Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 13. elokuuta 2009

Punaraitaa

Syksyn merkit sen kun vain voimistuvat. Eilen täällä satoi pariin otteeseen vettä rajustikin, ukkonenkin jyrähteli ja muutama salama leimahteli, mutta sitten taas paistoi aurinko. Niin se on paistanut tänäänkin, mutta eipä enää yhtä lämpimästi kuin viime viikoina on tehnyt. Hyvin vielä tarkeni juoda päiväkahvit terassilla ja hyvän tovin istuin siellä virkkaamassakin.


Tässä siro jalkani pöydällä uudenuutukaisessa sukkasessa. Kun katsot tarkkaan, huomaat taustalla lankakeräni, josta on tulossa seuraavat sukat. Nämä siis ovat mökkireissun tuotoksia ja valmistuivat paluumatkalla. Langat kyllä päättelin vasta kotona eilen.

Huomasitko muuten edellisen kuvan sukassa virheen? Se löytyy myös toisesta sukasta, siis jalkaterässä on yhdessä mustassa raidassa kolme kerrosta kahden sijasta. Huomasin virheeni, kun olin jo päätellyt ensimmäisen sukan. Purkamaan en alkanut, vaan tein toiseenkin yhden leveämmän raidan.

Viime aikoina olen kutonut jo ainakin kahdet kolmet sukat samaan tapaan kuin nämä: kirjavalla ja yksivärisellä langalla raidoittaen kaksi kerrosta kummallakin. Ja tykkään edelleen mallista, seuraavatkin tulevat sillä. Minusta tuo yksivärinen raita rauhoittaa kirjavan langan rauhattomuutta esim. Coloreissa ja langan värivaihtelu ei tunnu niin häiritsevältä. Luulenpa, että loputkin Colorini taitavat päätyä sukiksi tällä tavoin. Näissä on punasävyistä Nalle Coloria ja mustaa Nallea, luultavasti itsekeritty kerä, ei nimeä . Muuten malli on ihan perinteinen sukkamalli minun omalla tavallani. Sukka on kokoa 38-39 ja lankoja siihen kului yhteensä 85 g.




10 kommenttia:

  1. Kauniit sukat! On teillä mökillä ollut herkkuja tarjolla. Meillä kanttarellit kuivui metsään. Eilen ja tänään satanut kunnolla, joten varmasti satoa sienistä saadaan pian.

    VastaaPoista
  2. Hyvä vinkki noiden kirjavien langanloppujen käyttöön ja tuleehan siinä ne yksivärisetkin käytettyä. Kiitos vinkistä, aina kun ei jaksa virkata niitä pannulappujakaan. Terv. Lea P.

    VastaaPoista
  3. Kivat sukat! Juu, kysyit niistä mustikoista, että ovatko olleet hyviä. Täytyy sanoa, että moneen vuoteen ei mustikat ole olleet näin isoja ja makeita. Olen kyllä paikoin löytänyt niinkin surkeita ettei ole ollut mitään intoa kerätä sellaisia. Onneksi isoja ja makeita on ollut kerätä asti ja vielä niitä sinne jäikin ja kuten postauksestani saatoit lukea, polttelee vielä isäntääkin lähteä mustikkaan vaikka niitä jo on ihan kivasti pakkasessa.

    VastaaPoista
  4. Kivat sukat! Leveämmän raidan huomasin vasta, kun mainitsit asiasta.

    VastaaPoista
  5. Kivat sukat. Mulla on harmaata NalleColoria, josta tein sen ainaoikeaa neuleen, taidan tehdä siitä tuollaisia sukkia kunhan sukkasato alkaa. Nyt kun en ehdi! ;-D ... kun on noita muita juttuja nipussa ja reissuakin pukkaa...

    VastaaPoista
  6. Pitkästä aikaa ehdin lukemaan ja kommentoimaan!

    Tuo onkin tosi kiva tapa yhdistellä noita yksivärisiä ja kirjavia lankoja, taidanpa itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista
  7. Raitasukat on aina kivat, kyllä minäkin vielä tänä syksynä sellaiset teen!
    Syksyn makua on jo ilamssa, vaikka lämmintä vielä onkin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Huomasi tosiaan, että vaikka iltapäivällä aurinko paahtoi, ilmassa oli "raikas" henkäys. Toivottavasti tulee lämmin ja kaunis syksy.

    Ihanan pirteät sukat! Minuakin jo kovasti sukattaa...

    VastaaPoista
  9. Sama juttu, kun muilakin eli kiva tapa käyttää pois nuo kirjavat. eli siis odotellaan Sukkasatoa.
    Onhan tässä muutakin hommaa. reilun viikon päästä on pienen prinsessan ristiäiset meillä. Touhua riittää työpäivän jatkoksi.

    VastaaPoista
  10. Mammutti: Toivotaan, että sienisato paranee sielläkin ja pääset vielä nauttimaan kantarelleista. :)

    Lea P: Ei muuta kuin raitasukkia tekemään! ;)

    Kati: Voi teitä onnekkaita marjastajia! :)

    MarjutJ: Toivottavasti ei kaikki muutkaan hoksaa virheraitaa kovin helposti! :)

    Marleena: Joo Sukkasadossa sitten tikutetaan sukkia! ;)

    Anu: Kiva, kun olet taas maisemissa. Ja onnittelut vielä jälkikäteenkin! :)

    Eila: Tosi on, että syksy alkaa tuntua jo ilmassa, mutta vielä on kesää. :)

    Kaisa: Toivotaan lämmintä ja kaunista syksyä, että voisi vaikka sukkasatoa korjailla ulkosalla! ;D

    iso gnu: Voi teillä on ihanat ja herkät juhlat tiedossa! <3 Mummoilu on ihanaa, uskon niin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.