Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Ja lähimmäksi arvasi...


Arpajaiset ovat päättyneet ja voin ilmoittaa Tainan tehneen tähän mennessä yhteensä 258 sytomyssyä.  Aikamoinen kasa!  Myssyistä 125 valmistui kevään kampanja-aikana ja ne luovutettiin Oulun yliopistolliseen sairaalan syöpäpoliklinikalle toukokuussa Ruusun päivänä.  Sen jälkeen Taina on siis tehnyt lisää 133 myssyä.  On siinä virkkuukoukku saanut suihkia!  Tuskin kukaan yltää tähän, joten voitaisiin nimittää Taina sytomyssyilyn maailmanmestariksi.  Kiitos Taina sinulle näistä!  Noin monelle ihmiselle olet ollut antamassa hiukan iloa ja lohtua sairauden keskellä.


 
Niinpä huolellisen tarkastelun ja laskennan perusteella julistan voittajaksi Kaisan 251. myssyn arvauksellaan.  Onnittelut ja lämmin hali sinulle Kaisa mainiosta arvauksestasi! 

Arvauksia tuli muuten 200:n ja 952:n myssyn väliltä.


Kaikkien vastanneiden keskuudesta arvottiin lohdutuspalkinnon saaja.


Virallinen valvoja oli paikalla ja seurasi silmä tarkkana Onnettaren kättä, joka huolellisen nimilappujen sekoittelun jälkeen nosti...


 ...  Suden arvan.  Onnittelut ja halit sinullekin, Sude!


Laittakaapa minulle s-postilla osoitetietoja, niin pääsemme Tainan kanssa paketoimaan palkintoja.  Voittajan palkinto on Tainan lupaamat Party Liten tulppaani tuikkulyhty, pari kerää sytomyssylankaa ja suklaata.  Lohdutuspalkinnoksi lupasin lankaa ja jotain muuta.  Lupaan myös kuunnella toivomustasi Sude ja toteuttaa sen, mikäli se on mahdollista.

Piakkoin lähden hakemaan Tainaa ja myssyjä tuolta naapurikunnan puolelta ja sitten ajelemme OYS:aan.  Meidät on kutsuttu sinne syöpäpoliklinikan pikkujouluun ja tutustumaan poliklinikan uusittuihin tiloihin.  Samalla viemme kertyneet myssyt sinne, joten jaettavaa siellä taas riittää joksikin aikaa.  Piakkoin, varmaan jo huomenna palaan kertomaan tuosta käynnistämme.

11 kommenttia:

  1. Voi kun mukavaa, että olen saamassa joululahjan :)Ei mitään erikoisia toivomuksia, yllätykset on mukavimpia. Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut voittajille! Ja kiitokset Tainalle; huikea määrä myssyjä.

    VastaaPoista
  3. Muistin ihan arvanneeni 252, se olisi ollut vielä lähempänä. :) Ihana yllätys joululoman aluksi! Laitoin jo sinulle postia.

    Ja Taina on kyllä uskomaton, aplodien paikka!!

    VastaaPoista
  4. Mukavia ja mieltä lämmittäviä asioita näin vuden loppuun ja joulun alla. Kiitos, ahkerat ja innokkaat naiset tuosta sytomyssyilystä - se valloitti koko maan!
    Rauhallista joulun aikaa sinulle ja läheisillesi, Matleena :)

    VastaaPoista
  5. - Kiitos kaikille arvaukseen osallistuneille! Tämähän oli ihan mukavaa ja jännää. Onnittelut Kaisalle ja Sudelle! Lähetän Kaisalle palkinnon heti Joulun jälkeisenä arkipäivänä.
    - Syto-myssytehtaan tiloissa on syyskuusta asti toiminut sukkatehdas, mutta toivon mukaan viimeistään helmikuussa pystymme jatkamaan tuotantoa entiseen malliin.
    Mukavaa ja Rauhallista Joulua kaikille!
    -taina-

    VastaaPoista
  6. Mahatava määrä myssyjä Tainalta! Huraa!!!
    Onnea voittajille!
    Etiopian nuttujakin on joku eläke-ope neulonut 250! Hurraata myös hänelle!
    Arvonnan valvoja on tosi söpö!

    VastaaPoista
  7. Pitäsköhän meidän ilmoittaa Taina Guinessin ennätysen kirjaan.:) Hyvä Taina.:)..ja onnea Kaisalle ja Sudelle hyvin osuneista arvauksista.

    VastaaPoista
  8. Enkuli: Kiitos! :)

    Sude: On mukavaa olla myös antajana! :) Yritän keksiä jotain kivaa sinulle.

    Marjut: Terveisesi välittyvät eteen päin! :)

    Kaisa: 252 olisikin taannut vielä varmemman voiton, vaikka ei nytkään tipalle mennyt! Olen jo välittänyt Tainalle yhteystietosi, joten joulun jälkeen voit alkaa odotella postia täältä suunnalta.

    Pirle: Kiitos taas lämpimistä sanoistasi! :)

    Taina: Hyvä kun saadaan taas myssytehdas toimintaan! ;DD

    Malli: Terveisesi menevät perille Tainalle! :) Onhan niitä muitakin ahkeria käsiä hyväntekeväisyyteen tekijöitä. Enkä muuten pitäisi minään kummana, vaikka Taina hurahtaisi Etiopian nuttuja tekemään saavutettuaan myssyissä tavoitteensa. Siis seuraavaksi hän "perustaisi" nuttutehtaan! ;D

    Seijasisko: Tuota Guinnesin kirjaan ilmoittamista sietää harkita ainakin sitten, kun Taina pääsee tavoitteeseensa. :)

    VastaaPoista
  9. Upea määrä myssyjä. Hienoa, upeaa, kerrassaan mahtavaa. Enpä arvannut oikein, mutta kiitokset ja halaukset Tainalle ja tietenkin sinulle SeijaSiskon kanssa, te upeat naiset!

    VastaaPoista
  10. Heippa! Olen itse tällähetkellä hoidossa osastolla, jossa on sytomyssyjä tarjolla. Toivon kuitenkin, etten semmoista itse joudu ottamaan.. ;o) Mutta: ihmiset ovat todella todella iloisia myssyistä ja niitä näkee ihmisten päässä paljon. Ja kunhan paranen, aijon itsekin alkaa myssypuuhiin. Eli suuri kiitos kaikille, jotka myssyjä toimittavat ja tekevät. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.