Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Perussellaista


Syyskuu on edennyt jo niin pitkälle, että viimeinen viikko pyörähtää huomenna käyntiin. Kyllä aika rientää, aina jaksan sitä ihmetellä. Minusta tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä nopeammin se kuluu. Hmh, millaistahan vauhtia se kiitää, jos elonpäiviä riittä vaikkapa pari vuosikymmentä vielä.

Paljon puhutaan jostain ajankulusta. Siis tehdään vaikka sukkia ajankuluksi. Kuka sellaista tarvii, minä en ainkaan, mutta silti teen sukkia ja muita käsitöitä. Ehkä minä tarvitsisin ajankulua, jos en tekisi käsitöitä. Nytkin saan esitellä pari valmistunutta työtäni täällä. Vaikka ne ovat ihan perussellaisia eivätkä erikoisuudellaan ylvästele.


  Virkattu sytomyssy jämälangoista (puuvillaa, bambua, viskoosia). Langan menekki oli 50 g. 

Sellaisia pieniä lankanyssäköitä taas valitsin. Osan niistä sain käytettyä kokonaan, mutta osasta jäi vielä sellaisia metrin tai parin pätkiä.  Nekin talletan ja käytän varmaan jo ennen talvea villamyssyihin. (Luit ihan oikein: ujutan noita langanpätkiä villamyssyihin. )


Päälaelta aloitin ja virkkasin aluksi pelkkiä pylväitä ja sitten suorassa osassa 9 kerrosta *3p, 1 kjs* ja taas yksi krs pylväitä ja lopuksi vielä yksi kerros kiinteitä silmukoita. Helppoa ja nopeaa työtä. Ja kivaa, kun saa noita lankoja mallailla. Sekin tuntuu mukavalta, kun saa niitä nyttösiä loppumaan.



Perussukat hyppäsivät sitten puikoille. Eräs pilateskaverini pyysi tekemään teini-ikäiselle tyttärelleen sukat. Toivomuksena oli " punasävyiset sukat ohuehkosta langasta, saa olla kirjavaakin lankaa".

Lankavarastossani ei ollut sopivaa punaista tai punaisen sävyistä lankaa, joten seuraavalla kauppareissulla poikkesin lankahyllylle. Tunnustan kyllä, että joka kauppareissu mutkaan sen kautta, mutta enimmäkseen riittää pelkkä katsastus.

Tällaiset perussukat sitten valmistuivat tänään. 

Lanka on Nalle Kukkaketo Kirsikkapuu ja yksivärinen Nalle, olisko tuo verenpunainen väri.
Langan menekki yhteensä 75 g. Tuon yksivärisen langan kantapäihin ja kärkiin kaivoin varastostani, kun Kirsikkapuu alkoi yksinään näyttää niin pikkutyttömäiseltä. Kooltaan nämä ovat 35-36.

 Kirsikkapuu raidoittui itsestään kivan tasaisesti, kun aloituskohdan katsoin tarkasti. Vain toisen sukan kärjessä jouduin hiukan säätämään, että sain kuta kuinkin symmetriset kärjet.


 Kuten lienee yleisesti tiedossa, nyt eletään Sukkasadon aikaa ja minäkin osallistun siihen täyttämällä Perunalaaria, joten sinne kärrään nämäkin sukat.







8 kommenttia:

  1. Hyvä idea tuo verenpunainen lanka noihin kantapäihin&kärkiin:) Tuo kivasti näköä!
    Mietin tuota ajankulua ja keksin että teen minäkin jotain vain ajankuluksi;sudokuja! Enkä ole kyllä ehtinyt tänä vuonna tekemään niitä yhtään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinu, sudokuistasi tuli mieleeni, että minun ajankulua saattais olla sanaristikot, joita teen yleensä reissussa ollessa. :)

      Poista
  2. Perusjuttuja tarvitaan aina. Niitähän minäkin olen syksyn tikuttanut... Tuo yksivärinen osuus tekee kyllä hyvän vaikutuksen sukkiin!
    Meillä on satanut vettä lähes kaatamalla koko sunnuntain ja sataa edelleenkin, toivottavasti maanantaista alkaen poutaantuu. Hyvää alkavaa viikkoa vähäisemmillä sateilla Teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammutti, totta haastat perujutuista. Aurinkoista syysviikkoa sinnekin!

      Poista
  3. Ajankulu jäi pyörimään mieleen. Jotenkin sellaista ajankulua vaativaa aikaa ei ole ollut vuosikausiin; aina olisi jotain hommaa tehtävänä. Käsityöaikakin on tavallaan pois jostain muusta, mutta nämähän ovat kaikki prioriteetikysymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, eikö olekin "hassua", että joskus sitä pysähtyy miettimään jotain asiaa tai yksittäistä sanaa. Varsinkin teillä työelämässä olijoille on tärkeää järjestää aikaa käsitöille (tai mikä se harrastus on itse kullakin), vaikka huushollityöt huutaisivat tekijää. :)

      Poista
  4. Perusjutut on usein niitä parhaita. Kirsikkapuussa on kivat värit, samoin kuin siinä Joulupuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -maria-, samaa mieltä noista asioista kanssasi. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.