Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

KIP-terveiset Oulusta

Nyt muutama sananen eilisestä KIP-tapahtumasta. Oulunseudun Neulojat kokoontuivat Rotuaarin pallolle, jonne ensimmäiset saapuivat jo aamukymmeneltä. Itse saavuin hiukan myöhemmin ja paikkalla taisi silloin olla jo 5-6 ahkeraa naista. *Miehiä ei joukkoomme uskaltaunut yhtään.* Enemmillään meitä oli kai kymmenkunta, kun kaikki eivät olleet koko aikaa.


Tässä istutaan Pallon reunuksella pilvisessä ja hiukan tuulisessa säässä. Vain tämä vanha rouva, joka oli kuvanottohetkellä kameran takana, oli kantanut itselleen tuolin. Kahdentoista jälkeen siirryttiin sisälle takana näkyvään kahvioon, kun ulkona alkoi tuntua turhan viileältä. Muutamat ohikulkijat uskaltautuivat juttusille ja kyselemään kokoontumisemme tarkoitusta. Kaikki olivat hyvin kannustavia, yhtään negatiivista sanomaa ei korviini tullut. Mutta voi niitä hämmästyneitä ja uteliaita ilmeitä ohikulkijoiden kasvoilla. Niistä päätellen jäi moni kysymys meille esittämättä.


Seijasisko oli tuonut mukanaan Tiina-nukkensa rekvisiitaksi. Tiinalla oli yllään elokuussa Etiopiaan lähteviä vauvanvaatteita. Me OuNen porukka olemme tehneet nuttuja ja muita vauvaneuleita ja lähetämme ne yhteisessä paketissa elokuussa kohti Etiopiaa. Sekä Seijasisko että minä teimme Rotuaarilla lisää nuttuja tähän pakettiin. Meillä oli oikein mukavaa ja monenlaisia käsitöitä tehtiin, ainakin ryijyä, hattua, sukkia, nuttuja. Seijasiskon neuleblogissa ja Marin Heivatuissa kudelmissa on myös juttua ja kuvia tapaamisestamme. Itse poistuin paikalta hieman klo 13 jälkeen. Silloin kahvioon jäi vielä seitsemään neulojaa, joista yksi kylläkin ompeli ryijyä paperinarusta. Täällä Neulekoneessa on juttua edellisestä vastaavasta ryijystä, joka on keväällä valmistunut samoista kätösistä.




Tänään on Luonnonkukkien päivä, niin luin aamulla lehdestä. Siinä muistin tämän vanhan kuvan luonnonkukista, joita joskus olen tällaiseksi kimpuksi sitonut. Onpa tämä kuva voinut olla jo joskus aiemminkin esillä täällä Lankapirtissä.


Apiloiden joukossa jokunen puna-ailakki ja heinänkorsi (niiden nimiä en tiedä).

Mukavaa aurinkoista sunnuntaipäivää kaikille! Meillä satoi aamuyöllä kovasti vettä ja nyt on pilvistä.

21 kommenttia:

  1. On Teillä kivaa ollut. Minä en julkineulomaan lähtenyt muiden hommien takia ja en kyllä tiedä, oliko lähiseuduilla edes kokoontumista. Julki-ja julkeaaneulomista harrasta läpi vuoden kaikissa mahdollisissa ja mahdolttomissa paikoissa.
    Täällä oli alkuyön kovaa ukkosta ja rankkasadetta. Vesi tuli maan kannalta tarpeeseen, jossain vaiheessa vaan sade oli niin kovaa, että pelotti katon puolesta. Nyt ollaan sitten pilvisessä ja koleassa säässä.
    Hyvää alkuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Uteliaita kyselijöitä oli meilläkin eilen torilla, kaikki positiivisessa ja iloisessa hengessä:)
    Nätti kukkakimppu löytyi sinultakin, luonnonkukat on niin kauniita.

    VastaaPoista
  3. Unohtui äsken mainita, että suosittelen erityisen lämpimästi Sally Salmisen Katriina-kirjaa luettavaksi:)

    VastaaPoista
  4. On teilläkin näyttänyt olevan kivaa, tosin varmaan kylmempää kuin täällä. Nytkin on niin kesäinen ilma että taidanpa siirtyä ulos neuloskelemaan.

    Luonnonkukista saa aivan ihania kimppuja kuten kuvasikin todistaa :)

    VastaaPoista
  5. Mukava oli nähdä kippailun merkeissä. Ja huivisi oli niin kaunis, että yksi revontuleksi aikonut vyyhti alkoi kiljua haluavansa sellaiseksi. Kun vain saisi aikaiseksi...

    VastaaPoista
  6. Oli kiva nähdä jälleen! :) Ihana tuo kukkakimppu! :) Siitä tuli mieleeni, että olen kerran osallistunut luonnonkukka-asetelmakilpailuun, en tainnut siinä kisassa saada kuin oman ääneni... ;) Olin silloin varmaan joku 13-14 v. Luonnonkukat ovat kyllä ihania maljakossa, mutta vielä kauniimpia luonnossa. :)

    VastaaPoista
  7. Monessa blogissa on näkynyt kuvia eilisestä tapahtumasta. Mukavaa, että niinkin moni pääsi paikalle.

    VastaaPoista
  8. Juu, meillä Helsingissä seuraan melkein liittyi yksi vanhempi herrasmies kissan varjolla ilmen neuletta;-) Meitä suosi lämmin sää, ehkä jopa liiankin lämmin.

    Kaunis kukkakimppu:)

    Meillä oli eien illalla helteen päätteeksi kesän ensimmäinen ukkonen.

    Hauskaa sunnuntaipäivää sinne ja oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Voi minua harmittaa, etten päässyt KIP-päivään. Vilkasin tuossa sitä virkattua kesälaukkuasi, kun pähkäilen tässä, että minkä mallisen laukun itselleni virkkaisin. On jäänyt Samosta varastoon, niin jos niistä jonkun moisen muotoilis. Tuo sinun malli on kyllä nätin ja käytännöllisen näkönen :)

    VastaaPoista
  10. Teillä oli varmaan ihan kivaa. Käsityöt yhdistää ihan vieraitakin ihmisiä, eikä tartte välttämättä mitään jutellakaan, vaikka sekin on kyl kivaa.

    VastaaPoista
  11. Ihana kukkakimppu, ja se heinä on Timotei, lehmän ja hepan herkku.
    Täällä Suomineidon helmassakin Kippailtiin, itse olin mukana Lankamaailma Nordiassa Oulunkylässä ja Priimassa Hämeentiellä.
    Terveisiä sinne pohjoiseen Lea P.

    VastaaPoista
  12. ÄÄÄÄäää... Minä niin olisin halunnut tulla, mutta olin pienen painostuksen myötä laittamassa apen synttäreitä, joita tänään vietettiin. Teillä on varmasti ollut ihana päivä!

    Tuo kimppu on aivan upea! Näyttäisi olevan kimpussa timoteitä nuo keskellä olevat korkeat heinät ja lehdistä päätellen kimppua kiertää vuohen- tai koiranputken lehtiä?

    VastaaPoista
  13. Teitähän oli aika iso joukko KIP-tapahtumassa!Mukavia tällaiset yhteiset jutut, meilläpäin vain niin harvoin pääsee sellaiseen! Johtuneeko siitä, kun asustaa täällä "kairassa"! Minä kylläkin meren rannalla. Kairahan on pohjoisessa! Luonnonkukkaniityt ovat tosi kauniita! Apilankukka on mielestäni yksi kauneimmista luonnonkukista!
    Meillä on ollut myös pimeä, tihkusateinen päivä. Yöllä tuli vettä melko rankasti. "Ukkosherra" on pysynyt kyllä loitolla!
    Parempaa alkavaa viikkoa,sitä juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
  14. No parempi se eilinen tuuli kuin tän päiväinen sade! niin ja timoteihan se sillä takana töröttää

    VastaaPoista
  15. Kiitos seurasta ..oli mukavaa! Ihana kimppu luonnonkuista!

    VastaaPoista
  16. Mammutti: Kivaa oli! :) Tämä oli muuten minun ensimmäinen osallistumiseni KIPpailuun, vaikka julkineulonuthan olen minäkin.

    Eila: Ei taida julkineulominen ollakaan kovin voimakkaita tunteita herättävää touhua! :)

    Taidanpa aloittaa vaikkapa tästä kirjasta kirjasuosikkihisi tutustumisen. ;)

    Annikainen: Tänään oli eilistä lämpimämpää, kun kuistilla yritin kutoa, mutta piti pian tulla sisälle. Tuli nimittäin niin paljon kutsumattomia vieraita ja ihan iholle asti! ;D

    Virve: Juu kivaa oli taas! Huivi on kyllä hyvän mallinen ja niihin kupruihinkin näköjään tottuu. Ja sen väreistä tykkään kovasti. :)

    Mari: Olen samaa mieltä, että luonnonkukat ovat kauneimmillaan saadessaan olla kasvupaikallaan, mutta silti niitä haluan poimia muutaman kerran kesässä maljakkoonkin. :)

    TeSa: Niinpä! Tällaiset kokoontumiset luovat sitä yhteisöllisyyden tunnetta meidän neulojienkin joukkoon. :)

    Villa Lankala: Ai tekö saitte nauttia oikein herraseurasta! ;) Meidän luonamme kävi vain vaimonsa (?) perässä kävellyt hiljainen mies. Olisihan hänkin ehkä yksin ollessaan voinut olla puheliaampi! ;D

    Piia: Olisi kyllä ollut kiva, jos sinäkin olisit päässyt mukaan. Mutta ehkä pääset joskus sentään OuNen tapaamisiin. Laukun mallia saa vapaasti kopsata! :)

    Sartsa: Se on totta, että käsityöt ja yleensäkin yhteiset harrastukset yhdistävät ihmisiä! :)

    Lea P.: Kiitos heinien tunnistamisavusta! :) Oletkohan sinä jo ennestään tuntemani Lea P., kotoisin pohjoisesta Suomesta?

    Kati: Harmi, ettet päässyt mukaan. :( Mutta hyvään tarpeeseen varmaan apusi oli synttäritouhuissa. :)

    Heinät ovat minulle olleet aina vain heiniä, vaikka kouluaikoina sainkin täyden kympin kasviokokeissa. Kukkia sentään tunnen jonkun verraan! :)

    Irina: Kukkiva ketoniitty onkin tosi kaunis! Siinä silmä ja sielu lepää, kun selaista katselee. :)

    Pieni ukkoskuuro oli tuossa alkuillasta täällä, mutta kirkastuu ihanasti. ;) Jospa huomenna olisi aurinkoinen päivä! ;) Ja koko juhannusviikko! ;)

    VastaaPoista
  17. Soile: Mutta nyt paistaa aurinko ainakin "täällä etelässä"! ;)

    Seijasisko: Kiitos itsellesi! ;) Mukavaahan meillä oli!

    VastaaPoista
  18. Minulla oli eka Kippailu neulonta tapaaminen.

    Kauniin kimpun olet sitonut. :)

    VastaaPoista
  19. Kivalta kuulosti teidänkin KIPpailu. Mumma oli auttamassa Prinsessan 5v-päiviä, eikä edes ehtinyt ajatella Kipaamista kuin etukäteen viemällä varjon Fionaan odottamaan mahdollista auringonpaistetta.
    Mukava virtuaalisesti vierailla eri KIPpailuissa!

    VastaaPoista
  20. Tupuna: Sama täällä! Olin ekaa kertaa KIP-tapahtumassa. :)

    Malli45: Kyllä minäkin olisin tehnyt samanlaisen valinnan kuin sinä, jos olisi minunkin elämässäni sellainen prinsessa! :) Virtuaalisesti pääseekin moneen paikkaan KIPpailemaan. ;D

    VastaaPoista
  21. Olitpas fiksu, kun otit tuolin mukaan. Oli varmaan kivempi istua tuolissa kuin kylmällä kivellä tuulisessa säässä. Mukavaa teillä varmasti oli.
    Kaunis tuo sun apilakimppusi, en muista nähneeni sitä. Mutta "muistini mukaan muistan milloin mitäkin"! Tämmöisen lausahduksen näin kerran töissä esimiehelläni, siis -naisella! ;-D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.