Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Pitihän minunkin saada muffinsseja

EDIT: klo 20.15

 Monissa blogeissahan on nähty viimeaikoina soman ja makean näköisiä muffinsseja, joita ainakin minä olen ihaillut ja himoitenkin katsellut.  Viime viikolla pakatessani kässäkassiani Lapin matkaamme varten, nappasin mukaan muutaman kerän ohuita puuvillalankojakin. Ajattelin, jospa minä nyt kokeilisin.

Eilen sitten aloitin.  Totesin heti, ettei minulla ole riittävän herkullisia värejä muffinsseihin, mutta päätin kuitenkin tehdä muutaman kokeeksi.

Ensimmäiseksi valmistui marjamuffinsi ja se pääsi heti kuvaan, kun luulin tämän jäävän ainoaksi.  Mutta ei, illalla jo hyppäsi toinen koukulle ja tänään vielä kolmaskin.


Nyt voikin jo valita, millä herkuttelee kahvin kanssa.  

Ohjetta otin Dropsin sivulta täältä, mutta en tarkasti noudattanut vaan sovelsin oman mieleni mukaan.  Mukava näitä oli tehdä, mutta ei minun ehkä useampia tarvitse tehdä.  Nämä päätynevät eräälle pikkuneidille leikkiin, jos vain kelpaavat.

Edit: Tulin vielä sanomaan, että mitään täyteainetta minulla ei ole täällä mukana, mutta leikkelin rikkinäiset sukkahousut pieneksi silpuksi ja hyvin tuntuu pelittävän sekin.



Nämä kuvan töppösetkin pitää vilauttaa täällä. Ne valmistuivat viime viikolla. Kärjestä aloittaen tein taas oman tossukoiden ohjeeni mukaan umpinaisemmaksi malliksi.   Lanka taas 7veikkaa kaksinkertaisena, kulutus 95 g näihin koon 39-40 töppösiin.


Neuleet etenevät nyt hitaasti, kun ristipistot vievät aikaani.  Mutta kyllä minä jotain siinä sivussa kudonkin niin kuin nyt virkkasin nämä muffinssit.  



maanantai 27. helmikuuta 2012

Sytomyssyasiaa taas


Sytomyssyjä Ystävänpäiväksi -kampanja on päättynyt jo ajat sitten, mutta vasta nyt olen tekemässä lupaamaani yhteenvetoa sen tuotosta kikista mukana olleilta alueilta. 



Keräys tuotti TYKS:aan noin 500 myssyä. Susu ja Piiku kävivät ne luovuttamassa Syöpätautinen poliklinikalle.  Asiasta raportoi Susu täällä.

 Jatkossa voi myssyjä toimittaa myös sinne a) postitse osoitteella

 TYKS
Syöpätautien poliklinikka
Osastonhoitaja Pirjo Haavisto 
PL52
20521 Turku

tai b) viemällä paikan päälle Osasto 820, T-sairaala, 1 krs

tai c)  viemällä  Lanka- ja käsityöliike Anjalin
Annankatu 5
24100 Salo


Seinäjoen Keskussairaalan keräyksestä raportoi Malli täällä ja sinne luovutettiin 145 myssyä. Tämä keräys jatkuu edelleen, vaikka ystävänpäivä on jo ohi. Kyseiseen sairaalaan on käynnissä toinenkin  Kardemumman järjestämä keräys, joka ei varsinaisesti ollut mukana ystävänpäivän tempauksessa, mutta käsittääkseni jatkaa edelleen toimintaa. 



EKKS:aan oli  kertynyt yhteensä yli 300 myssyä ja lisää oli tulossa.  Asiasta kertoi Eija täällä.
 

Kymenlaakso Keskussairaalakin sai sinne kerätyt myssyt, jotka toimitti Pitsisukka. (Näiden myssyjen lukumäärää en ole nähnyt missään.) Asiasta kertoi Hepsi täällä  ja mainitsee samalla, ettei ko. sairaalassa tarvita myssyjä toistaiseksi   


OYS:aan kertynyt myssymäärä oli 230 myssyä, mutta sen lisäksi myssyjä on toimitettu suoraan postitse syöpäpolikliniklla. Niiden lukumäärää en osaa edes arvailla, mutta tiedän useamman tekijän niitä toimittaneen sinne.  


Siis saamieni tietojen perusteella päättelen, että sytomyssyjä lahjoitettiin eri sairaaloihin tempauksemme ansiosta yli 1200.  Aika hyvä määrä, kun keräysaika oli lyhyt.  

Mutta myssyjen tarve on edelleen suuri, niin kuin me kaikki tiedämme. Eikä näköpiirissä ole sen vähenemistä.  Seijasisko kirjoitti aiheesta osuvasti ja lainaankin pätkän hänen tekstiään tähän: "Tarve myssyihin on suuri ..niin suuri, että tuskin on mahdollista että tulevaisuudessa myssyjä tulee olemaan OYS:ssakaan jatkuvasti saatavilla.   Olenkin nyt omalta osaltani päättänyt, että  jatkossa keskityn hyväntekeväisyyskäsitöiden osalta pelkästään sytomyssihin.  Ystäväni sairastelua  läheltä seuranneena  olen nähnyt kuinka  rankka kokemus tuo sairaus on vaikka siitä onneksi nykyisin suurin osa hengissä selviääkin.  Myös se palaute, mikä on tullut sairaalan henkilökunnalta tai suoraan syöpäpotilailta  on ollut todella  sydämellistä ja kannustavaa."

Näin on.  Myös minä aion jatkaa myssyjen tekoa ja teidän muidenkin houkuttelua mukaan jatkossakin.  Siis lisää kampanjoita saattaa olla tulossa. Mutta sitä ennenkin annetaan puikkojen ja koukkujen suihkia myssyjen teossa unohtamatta ompelukoneitakaan.


 Ja jottei postaus jäis yhden kuvan varaan, niin esittelen nyt lopuksi kolme hiljattain tekemääni sytomyssyä.

 Perusmyssy, jossa resorin jälkeen sileää neuletta. Lankana Hjertegarnin Baby pompon, joka nyppyisenä ei mielestäni kaipaa pintaan mitään kuvioa.   


 Tähän myssymalliin minä tykästyin.  Tippaliisa näitä teki ensin ja minää aloin peesata.  Molemmissa lanka on puuvillaa, tummempi Dropsin Safran ja vaaleampi unkarilaista Violaa.




Tässä yhteydessä on hyvä mainita myös HUS:n syksyisestä keräyksestä, joka ei siis liittynyt ystävänpäivään mitenkään. Syksyn keräys tuotti siellä 714 myssyä, 40 paria sukkia ja yhdet säärystimet. Puuhanainen Niina Hakonen kertoi asiasta täällä.   Eikä HUS:n keräyskään lopu vaan jatkaa edelleen, siitä  juttua täällä.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Tervehdys Ylläkseltä


Taas on tullut se aika vuodesta, jolloin meitä, miestäni ja minua, Ylläs kutsuu voimakkaasti. Ja nimenomaan Ylläksen pohjoinen puoli, siis Äkäslompolo.  Sinnepä ajelimme eilen, vai pitäisikö sanoa, että tänne ajelimme, kun tätä naputtelen Äkäslompolossa. Olemme vierailleet täällä yli 15. vuoden ajan, pääasiassa kevättalvella.  Ensin vain viikon enintään kahden matkoja talvilomalla ja nyt eläkeläisinä sitten pietmpiaä jaksojakin.  Viime talvena yövyimme täällä n. 50. yötä.

 Olemme asuntovaunuihmisiä ja asustamme täällä kylän keskustassa olevalla vaunualueella tuntureiden ympäröimänä. Tästä on lyhyt matka kaikkiin tarpeellisiin paikkoihin. Ladulle pääsee 50. metrin päästä, kauppaan on kävelymatka ja lähietäisyydellä on useita tanssipaikkoja, joissa viihdymme iltaisin.  Rinteeseenkin pääsee mukavasti bussilla, mutta siellä emme viime vuosina ole viihtyneet.


Tänään kauppamatkalla ihailin poroja, jotka ovat kaupan lähellä aitauksessa.
 
 
Täällä on vilskettä ja vilinääkin, mutta myös rauhaa ja hiljaisuutta.  Ja ennen kaikkea ympärilla upeat maisemat, joita on kiva ihailla vuoden- ja vuorokauden aikojen sekä säiden vaihtuessa. Ja vaunun mukavuudessa minulla on kiva istua käsitöideni parissa, nytkin on kassillinen lankaa mukana.  En etukäteen päätä kovin tarkkaan, mitä täällä teen, siksi lankoja pitää olla useampaa sorttia, että on mistä valita.


Tälle matkalle otin poikkeuksellisiakin tarpeita mukaan.  Minuuun iski nimittäin pitkästä aikaa pakottava halu tehdä eräs ristipistotyö. Ja kun onnistuin saamaan mallinkin, niin pian sitä pitäisi päästä pistelemäänkin.  Vanhoista varastoistani löysin sopivan kangaspalan ja lankojakin, ei tosin juuri mallin mukaisia, mutta mielkestäni käypäsiä.  Siinä ne nyt odottavat, neulat vain puuttuivat kuvan ottohetkellä. Suurennuslasikin, jota tarviin nähdäkseni pienet pistot. Ja se malli on tuolla kankaan alla ja sen paljastan vasta joskus myöhemmin. 


On tämä nykyaika mukavaa, kun meillä on käytössämme digikamerat ja tietokoneet ja sähköposti, joka kuljettaa viestit luoksesi, olitpa melkein missä päin tahansa.  Minäkin sain täällä avata mukavan meilin ja sen liitteenä olevan kuvan.


 Torstai-iltana tapasin erään äidin, jonka kolmelle tyttärelle olin kutonut lapasia. Niistä lapasista kerroin täällä.  Ja jo eilen sain häneltä liikuttavan kiitoskirjeen ja tyttärien kuvan, jossa he poseeravat uudet lapaset käsissään. Pienin, 3-vuotias, oli ihmetellyt: "Miten se täti osas tehdä näin pienet just minun käsiin?"  Tyttöjä en olekaan ennen nähnyt, vaikka äidin olen tuntenut ja tavannut talvisin viikottain jo kolmen vuoden ajan.


Nyt vain toivottelen kaikille mukavaa lauantai-iltaa ja suloista sunnuntaita!  Itse alan valmistautua saunaan.





tiistai 21. helmikuuta 2012

Aulilla arpajaiset


Virveriikka-blogin Aulilla on "Sitä saa mitä tilaa"-arpajaiset!

Ja palkinnon saa siis itse valita näistä ihanuuksista. 
Tulethan sinäkin kokeilemaan onneasi.





maanantai 20. helmikuuta 2012

Lapasia, lapasia...

Edit. 25.2. postauksen loppuun liitetty kuva


Täällä on lapasteltu ja saatu valmiiksi monta paria.  Sattui nimittäin niin mukavasti, että yhdet Lapaskuun aikana tekemäni lapaset päätyivät eräälle kolmen tyttären äidille.  No, tyttäret ihastuivat lapasmalliin ja niin minä pääsin tekemään lisää lapasia.


Tyttäriä on kolme, mutta lapasia syntyi kuitenkin neljä paria. Tilauksessa oli kahdet samanväriset kuin äidillekin ja yhdet mustat.  Noo minä tietenkin mokasin ja muistin kai väärin äidin lapasten värin.  Ehdin tehdä sillä väärän värisellä langalla molemmat lapaset ennen kuin muistini palautui.  Niinpä kaivelin lankakorejani ja etsin sitä oikeaa väriä ja yksi kerä sitä löytyi. Yksi kerä riittää vain yksiin XS-kokoisiin lapasiin.  Kuvassa vasemmalta ensin ne väärän väriset ja sitten oikean väriset koululaisen lapaset, sitten 4v-pikkusiskon väärän väriset ja lopuksi mustat koululaisen lapaset.  Torstaina tapaan äidin ja kuulen, kelpaako pikkusiskolle nämä vai hankitaaanko lisää lankaa.  Iloksenihan minä näitä tikuttelen, en siis panisi ollenkaan pahakseni, vaikka eivät kelpaisikaan.


Minä olen tainnut mainita täälläkin, etten enää näe tehdä mitään mustalla langalla.  Niin luulin, mutta nyt keksin siihen hyvän konstin. Nimittäin  kirkkaana päivänä istun ikkunan edessä niin, että valo tulee vasemman olkani yli käsityöhöni, niin ainakin näin paksun langasta kutominen onnistui ihan kohtuu hyvin.


Malli peruslapanen omaan tapaani, kädenselän puolella Risusydämen Marjan lanseeraama kiva mallineule.  Siellä on muuten tarkat kuvalliset ohjeet.  
Lankana näissä on Isoveli-lanka, jota tikuttelin 4mm:n sukkiksilla. Lankaa kului isompiin 95 g  kuhunkin pariin ja pieniin 55 g.
Silmukoita isommissa 36 ja pienissä 30, peukaloissa 6(+5+5)  ja  5(+4+4)


Tykkään tästä mallineuleesta kovasti, varsinkin näin paksusta langasta tehtynä se näyttää mielestäni tosi kivalta. Vain lapasiin olen tätä käyttänyt, mutta mielessä pyörii monta muutakin kohdetta, joten luultavasti tulette näkemään tätä täällä vastakin ja muussakin käytössä kuin lapasissa.

Edit. 25.2.  Saamani kuva tyytyväisistä lapasten saajista uudet lapaset käsissään

lauantai 18. helmikuuta 2012

Uusi tuttavuus


 Tänään on kaunis, melkein keväiseltä tuntuva päivä. Aurinko paistaa ja varjossa oleva mittari näyttää -2.9.  Tosin navakka tuuli puhaltelee. 


Lounaalla istuessa saimme seurata taas takapihallamme virkeästi liikkuvia talitiaisia.  Meillähän on ihan siinä ikkunan edessä lintujen ruokintapaikka, johon näemme suoraan ruokapöydästä.  Siinä sitten havahduin katsomaan, onko varpunen löytänyt itsensä tiaisten joukkoon.  Pian se lennähti pois mutta palasi hetken kuluttua.  Hämmästeltiin siinä yhdessä, mikä tuo on.  Ei ole varpunen eikä mikään tavallinen lintuvieraamme.  Äkkiä juoksin hakemaan kameran, vaikka arvelin linnun olevan jo poissa, kun palaan.


 Palatessa jo käynnistin kameran ja käsivaralta sain ensimmäisen kuvan pöntön katolla istujasta.  Näyttää aivan kuin olisi jäänyt siihen odottamaan, että ehdin kameran kanssa takaisin.


Sitten se lennähti oksalle keikkumaan ja...


...ehdin napsia siitä aika monta kuvaa, ennen kuin vieraamme lennähti tiaisparven mukana muualle.


Aterian jälkeen sitten kaivettiin lintukirja esille ja kuvat siirrettiin tietokoneelle, että päästiin tutkimaan, kuka vieraamme oli.  Emme ninittäin tunnistaneet sitä ennestään, mutta lajinmäärityksessämme päädyimme pikkuvarpuseen.


Pikkuvarpunen on niin vanhan hyvin palvelleen lintukirjamme (1970-luvulta) kuin uudempien löytämiemme tietojen mukaan kohtuullisen harvinainen, mutta yleistynyt viime aikoina.  Lainaus tekstistä Riston luontokoulussa "...pikkuvarpunen on meillä harvinaisempi, se pesii enimmäkseen Kaakkois-Suomessa ja Ahvenanmaalla. Viime vuosikymmeninä pikkuvarpunen on kuitenkin vallannut menestyksekkäästi uutta elintilaa."  



Mukava piristys päiväämme.  Tiaisiakin on tänä talvena näkynyt vain harvakseen ruokintapaikalla, orava siinä on usienkin yksin käynyt syömässä auringonkukansiemeniä.  Ja nyt saimme ensikertalaisen vieraan.  Tai jos pikkuvarpunen onkin joskus varpusparven mukan käynytkin, ei olla sitä siitä samantapaisesta joukosta bongattu.




Ei minulla nyt muuta. Pieniä käsitöitä on valmistunut, mutta kuvaamatta, joten niihin palataan myöhemmin.


Hyvää viikonloppua kaikille! Ja hauskaa antoisaa talvilomaa sen aloittaville!


maanantai 13. helmikuuta 2012

Sytomyssyt luovutettu OYS:aan


Tänään on siis se päivä johon olen tähdännyt joulukuun lopulta alkaen, siis sytomyssyjen luovutus Oulun Yliopistollisen Sairaalan Syöpätautien poliklinikkalle.

Tänään keräilin kotonani olevat myssyt kassiin ja koukkasin naapurikunnasta hakemassa "pian 500. myssyn Tainan" kyytiini ja ajoimme Ouluun Lumoavaan Lankaan hakemaan sinne toimitettuja myssyjä, Ja sitten OYS:aan.

Syöpätautien poliklinikalla oli myssyjä vastaanottamassa ylilääkäri, professori Taina Turpeenniemi-Hujanen, osastonhoitaja Irma Kinnunen ja ylihoitaja Tuula Rissala, jotka ovat kuvassa vasemmalta lukien kolmantena, neljäntenä ja viidentenä.  Taina ja minä ensimmäisen ja toisena.

Myssyjä kertyi yhteensä tasan 230 myssyä, jotka otettiin ilolla vastaan. Varsinkin, kun edelliset myssyt olivat jo päässeet loppumaan.

 Kahvipöydässä Taina Turpeenniemi-Hujanen painotti taas, kuinka hyvä vaikutus tällaisella pienellä lahjalla voi olla paranemisprosessissa: myssylahja luo psyykkistä hyväoloa, mikä puolestaan voi vaikuttaa fyysiseen puoleen ja auttaa parantumisessa.  Monia kiitoksia sateli meille myssyistä  ja kiitokset pyydettiin myös välittämään kaikille projektiin tavalla tai toisella osallistuneille, siis kutojien ja virkkaajien lisäksi myös lankojen lahjoittajille ja myssyjä keränneelle Luomoavalle Langalle.  Olemme tehneet arvokasta työtä ja sitä arvostetaan.  Tilaisuudesta jäi oikein mukava mieli.
 

 Ketkä kaikki ovatkaan osallisina tuon myssykasan syntyyn.  Aloitetaanpa viimeksi saaduista myssyistä.


Nämä 61 myssyä oli toimitettu Lumoavaan Lankaan. Sen verran toimittajista tiedän, että Pohjois-Suomen Syöpäyhdistyksen käsityökerhon myssyt (13 kpl) on viety sinne, muut taitavat olla useamman eri henkilön tuomia.


 Oulunsalon Käsityökökän 16. myssyä

Tainan tekemät 50. myssyä

Näiden lisäksi jo aiemmin esitellyt myssylahjoitukset
-Seijasiskon ja Oulun Kansalaisopiston HyvääKäsilläTehdenKerholaisten myssyt täällä
- Oulun NNKY:n käsityökerhon täällä  
- lankaa ovat lahjoittaneet käsityöliikkeet ovat  Kangasvilla Kempeleessä ja Somikki Oulussa 
- ja kaikki ne yksityiset henkilöt, jotka ovat osallistuneet joko yksin tai näiden ryhmien välityksellä.


Toivottavasti muistin kaikki osalliset.  Myös omasta puolestani haluan kiittää kaikkia kampanjaan osallistuneita, myös niitä, jotka toimittavat myssynsä suoraan sairaalaan.  Ja kaikkien muiden alueiden puuhanaisiakin.
 

KristiinaS  kirjoitti kommentissaan johonkin blogiin (sen nimeä en enää muista) napanneensa Positiivareiden aamiaispostista "just kaikille myssyilijöille sopivasti":

Eräs elämän miellyttävimmistä tosiasioista on se,
että ihminen joka vilpittömästi toimii toisen hyväksi,
tulee aina samalla auttaneeksi myös itseään.



 Nyt tuntuu taas takki hiukan tyhjältä, kun homma on hoidettu.  Lähtisinköhän kutomaan vaihteeksi vaikkapa lapasiaLuulen, että se voisi auttaa minua juuri nyt.


sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Pari myssyä lisää


Pari sytomyssyä olen loppuviikon aikana tehnyt sytomyssykeräykseemme.


 Ensin tein Hjertegarnin Baby pompon -langasta perusmyssyn.  Lankaa oli Kangasvillassa tarjouksessa ja kerät näyttivät niin hauskoilta, että muutama niistä muutti meillekin. Langan koostumus on 62% puuvillaa, 23% akryylia ja 15% polyesteriä.  Kuvassa värit ovat huonot, oikeasti tuo kellertävä pohja vihertää enempi ja langan nypyt näyttävät kuin kukilta.  Olenkin nimennyt tämän mielessäni kukkaketo-myssyksi. Aika tihkasta kudottavaa oli, mutta joskus teen ne loputkin kerät myssyiksi, luulissin.


 Nimettömästä puuvillalangasta tein TiiQ:n ideaa matkien tällaisen myssyn, jossa nurjat silmukat muodostavat ruutuja.

Näistä myssyistä ei ole tämän tarkempia tietoja, kun ei tullut pantua niitä ylös enkä enää muista.  Jaa no sen verran, että ensimmäiseen meni lankaaa 35 g ja tähän jälkimmäiseen 45 g.


Olen täällä pakannut myssyjä valmiiksi huomista varten. Huomenna kerron tarkemmin keräyksemme saaman myssymäärän ja kuviakin on tarkoitus  napsia ja tuoda tänne näytille. Täällä kotona minulla on nyt yli sata myssyä lähdössä. Lisää tulee parista paikasta matkan varrelta.


Minun tekemiä niistä sadasta on 20...

... ja tyttäreni tekemiä viisi.


Näisssä tunnelmissa toivotan teille kaikille hyvää alkavaa viikkoa!

Tunnusta ja myssyä pukkaa

Minä sain  jo aikaa stten Mammutilta tunnustuksen, joka on täällä Blogistaniassa lennellyt jo jonkin aikaa sinne ja tänne.  Aina nämä jaksavat ilahduttaa saajaa, niin nytkin, joten kiitokseni tästä lentäköön sinne Mammuttilaan.



Haasteen saajan tulisi jakaa tunnutus omassa blogissaan edelleen 4-5. mieluisalle blogille, mihin muiden kannattaisi tutustua.  Mutta minä olen nyt niin tylsä ja saamaaton, etten rupea valitsemaan niin monista, monista mieluisistaa blogeista noita muutamaa. Minähän seuraan enemmän tai vähemmän aktiivisesti yli 200. blogia ja ne kaikki ovat mieluisia. Olisi melkoinen työ valita niistä muutamia, joten käytän sen ajan viimeistelläkseni omat sytomyssyni huomiseen luovutukseen.  


Sytomyssyjä Ystävänpäiväksi -keräys alkaa olla päättymässä.



Huomenna haen puolenpäivän tienoilla myssyt Luomoavasta Langasta ja sitten ajelen suoraan OYS:aan myssyjen luovutukseen. Jännää nähdä, paljonko myssyjä saadaan nyt kasaan kaikkiaan. Myssyjen kokonaisäärää saa veikatakin, mutta nyt ei palkita ketään muuten kuin kiitoksilla.




Kuvan myssyt toi Seijasisko perjantaina minulle OYS:aan toimitettavaksi.  Siinä on Seijasiskon itsensä tekemien myssyjen lisäksi Oulun Kansalaisopiston HyvääKäsilläTehdenKerholaisten myssyjä, kakkiaan 56 myssyä. 

Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille! 


perjantai 10. helmikuuta 2012

Onnistuin


 Nyt esittelen teille kaksi päähinettä, jotka ovat onnistuneet mielestäni hyvin.  Olen siis näihin itse oikein tyytyväinen.

 Huovutettu hattu, jonka tein tällä Pitsisukan julkaisemalla ohjeella.  Lanka on Viron villaa, siltä kerältä, jota arvuuttelin tämän postauksen lopussa.  Kukaan ei muuten arvannut täysin oikein, Tippaliisa arvasi osittain oikein, että huovutettavaa.

Aivan ohjeen mukaan tein muuten, mutta alun 9 cm:n sijaan lieriä varten tein epähuomisossa 15cm  enkä purkanut. Se osottautuikin ihan hyväksi mokaksi, koska lieri on nyt sopivan korkuinen.  Pitsisukka on muuten itsekin tehnyt toiseen hattuunsa lieriä 15 cm. Viron villaa, Tallinnasta toissa syksynä hamstrattua, kului 95 g.  Pesin 50. asteen hienopesuohjelmalla parin pyyheliinan kera, linkous 900x/min ja hattu oli valmis, kunhan vielä maltoin kuivattaa.  Hiukan jännitti lopputulos pesukonetta avatessa, mutta pienen oikomisen jälkeen hattu oli valmis pallon päälle kuivumaan.  Lanka huopui tosi hyvin ja tasaisesti, siihenkin puoleen olen tyytyväinen.



 Mammutilta saamani huovutettu kukka on melkein samaa väriä kuin hatun helein punanen. Tässä kuvassa ovat värit lähinnä oikeaa ainakin tällä näytöllä.  

Ei muuten ole pitkäkään aika, kun taisin juuri Mammutille kertoa haaveestani tehdä huovutettu hattu.  Ja sitten tämä ohje sattui kohdalleni kuin kutsusta.  Ja minä olin niin innoissani ohjeen löytämisestä ja sen helppoudesta, etten meinannut malttaa viimeistellä valmistumassa olevia tossukoita.  Taisin kerrassaan hurahtaa, niin kuin Heleena sanoo! ;DD

 Hattu osottautui eilisellä kauppareissulla muuten hyväksi, mutta painui hiukan liian alas, joten pitää hiukan kääntää lieriä korkeammaksi.

Kiitos Pitsisukalle hyvästä ohjeesta!



Ja sitten se toinen, johon olen tyytyväinen. Tuolla pari postausta aiemmin kerroin "pieleen mennestä myssystä". Tai oikeasti se myssy ei mennyt pieleen, ihan kelvollinen siitä tuli, minä vain olin huolimaton.  Nyt otin ohjeen uusiksi ja tein ajatuksen kanssa.


Nyt tämä myssy näyttää paremmin siltä mitä odotin, siis Tippaliisan tekemältä esikuvaltaan. Näitä voi syntyä täällä muuten lisääkin, on niin mukava malli.

Lanka on Drops Safran (100% Egyptian Cotton) ja sitä kului tähän myssyyn 35 g.  Puikot olivat 3 mm:n pyörö ja lopussa sukkikset kavennuksia tehdessä.


Kavennukset tein tavalliseen tapaani kahdeksassa osiossa, aluksi joka toinen kerros ja lopussa ilman välikerroksia.

Nyt aion keskittyä muutaman päivän sytomyssyjen tekoon. Otan siis loppukirin ja teen niin monta kuin ehdin maanataiseen luovutukseen OYS:aan.  Olen muuten laskeskellut, että kokonaismäärä taitaa kivuta yli kahdensadan myssyn. Mutta eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa, maanantainahan sen näkee.



torstai 9. helmikuuta 2012

Sytomyssyjä OYS:aan


Vajaa viikko on enää aikaa ystävänpäivään ja...
... Sytomyssyjä ystävänpäiväksi -keräyksen päättymiseen.    Ensi maanantaina puolen päivän maissa haen käsityöliike Lumoavaan Lankaan toimitetut myssyt ja menen sen jälkeen luovuttamaan kaikki saamani myssyt OYS:aan Syöpätautien poliklinikalle.  Mutta ei hätää, jos et ehdi toimittaa myssyjäsi ajoissa.  Jatkossakin Lumoava Lanka ottaa myssyjä vastaan ja toimittaa ne sitten OYS:aan.  Myssyjen tarvehan jatkuu.



Eilen kävin hakemassa Oulun NNKY:n käsityökerhon kokoontumisesta kerhon ahkerien naisten tekemät 23 myssyä.  Kyllä siellä nytkin suihkivat puikot ja virkkuukoukut paikalla olleiden noin kymmenen naisen niitä heilutellessa.  Tämä kerho tekee käsitöitä hyvätekeväisyyteen, osa töistä menee lahjoituksena ja osa myydään myyjäisissä tai paikan päällä osoitteessa Asemakatu 15.  Kerhoon vein edellisessä postauksessa esittelemäni lahjoituslangat, joista kerholaiset tekevät taas lisää sytomyssyjä.



Kuvan 13 myssyä on tehty Pohjois-Suomen Syöpäyhdistyksen Oulun osaston käsityökerhossa.  Kuvan sain sähköpostilla yhdeltä kerholaiselta.  Nämä myssyt on toimitettu eilen Lumoavaan Lankaan, jossa eilinen myssysaldo oli 51 myssyä.

Kiitos molemmille käsityökerhoille!  Näistä saa 36 ihmistä päänsuojaa ja edes hiukan iloa ja lohtua vaikean sairauden aikana.

Kiitokset myös MammaMyylle, joka kertoi täällä lähettäneensä OYS:aan 11 myssyä.



tiistai 7. helmikuuta 2012

"Pieleen mennnyt myssy" ja muutakin


Tänä talvena on meilläkin saatu jo useampi pakkasennätys ja taas viime yönä se rikottiin.  Eilenhän täällä oli lauhaa 6-10 astetta miinuslukemi ja lumituisku toi uutta lunta sellaiset 10-15 cm lumitöiden tekijän (mieheni) arvion mukaan. Mutta illalla jo pakkanen alkoi kiristyä ja yöllä olijäänyt mittariin lukema -34.3. Koko päivän on mittarin lukema lähennellyt -30, joten vilpoisaa on. 


Käsitöitä on valmistunut, mutta ensin tuon näytille kasan lankoja, jotka sain lahjoituksena OYS:n sytomyssykeräykselle.

 Viime viikolla asioin kylällämme toimivassa käsityöliikkeessä Kangasvillassa ja silloin juohtui mieleen kysyä, haluaisivatko he lahjoittaa taas lankaa sytomyssyjä varten.  Heti sain myöntävän vastauksen ja sovittiin, että käyn tämän viikon alussa hakemassa langat.  Ja tässä ne nyt ovat: 14 kerää Marks&Kattensin puuvillalankaa, kauniita värejä kaksi kerää kutakin.  Lämpimät kiitokset taas Kangasvillaan lahjoituksesta!  Tämähän on jo toinen kerta, kun saimme heiltä lankoja.

Ajattelin lahjoittaa nämä langat edelleen Oulun NNKY:n käsityökerhoon, josta huomenna haen jo valmistuneet sytomyssyt. Taka-ajatuksena lankoja lahjoittaessani minulla on, että saadaan jatkossakin heidän tekemiään myssyjä OYS:aan.  Tämä kerho osallistui v. 2010 kampanjaamme tekemällä 80 myssyä, niistä kerroin täällä.  Toivottavasti jokainen hyväksyy tämän päätökseni, etten julista näitä lankoja yeiseen jakoon.


 Ja nyt niitä käsitöitäni.

Tässä "pieleen mennyt myssy", jonka uskon olevan kuitenkin käyttökelpoinen.   Tippaliisa esitteli täällä minusta niin kaunista sytomyssyä.  Sainkin häneltä mallineuleen ja äkkiä myssy puikoille.    Vauhdilla se sitten valmistuikin, vaikka yhden kerran purin melkein koko kuvion.  Jotenkin vain tämä omani näytti niin pliisulta, ei ollenkaan niin kauniilta kuin se Tippaliisan tekemä. Lopulta menin vertaamaan  tätä Tippaliisan myssyn kuvaan ja totesin mokanneeni.  Olin innoissani tehnyt vain yhden kerran tuon mallineuleen kerrokset, kun Tippaliisalla se toistuu kaksi kertaa.  Mutta en anna tämän mokan masentaa itseäni vaan yritän ottaa opiksi. Vaikka tänäänkin sattui vastaavanlainen moka, joten voi olla, etten opi.  Niinhän sitä sanotaan, ettei vanha koira opi istumaan! ;DD

 Lankana oli joku nimetön puuvillalanka, jota jäi vielä sen verran, että riittänee yhteen myssyyn. Ehkä kokeilen toista samalla mallilla, jos muistaisin tehdä kuvion oikein.



 Tossukoita tarvitaan tällaisena talvena varpaita lämmittämään.  Niinpä tikuttelin veljeni vaimolle tällaiset, vaikka ei hän oikeastaan taida näitä tarvita, kun tiedän hänellä olevan vielä kassillisen äitini aikoinaan kutomia sukkia.  Mutta minulla oli mielestäni hyvä idea, siis hyvä syy.


 Se syy oli täydentää kahden sarja kolmen sarjaksi.  (Sorry, kuvan värit ovat kamalat ja päin prinkkalaa!) Kuten ehkä muistat, tein ensin veljen miniälle raitapolvarit ja sitten pikku-Veeralle ja nyt vielä Veeran mummulle.  Samat värit kaikissa, mummulle vain tossukat sukkien sijasta.  On siellä värien vilinää, kun sattuvat yksiin näissä raikkaan värisissä sukissaan.



 Tossukat tein kärjestä aloittaen hiukan omaa ohjettani muuttaen.  Lankaa näihin kului yhteensä 95 g.  Tässä kuvassa värit ovat ainakin tällä näytöllä lähes oikeat.



 Lopuksi arvoitus: mitä tästä isosta Viron villa -kerästä on tulossa?  Mitään palkintoa oikeinkaan arvaaja ei saa, hiukan vain kunniaa ja fanfaareja.  Kerin eilen omin käsin (tytär piti vyyhtiä) yhdeksi keräksi 274g  Viron villaa. Tuli niin iso kerä, että vain vaivoin sain sen pysymään loppuvaiheessa kädessäni.  Eikä muuten ollut yhtään solmua koko vuuhdissä.




sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Itsensä toistoako


Päättyvällä viikolla on valmistunut vielä myssy ja sukat.  Ja ehkä ehdin tikuttaa valmiiksi vielä yhden sytomyssyn. Tai sitten en. Riippuu aivan vallitsevasta fiiliksestä.  Ulkona paukkuu edelleen pakkanen (aamulla -30.6), joten ulkoilu ei houkuta ja uunin kupeessa on mukava kutoa.


 Näyttääkö tutulta.  Eipä ihme, vaikka näyttäisikin. Melkein samanlaisen myssyn esittelin jo kuukausi sitten täällä.  Sama lanka Novitan Puro  ja väri Takkatuli, neulemallikin sama tunturineule. Kukka sentään on eri mallilla virkattu.  Ja käyttäjäkin sama, siis minä itse.

Se edellinen on muuten ihan hyvä, mutta nousi aina korvien yläpuolelle, kun oli ollut jonkin aikaa päässä.  Ilmeisesti pari kerrosta liian matala.  Eikä sellainen ole minusta hyvä talvipipo.  Lankaahan sen setin jälkeen ei jäänyt, joten kauppaan piti lähteä.  Päätin tehdä homman uusiksi enkä jatkaa sitä entistä.  Purohan ei ole mikään helppo purettava.  Nyt minulla on siis kaksi melkein samanlaista pipoa, taidan sen toisen lahjoittaa SPR:n Konttiin tai jonnekin.


 Kukan tein Lesley Stanleyn kirjan Anna kaikkien kukkien kukkia ohjeella 44 päiväkakkara.  Terälehtiä en kiinnittänyt mitenkään, katson ensin, käpristyvätkö käytössä.  Myssyä en ole vielä ulkoiluttanut, kun ei tällainen ole mielestäni vuorittomana riittävän lämmin näillä keleillä.



 Nämä sukatkin voivat näyttää jotenkin tutuilta, mutta poikeavat kyllä niistä edellisistä hiukan enemmän kuin nuo myssyt toisistaan.   Olenkohan minä alkanut toistaa itseäni.  No, kuitenkin: kun sain nämä edelliset sukat valmiiksi, tuli mieleeni että, että pikku Veera voisi olla mielissään, jos saisi samanlaiset sukat kuin äitinsäkin. Ja kun lankojakin oli, niin tuumasta toimeen.

 Siis raitapolvarit kokoa 30.  Lanka 7veikkaa, jota kului neljää väriä yhteensä 95 g.  Puikot olivat ne samat 3.5 mm:n uudet Addi-pyöröt, joista kerroin täällä. Siis Magic Loopina tein nämäkin.  Raidat ovat 4 krs:ta korkeita.

 Silmukoita oli alussa 48s, joilla resoria 6 krs:ta ja sileää yhteensä 10 cm.  Sitten kavensin 2 s/krs joka 4. krs yhteensä 4 kertaa.  Lopuilla 40. silmukalla jatkoin sileää, kunnes korkeutta oli 20 .5 cm. Kantalappu tavallinen vahvistettu,  terä 40s:lla ja kärkeen sädekavennus.  Vielä nämä eivät ole päässeet saajansa jalkoihin, joten on hienoinen jännitys, mahtaako koko olla sopiva.


Tässä vielä äidin ja tyttären sukat yhdessä.


Mukavaa vaalipäivää kaikille! Illalla olemme viisampia ja tiedämme uuden preisdenttimme nimen. Jännittävää!