Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Katsaus vuoteen 2011

  
Kikiltä Purkajan käsitöistä nappasin taas tämän meemin. Pari vuotta sitten tein tämän saman, joten voisin taas tarkastella pian loppuvaa vuotta.  Tuo edellinen tarkastelu löytyy täältä, jos joku haluaa vertailla.  Itse aion lukea sen vasta tähän vastattuani.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2011, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Joitakin uusia käsityötekniikoita opettelin: haarukkapitsi, tunisialainen virkkaus...  Neulakinnastekniikkaakin yritin oppia, mutta se jäi kesken ja jatkunee joskus. Joulupalloja myös tein ensimmäisen kerran, niistä enemmän ehkä huomenna.  Mutta muusta kuin käsitöistä ei mieleeni tule uusia ennen tekemättömiä juttuja.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En harrasta uuden vuoden lupauksia.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Oikeastaan kolmekin vauvaa syntyi tänä vuonna läheisilleni. Ensin helmikuussa veljentytär sai kauan kaivatun tyttövauvan, suloisen Hannan. Toukokuussa toisen veljeni pojan perheeseen syntyi esikoinen Nooa-poika. Ja marraskuussa sai ystäväperheemme tytär myös tyttövauvan. 

 Tässä vauvojen minulta saamat ensitossut
 
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ystävä vuosien takaa kuoli marraskuussa. Hän oli jo aika iäkäs ja pitkään sairastanut parantumattomasti, joten tämä kuolema toi myös lohtua ikävän ja haikeuden lisäksi.

5. Missä maissa kävit?
Enpä tainnut käydä Suomen rajojen ulkopuolella.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2012, jota puuttui vuodesta 2011?
Olen kai aika mielikuvitukseton, kun en ymmärrä haluta ensi vuonnakaan mitään erityistä. Tai on minulla yksi haave, jota en kuitenkaan halua paljastaa julkisesti, ja tiedän, ettei se tule kai koskaan toteutumaan.

7. Mitkä vuoden 2011 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Ei muuta tule mieleen kuin 4.11, jolloin maailmani alkoi heittää volttia taaksepäin. Onneksi sitä pahinta pyörimistä ei kestänyt kuin sen päivän, mutta lievempää huimausta olikin sitten liki joulun. Vaivan syynä asentohuimaus.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Ei suuria tavoitteita eikä siis saavutuksiakaan.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Eikä epäonnistumisiakaan.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Entiset sairaudet toivat tavanomaisia rajoitteita paitsi asentohuimaus, josta kerroin jo kohdassa 7.  Sekin on ennestään tuttu vaiva, mutta näin rajua ja pitkäkestoista (yli kuukauden) riesaa ei minulla ole siitä ennen ollut.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Mieleeni tulee vain uusi kangas olohuoneen sohvatyynyihin, joten pienet ovat iloni!  ;D 




12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Naapureiden leikki-ikäisten lasten touhuja on usein seurattu hymyssä suin!

13. Kenen käytös masensi?
Olen päässyt jo niin sinuksi itseni kanssa, etten masennu toisten tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Kovin paljon en tainnut kuluttaa muuhun kuin normaaliin elämiseen ja asumiseen. Mitään isoa hankitaa ei muistaakseni tehty.  Tähän ikään olen jo saanut kaiken tärkeän ja oppinut senkin, ettei kaikkea tarvii saada itselle.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Taitaa tämä minun elämäni olla niin tasapaksua, etten taida olla oikein, oikei, oikein innoissani mistään. Mutta pojan ja muutamien muidenkin sukulaisten vierailuja odotin innoissani.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2011?

Enpä muista nyt mitään erityistä laul tältä vuodelta.

17. Oletko
a) onnellisempi vai surullisempi
En kumpaakaan.

 b) laihempi vai lihavampi?
Taidan olla miinuksella kolme neljä kiloa.

c) rikkaampi vai köyhempi?
Henkisesti rikkaampi, sillä moni ihana ihminen ja tapahtuma rikastutti elämääni. Rahallisesti ollaan kuta kuinkin samassa tilanteessa kuin aiemminkin.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Liikunta jäi liian vähäiseksi, samoin yhteydenotot läheisiin.  Myös moni haaveiltu neule jäi tekemättä.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Laiskottelua, johon lasken myös netissä surffailun bloggaamista lukuun ottamatta.

20. Miten vietit joulun?
Taas tavanomaisesti oman perheen kesken, leppoisan letkeästi ilman turhaa hössöttämistä.

21. Opitko jotain uutta?
Katso kohta 1.  Toivon mukaan myös jotain henkistä oppia on tapahtunut.

22. Rakastuitko vuonna 2011?
Mieheni on ollut rakkauteni kohde jo pian 44 vuotta eikä siihen väliin ole mahtunut muita.  (Rakkautta lapsiimme ja muihin läheisiin en laske samaan rakkauteen.) 

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Tähän vastaan Kikin sanoin "Ei yhtään, mitäpä niillä tekisin".

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Tanssii tähtien kanssa -ohjelman haluan aina katsoa.  Muuten katson hyvin vähän telkkaria, joten tähän oli helppo vastata.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En vihaa.  Yleensäkin pyrin hyväksymään ihmiset sellaisina kuin he ovat, vaikka kaikkia heidän tekojaan en aina ymmärrä tai hyväksykään.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Luin tänäkin vuonna paljon.  Mieleeni nousee nyt John Boynen Tarkoin vartioitu talo ja toinen Kaisa Ikolan kirjoittama Suomen ensimmäinen neuleromaani  Oikein nurin.  Niistä molemmista pidin kovasti.  Tuon Oikein nurin -kirjan voi muuten hankkia sähköisesti täältä.   Ja hintakaan ei ole paha.






27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Ei tainnut olla yhtään löytöä.

28. Mitä halusit ja sait?
Halusin ja sain elää rauhallista ja tasapainoista elämää ilman suuri mullistuksia tai huolia.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Eipä tule mitään sellaista mieleeni.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Leffojen suhteen olen yhtä nirso kuin telkkarin katsomisenkin suhteen. Siis en tainnut nähdä yhtään elokuvaa, elokuvateatterissa en ainakaan käynyt.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Päivää vietin mieheni kanssa kahden. Oltiin Äkäslompolossa asuntovaunullamme, aamukahvin sain vuoteeseen ja päivällä taidettiin käydä jossain syömässä. Täytin puolipyöreitä matkallani kohden vanhuutta.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Olen ihan tyytyväinen elämääni sellaisena kuin nyt päättymässä oleva vuosi oli.  Tietenkin on joitakin pieniä asioita, joista olen haaveillut ja haaveilen edelleen, mutta tuskin niiden saaminen muuttaisi elämääni yhtään paremmaksi.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2011?
Kotona hame, muualla aika usein myös housuasu sinisenä, punaisena tai ruskeana.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Luullakseni ihan tavallinen arki käsitöineen.

35. Yleensä ottaen eniten ärsyttänyt asia?
Kahden asian voin sanoa ärsyttäneen minua: ensinnäkin ihmisten itsekkyys ja toiseksi varsinkin loppuvuodesta vellonut keskustelu karppaamisesta, mikä meni usein asiattomaksi saivarteluksi.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Olen viime aikoina ummistanut silmäni ja korvani politiikalle.

37. Ketä ikävöit?
En oikeastaan ketään, mutta jos jonkun sanon niin kai se on poikani, jota harvoin nähdään pitkän välimatkan takia. Toisaalta olen tottunut tilanteeseen eikä se tunnu vaikealta.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Lähipiiriin syntyneet uudet vauvat.

Kävin lukemassa läpi nuo vuoden 2009 vastaukseni ja sain todeta, että ainakin silloinen toiveeni kohdassa 6 toteutui seuraavana syksynä.  Muuten olisin voinut melkein siirtää vastaukseni sieltä tänne semmoisinaan, niin vähän on muutosta tullut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.