Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 22. lokakuuta 2009

Todisteeksi



Voinee kai sanoa, että ihan tosissani otin lupaukseni Kaisalle kommentissa pitää peukkua hänen puolestaan! ;DD Minulla on siitä todistekin!



Vasemmassa peukalossani on tällainen paketti, jota pidän vielä ylöspäin, että verenvuodon tyrehtyminen varmistuisi. Nimittäin ruokaa laittaessani leikkasin inkivääriä ja sain peukalonpäähän melkoisen haavan. Tiedän, tiedän, ei vasten peukaloa kannata leikata, mutta kun... Haava on melko syvä ja pitkä, vertakin tuli runsaanpuoleisesti. Onneksi oli mies kotona, niin saatiin haava hoidettua. Hetken aikaa kyllä harkittiin terveyskeskukseen lähtemistä.




Nyt vain ihmettelen, milloin pääsen jatkamaan Kiemuroitten tekemistä. Tuskin tänään ainakaan, mutta varmaan ehtivät vielä Sukkasatoon. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, ajattelin miettiessäni, mitä teen kutomisen sijasta. No bloggaillahan voin aivan hyvin! Minulla onkin ollut blogikierrokset viime aikoina kovin nopeita, jopa puolihuolimattomia enkä monissa mielenkiintoisissa blogeissa ole edes piipahtanut. Siispä nyt blogikierrokselle!

31 kommenttia:

  1. Paranemista ja hermoja paketin kanssa! :) Kokeilin joskus laittaa vähän ruokaisampaa salaattia, siitä muistona 2 tikkiä vasemman käden keskisormessa, ja tunnoton sormenpää.. :)

    VastaaPoista
  2. No voi voi, mikä sattumus! Tuolla paketilla ei tosiaan neulota. Mutta onneksi keksit jotain mukavaa tilalle, bloggailu!

    VastaaPoista
  3. No voi harmi. Mitä sinäkin nyt peukkuun leikkasit,niinkuin mä kesällä. Juu ja se kestää aika kauan ennenkuin se parantuu niin ettei haava aukee. Aluksi en voinut neuloa,mutta pikkuhiljaa antoi myöten. Hermoja koettelee!

    VastaaPoista
  4. No voi, nyt on sitten pakkopaussi ainakin neuleiden suhteen. Toivottavasti ei kovin pitkä. Minäkin tuikkasin taas sukkapuikon itseeni, tälläkertaa oikeaan kouraan. Että vaarallinen harrastus on tämä neulominen :)

    VastaaPoista
  5. No voihan harmitus! Sen nyt vain helposti taas tökkää johonkin. Paranemista!

    VastaaPoista
  6. Voi ei! Sormien viiltohaavat on kyllä ihan peestä.

    VastaaPoista
  7. No voi harmistus, kyllä käsityöimmeiselle niin harmittavaa. Mutta oliskos kuitenkin tikkiä tarvinnut? Nyt sitten täytyy hiukan huilata joidenkin hommien osalta.

    VastaaPoista
  8. Parenemista sulle!

    En minäkään ole paljon ollut koneella, mutta ekaks tulin sua katsomaan! :)

    VastaaPoista
  9. Voi sinun peukaloa! Harmittavaa, kun haava ja tuppo haittaavat arjen askareita ja harrastuksia:( Asian ja olosuhteiden positiivista puolta ajatellen sanotaan vaihtelun olevan virkistykseksi:)

    Toivotaan pikaista paranemista peukalolle!

    VastaaPoista
  10. Paranemisia! Sonffi näppiksellä, ei voi kirjoittaa enempää...

    VastaaPoista
  11. annnn: Kiitos! :)
    Ai meinasit vähän lihaakin lisätä siihen salaattiin! ;DD

    Villikissa: Joo nyt bloggaillaan ja onpa joku muukin "tauolla" ollut asia tullut mieleeni! :)

    Intsu: Minäkin toivon, että kun saan pienemmän paketin, niin sitten voisi ehkä jo ottaa kudelman käsiin! ;)

    Annikainen: Pakkopaussi tuli, joo. :( Mutta puikolla tökkääminen varmaan sattuu enemmän kuin viilto terävällä veitsellä.

    Heleena: Niinhän se tekee! Nyt olen vielä muistanut olla tökkimättä. ;D

    Päivi, Lankakomero: Täysin samaa mieltä kanssasi! ;)

    Eija: Olis ehkä tarvinnut pari tikkiä, mutta tietoisesti otin riskin ja meinaan parantaa omin avuin. Saa nähdä, miten käy. ;)

    Tupuna: Kiitos! Kiva, kun ehdit Lankapirtissä poiketa! ;)

    Ommpumato: Kiitos! :)

    VastaaPoista
  12. Villa Lankala: Ajattelen positiivisesti ja toivon, että vaihtelu virkistää ja tuo ehkä uusia luovia ajatuksia mieleeni! ;D

    Mammutti: Kiitos! Ja Sonffille silitykset minulta, kun halusi jättää omat näppäimen painalluksensa minulle! ;DD

    VastaaPoista
  13. Hyi, menee ihan kylmätväreet kun ajatteleekin. Mutta nyt voit sitten blogatessa ainakin pitää Kaisalle peukkua pystyssä.. ;oD

    VastaaPoista
  14. Pirjo-Riitta: Peukku pystyssä koko ajan! ;DD

    VastaaPoista
  15. No voi sua:(
    No, todellakin, nyt voit keskittyä sitten rauhassa niihin mukaviin asioihin, jotka ei tartte peukaloa:)

    VastaaPoista
  16. No nyt on varmaan lukemisten ja yhteydenpidon aika; hyvä jos ei peukkua pakota. Toipumista!

    VastaaPoista
  17. No voi että onpas sulle sattunut!Paranemista!

    VastaaPoista
  18. Tekevälle sattuu..sanoi äiti aikoinaan.
    Tsemppiä bloggailuun ja peukun "pyöritykseen".

    VastaaPoista
  19. Voi harmi, miten kävi! Leikkaan muuten myös inkivääriä peukaloa vasten; pitäisi varmaan vaihtaa tekniikkaa. Paranemisia peukulle!

    VastaaPoista
  20. Tuosta kiemura mallista tulee varmaan tosi upea yksivärisenä. Toivottavasti sormi pian paranee, tai sitten sinun täytyy laittaa miehesi kutomaan sukat loppuun:)

    VastaaPoista
  21. Voi,voi,peukaloparka! Toivottavasti paranee hyvin. Minä leikkasin muinoin pikkusormenpäästäni ihan irtopalasen(onneksi vain pienen). Hernekeittoon sattumia olin leikkaamassa! Joo,"sormenpääsattuma" ei kyllä päässyt pataan! Aika kauan meni paranemiseen aikaa,nyt on vain arpi muistuttamassa.
    Hyvää loppuviikkoa ja paranemista sormelle!

    VastaaPoista
  22. Mä olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että ruuanlaitto on tosi vaarallista puuhaa! Siksi käytänkin purkissa olevaa inkiväärimössöä:-)
    Pikaista toipumista!

    VastaaPoista
  23. No, voi sun kanssas! sanoin itsekseni, kun kuvan näin. Tuli ihan hilpeä olo näin vakavassa asiassa, kun noita kommentteja luin! Melkein kaikilla on tuo: No voi!
    Mutta paranehan pian. Luontaistuotekaupan homeopaattinen Arnica vois auttaa paranemisessa!

    VastaaPoista
  24. Eila: Näin tehdään nyt! :)

    Pirle: Ei pakota peukaloa, tuntuu vain jos tökkää johonkin tms. Hyvä niin! Ja kesken ollut kirja on edennyt mukavasti! ;)

    Seijasisko: Kiitos! :)

    Neili: Tuttu sanonta! Peukkua pyörittelen! ;DD

    Mammutin jälkeläinen: Kiitos! :)

    Irina: No olishan se sormenpääkin siellä joukossa mennyt, tiedä kuinka olisi ollut maukasta! ;DD Minulla ei sentään palaakaan irronnut, joten jospa tämä paranisi suht pian. :)

    Susu: Pitäisiköhän minunkin siirtyä purkki-inkivääriin, kun aika paljon tuota sorttia tulee käytettyä. ;)

    Marleena: No voi! ;D Kyllä tämä tästä, Arnicaa voisi testata. Ehkä muistan kauppareissulla poiketa luontaistuotekauppaan, pitäisi ostaa pesupähkinöittäkin. ;)

    Marjut: Kokemuksen syvällä rintaäänellä suosittelen vastedes käyttämään leikkulautaa! ;DD

    Gloriosa: Mieheni kyllä tekee paljon, mutta luulen, että sukkien kutomisessa on raja! ;DD Paljastan muuten, että aamulla jo hiukan yrittelin kutomista, joten eiköhän tauko jää lyhyeksi. ;)

    VastaaPoista
  25. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: voit bloggailla ja pitää sitä peukkua Kaisalle ja nauttia miehen palveluista!
    Varo tökkimistä. Jos et taita peukkua, niin pysynee kasassa sitten kun rupeat taas neulomaan...

    VastaaPoista
  26. Malli45: Minäpä tunnustan sinulle, että olen jo vähän kutonut sukkaa! ;D Ja se onnistuu eikä käy kipeääkään, kun vain muistaisi olla puristamatta tuolla peukulla sukkapuikkoa! Tytär sanoi: "Hullu mikä hullu"! ;DD

    VastaaPoista
  27. Onpas peukku, kauanko meinaat pystyssä pidellä? Ja kai nyt meidän muiden pikkupeukut pystyssä jeesaa Kaisaa kanss, vai pitääks olla tommonen iso?
    Toivottavasti se haava paranee kunnolla kun et tikittänyt sitä. Ettei jää jotain heikkoa kohtaa joka sitt haittaa neuloessa.

    VastaaPoista
  28. Voi sentään, vaikka on ihanaa kun muistetaan, niin se on ikävää jos muistaja joutuu myös potilaaksi myötätunnosta! :D Toivottavasti peukkuparka on nyt jo toennut, kuten olin uusimmista postauksista ymmärtävinäni.

    VastaaPoista
  29. KristiinaS: Tuo minun hieno peukku alkaa olla jo aika pieni, kun riisuin siltä jo palttoon! ;DD Hyvin on parantunutkin! Ja muistetaan vieläkin pitää Kaisalle yhdessä peukkuja, vaikka asiat näyttävät sujuvan hienosti!

    Kaisa: No en minä sentään aivan myötätunnosta tuota haavaa leikannut peukkuuni! Kyllä se oli ihan puhdas työtapaturma. ;D Mutta hyvinpä tuli lupaustani tukemaan ihan konkreettisestikin. Ja aivan oikein olet päätellyt, hyvin on se parantunut. Pidän vielä muutaman päivän ihoteippiä siinä kaiken varalta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.