Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Barbien mekkojen ohje

Edit 16.4. Kävin lisäämässä langankulutuksen

Edellisen postaukseni Barbien mekot saivat useita  kiinnostuneita kommentteja ja kyselyjäkin ohjeesta, joten lupasin kirjoittaa sellaisen. Tällaisia mekkoja olen tehnyt  jo ainakin vuodesta 2007 alkaen.  Tuon vuoden syksyltä minulla on todisteena parin mekon kuvat ja muistissani on, että tein silloin Barbeille aikamoisen kasan erilaisia mekkoja, jotka menivät pääasiassa tyttäreni työkavereiden lapsille.  Onneksi olin tehnyt silloin tarkat muistiinpanot, joiden mukaan oli taas hyvä alkaa mekkojen urakointiin.

Nyt antamiani ohjeita voisi kai sanoa yleisluontoisiksi tai jopa vain suuntaa antaviksi.  Olen käyttänyt mekkoihin vaihdellen eri lankojen loppuja, siis ohuempia ja paksumpia lankoja ja muutellut tarpeen mukaan silmukka- ja kerrosmääriä.  Lisäksi nyt ohjetta tehdessä minulta  on puuttunut yksi tärkeä elementti, nimittäin Barbie-nukke, jolle voisin sovittaa mekkoa.  Mutta sen puuttumisesta huolimatta uskallan ohjeen julkistaa, koska luotan, että jokainen sitä käyttävä hallitsee neulomisen perusasiat ja osaa itse tehdä tarvittaessa "säätöjä" työhönsä.  Muokkaan ohjetta jatkossa, jos se osottautuu tarpeelliseksi.  Toivonkin, että ohjeen mahdolliset puutteet ja virheet ilmoitetaan minulle, että voin korjata ne.
Käyttämäni langat ovat olleet aika ohkaisia lankoja, aiemmin pääasiassa Novitan Kotiväki-lankaa ja tänä keväänä esim. Austermann Stepiä  ja  paksuimpana Nallea.  Ohutta lankaa suosittelen muillekin tähän tarkoitukseen.  Lisään langan menekit tänne, kunhan saan mekot punnittua, mutta paljon sitä ei yhteen mekko tarvita, ehkä 10-15g.

Edit 16.4  Tämän postauksen kolme mekkoa painoivat yhteensä 25 g, kun punnitsin ne kaupan hedelmävaa'alla.


Olkaimeton mekko Barbie-nukelle

 Kuvan mekko olen tehnyt Austermann Stepistä 2,5. mm:n puikoilla. 


Yläosa: luo 26 s  ja neulo suljettuna neuleena resoria 1 o, 1 n  5.5-6 cm  ja sen jälkeen 1 krs oikein.

Helmaosa:  neulo yksi kerros oikein lisäten suunnilleen tasavälein 10 silmukkaa, työssä on nyt 36 s.- neulo  1 krs o, 1 krs n, ja 2 krs:ta o
- neulo *2 o ja langankierto* toistaen *-*, silmukoita nyt työssä 48.
- neulo 3 krs oikein ja 1 krs nurin.
- Nyt siirrytään neulomaan helman leveää osaa valitulla mallineuleella. Kuvan mekossa tein seuraavasti:  1. krs oikein
                     2. krs  *2 o yhteen, langankierto*
                     3. ja 4. krs oikein
                     5. krs nurin.

Näitä viittä kerrosta toistetaan kunnes helmaosa on halutun pituinen  (kuvan mekko 5.5 cm resorin jälkeen), minkä jälkeen vielä pari kerrosta nurjaa ja päättely oikein silmukoin.

Helmaosan voi tehdä haluamallaan tavalla esimerkiksi erilaisilla pitsineuleilla ja silmukkamäärää säätäen ohjeelle sopivaksi.  Itse olen käyttänyt mm. Jepyn polvekeraitoja ja  Rinsessa-myssyn mallineuletta.


HOX!  Mekko on helppo neuloa myös helmasta alkaen noudattaen ylläolevaa ohjetta käänteisessä järjestyksessä.


Olkaimellinen mekko Barbie-nukelle

 Kuvan mekko Austermann Step'ia, puikot ja virkkuukoukku 2,5 mm

Helmaosa: Luo 60 silmukkaa ja neulo pyörönä seuraavasti: 1 krs oikein, 1 krs nurin, 1 krs oikein, 1 krs nurin ja 1 krs oikein.
- Jatka valitsemallasi mallineuleella  haluamasi pituus (kuvan mekossa 5.5 cm).
- Neulo 1 krs oikein ja kavenna seuraavalla kerroksella *3 o ja 2 o yhteen*   toistaen *-*. Työhön jää 48 s.
- 3 välikerrosta oikein  ja niiden jälkeen kavennuskerros  *2 o, 2 o yhteen*, nyt työssä 36 s.
-2 välikerrosta ja kavennukset *2 o, 2 o yhteen, 3 o, 2 o yhteen*, työhön jää 28 s.
- 1 krs oikein
- 3 kerrosta 1 o, 1 n

Yläosa  neulotaan tasona sileää neuletta, mutta molemmissa reunoissa 2 reunimmaista  silmukkaa aina oikein
- 1. krs oikein Hox! kavenna tekemällä puikon alussa ylivetokavennus ja lopussa 2 o yhteen (jää 26 s)
- 2 - 4 kerrokset sileää ilman kavennuksia
- 5. krs kavennukset kuten 1. krs:lla  (jää 24 s)
- 6 - 8 kerrokset sileää ilman kavennuksia
- 9. krs kuten 1. krs.
- neulo jäljellä olevilla 22. silmukalla sileää  kunnes korkeus resorista mitattuna on n. 5-6 cm.
- neulo nurja kerros työn oikeata puolelta katsottuna ja päättele silmukat tavalliseen tapaan.   

Olkaimet:  Virkkaa yläosan reunasta alkaen 40 ketjusilmukkaa ja kiinnitä nauha takakappaleen vastakkaiselle puolelle (pituus kannattaa mitata ennen kiinnittämistä) ja palaa takaisin virkkaamalla kiinteät silmukat ketjusilmukoihin.  Tee toinen olkain vastaavasti toiselle puolelle.  Olkaimet tulevat siis takana ristiin.  Päättele langat.




 Kokeeksi tein vähän paksummastakin langasta (Nalle kukkaketo) olkaimettoman mekon, puikot 2.5 mm.  Ei ainakaan vaikuta liian isolta, joten kyseiset silmukkamäärät sopinevat tällekin langalle.





                         

15 kommenttia:

  1. Barbien vaatteet on kyllä hauskaa pikkuneulottavaa ja omien mallien kehittely vie mennessään :-). Valmiita ohjeita löytyy muuten osoitteesta www.stickatillbarbie.se, ellei pelkää vieraita kieliä. Varoitus: voi viedä mennessään!

    VastaaPoista
  2. Kiitokset ohjeista! Täytyypä kokeilla, kunhan ensin saan edes pari muuta projektia pois käsistäni. ;) Joku ihme aloitusmania päällänsä....

    VastaaPoista
  3. Hyvät on ohjeet! Saattaa olla, että joskus innostun Hellun barbeille (ei ole vielä leikeissä, mutta laatikollinen äitinsä ja tätiensä odottamassa) tekemään...
    Nyt alkaa meillä olla jo keväistä ja lumet häviää, loskakelit menossa.
    Hyvää vikonjatkoa!

    VastaaPoista
  4. Kivoja mekkoja! Barbin vaatteita on kiva tehdä.

    VastaaPoista
  5. no höh. meillä alkaa barbie aika oleen ohi, just tyttö sanoi, että barbit huutonetiin myyntiin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos ohjeista! Palaan katsomaan, kun ehdin uusia hommia. Opisto ja Kaarakka loppuvat pian, niin sitten...

    VastaaPoista
  7. Kiitos ohjeista! Pitääkin kaivaa M:n Barbiet esiin; kummityttö alkaa kohta olla Barbi-iässä.

    VastaaPoista
  8. TiiQ: Näitä onkin mukava tehdä, kun saa vaikka vähn hassutellakin! ;) Olen joskus käynyt katsomassa noita mainitsemiasi sivuja ja hurmaantunut niihin.

    Sari: Eipä kestä! Toivottavasti ohjeista on iloa sinulle. :)

    Mammutti: Muutaman vuoden kuluttua saattaakin Hellu olla oikein ihastukissaan mummon tekemistä Barbien mekoista! ;)

    Sari: Niin minustakin! :)

    Katju: No voi, teillä on sitten Barbie-vaihe eletty. Toisaalta surullista, mutta niinhän se elämä kulkee. :)

    Malli: Ole hyvä! :) sopivassa välissä tällaisen tekee nopsaan.

    Marjut: No sitten vaan mekon tekoon! :)

    Liisa Tuimala: Kiitos! :) Kiva kun poikkesit, terveuloa toistekin!

    VastaaPoista
  9. Upeita mekkoja, kyllä on pienet tytöt varmasti innoissaan, kun saavat tämmöisiä:)

    VastaaPoista
  10. Ensimmäinen mekko tehty! Saattoi jäädä hivenen lyhyeksi, mutta lankaa ei ollut enempää. Kuva blogissa.

    VastaaPoista
  11. Voi kuinka kiva että löysin mekko-ohjeesi. Täällä on nyt ensimmäinen tekele kokeilussa ja luultavasti simppelillä ohjeella tulee tehtyä mekkosia enemmänkin :) Laitoin blogiini linkin tänne ohjeeseen.

    VastaaPoista
  12. Ihania mekkoja mutta en osaa dehdä sellaisia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.