sinne ja tänne ja kukkivat pieninä tuppaina monessa paikassa.



 Lumipalloheisi autotkatoksen seinustalla on venähtänyt lisää korkeutta ja kukkii tänä vuonna runsaasti.



Tämä pinkki patjarikkokin on levinnyt useisiin paikkoihin, mutta toinen vaaleampi väri sinnittelee yhdessä kohtaa perennapenkin reunassa ja on avannut vain yhden kukan.



Lopuksi tämä minun suosikkini, joka on kitunut monta vuotta. Sain tämän rhododenin muutamia vuosia sitten mieheltä äitienpäiväksi kauniisti kukkivana. Näytti viihtyvän hyvin sen ensimmäisen ja toisenkin kesän, mutta sitten onkin näyttänyt suunnilleen kuolemaa tekevältä. Viime kesänä se teki sentään muutaman kukka-aiheen, jotka säilyivät talven yli ja ensimmäiset niistä ovat jo auki.  Ja uuttakin kasvua pukkaa nyt lupaavasti.  Vieressä oleva ruskolilja on vain levinnyt niin, että rodon tila käy ahtaaksi.


Hyvää kesäistä viikonloppua kaikille vierailleni!





9 kommenttia:

  1. Kyllä kesäisiä kuvia on ihana katsella, upeita kukkivia pihoja ja puistoja.

    VastaaPoista
  2. Ihanat iirikset, jotka itseltäni hävinneet ties minne. Kaikki niin kauniisti kukkii nyt.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ihania kukkia. Minulla myös lemmikit ovat levittäytyneet ympäri pihan. Ihania ne ovatkin!

    VastaaPoista
  4. Ihanasti kukkivat! Lumipalloheisi on Sinulla valtavassa kukassa <3

    VastaaPoista
  5. Jestamandeera mitä ihanaa kukkaloistoa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  6. Kauniita,ihastuttavia kukkia pihassasi.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteistanne Kankuritar, Sirkkis, Marjut, Mummeli, Auli, Heleena, Enkuli ja Intsu! :) Kauniit kukat -eihän rumia olekaan- ovat niin ihania ja meidän ilonamme niin lyhyen aikaa kerrallaan, että niitä jaksaa ihmetellen ihailla kesästä toiseen. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.