Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Minun ufojani





Fufoilukausi pyörähti vappuna käyntiin ja monet ovat esitelleet jo omat ufonsa blogeissaan ja nopeimmat selättäneetkin ensimmäiset. Kovin nihkeästi tämä tuntuu osaltani käynnistyvän, vaikka innolla olin lähdössä mukaan, kun nyt muutettujen sääntöjen aikana pääsi myös muillakin kuin neuletöillä. Eilen illalla minä kuitenkin tutkin kaappejani ja löysin muistamani keskeneräiset ja pari muutakin. Täytyy kyllä tunnustaa, etten aivan perusteellista tarkastusta tehnyt, joten enempikin niitä saattaa meillä lymyillä. Arvelin nimittäin jo näissä löytämissäni olevan riittävästi tekemistä kahdeksi kuukaudeksi. Alentaanko enemmittä puheitta katsella keskeneräisiäni. Valitettavasti kuvat ovat huonoja ja hämäriä, mutta toivottavasti saan parempia otettua sitten, kun ovat valmiit.



Ensimmäisenä löytyi tämä tyynynpäällinen, jota en ollut viime aikoina muistanut ollenkaan. Tämän olen ristipistoillut vuosia sitten ja ostanut siihen taustakankaankin, mutta ...




Mallin tähän taisin saada jostakin lehdestä, ehkä Suuresta käsityölehdestä, mutta varma en ole. Saattaa se olla tallessa vieläkin, jossakin lehtipinkassa.


Vähän lähempää vasemmasta alareunasta. Linnut ovat siis täysin valmiiksi pistelty, ehkä kapean reunuksen voisi tehdä vielä ympäriinsä. Taustakangas kyllä menee uusiksi, se ei käy enää meidän väreihimme. Mutta paikka tälle löytynee meidän omasta makuuhuoneesta.



Pannumyssy rekipeittokirjonnalla muistui heti mieleeni Fufoilusta kuullessani. Tämän olen aloittanut työväenopiston kursilla talvella 2004-2005. Sisustakin on valmiina odottamassa päällistään.


Toisen puolen kuvio on tällainen ja jo valmiiksi pisteltyö.


Toiselle puolelle on tulossa auringon alle kolme tyttöä, pari kukkaa, vuosiluku ja nimikirjaimeni. Ensimmäinen tyttö on valmis ja toista oli aloitettu ja nuo muutamat pistot kolmanteen tein vasta tänään. Mitä mieltä olet tuosta vuosiluvusta? Annanko olla tuon aloitusvuoden 2004, muutanko täksi vuodeksi vai lisäänkö vain valmistumisvuoden?




Tämän pöytäliinan nimeltään Kesän kukkia minä myös muistin, vaikka tämä on ollut ehkä kymmenen vuotta tekeillä, kuitenkin pidempään kuin tuo pannumyssy. Tarvikepaketin olen ostanut Suomen käsityön ystävien myymälästä, missä näitä näkyy olevan vieläkin myynnissä.


Liinan koko on 170 x 250 ja mallin mukaan siihen tulee keskelle kukkakranssi, jonka pituus on noin 80 cm. Se on valmiiksi kirjottu, mutta minähän tietenkin halusin tehdä kranssin lisäksi kukkakimput reunoillekin. Ja niitä tämä on odottanut nämä vuodet.


Vasemmalla lähikuvaa kranssista ja oikealla piirros kukkakimpusta, jollaiset aion kirjoa liinan nurkkiin. Nyt kyllä mietin, onko tällainen ostetun mallin mukaan tehdyn liinan muuttaminen luvallista. Mitähän se tekijänoikeus- tai joku muu laki tai asetus tämmöisestä mahtaa sanoa? Jos tiedät, niin kerro toki kommenteissa, olisi mukava kuulla.



Yksi neulekin löytyi, jota en ollut muistanut ollenkaan aikoihin. Joskus vuosia sitten aloin hahtuvalangan jämistä kutomaan pannumyssyä pressopannulle, jota käytetään aina joskus. Siitä ei ole kuvaa, mutta kunhan saan sen valmiiksi, niin sitten kuvankin sen.


Pari isoa juttua minulla on vielä kätköissäni, mutta niistä en nyt halua tämän enempää tunnustaa. Saa riittää tieto, että on niitä muitakin. Ne voivat kyllä jäädä minulta tekemättä, jolloin rupean etsimään niille uutta kotia, mutta harkitsen asiaa vielä.

21 kommenttia:

  1. Voi kun sulla on ihania ufoja, varsinkin tuo iso kirjottu pöytäliina. Minä kun en osaa piirtää enkä maalata niin kuvittelisin, että osaisin langoilla tehdä jotain vastaavaa. Täytyy vissiin mennä kansalaisopistoon semmoselle kurssille, missä opettaja näyttää ne pistot, miten tuommoista liinaa kirjotaan. Täytyy käydä joka päivä täällä kurkkimassa, kun sulla on niin ihania valmistuneita käsitöitä.

    VastaaPoista
  2. Ihania ufoja:-) Ken heistä kaunein? Siinä vasta kysymys. Ristipistoillut linnut ja tuo pannumyssy on mun suosikit. Olisiko ideaa, että laittaisit pannumyssyyn aloitusvuoden sekä lopetusvuoden? Mahtuisiko tytön alle kirjailemaan valmistumisvuoden?

    Fufoillaan:-)

    VastaaPoista
  3. Kauniita töitä tulossa. Tyynyliina lintuineen aivan ihana ja rekipeittokirjonta viehättää aina.
    Olen samaa mieltä kuin Villa Lankala,antaisin aloitusvuoden olla ja lisäisin vielä tämän vuoden. Kauan sitä tehtiin - mutta kyllä se kannattikin ;)
    En viitsinyt lähteä tähän mukaan vaikka keskeneräisiä kaapista löytyykin. Itseni tuntien, voisi tulla käsitöistä "pakkopullaa".

    VastaaPoista
  4. Oi, miten ihania kirjontatöitä! Miekin olen tehnyt sekä ristipistoja että muutakin kirjontaa, nyt on jäänyt vähemmälle. Yksi keskeneräinen kanavatyö olisi ...

    VastaaPoista
  5. Ihania töitä?Mistähäm syystä ovat jääneet kesken?Kyllästyitkö,kun ovat melkoisen suuritöisiä ja aikaavieviä.Niin minulle tuppaa käymään.Olen myös mukana Fufoilussa.Muutama kesken jäämyt neule harmittaa...

    VastaaPoista
  6. Oi mikä ihanuus tuo lintuaiheinen pistely! Ja kaikki muutkin, ei muuta kuin tekemään ne valmiiksi ja esittelemään aikaansaannoksia. Minä aioin vielä joskus kirjoa vaikka itselle rekipeitteen. Ne ovat mielettömän upeita töitä! Ala-asteella jo joitakin vuosia sitten tuolla tekniikalla kirjottiin olkalaukut, missähän lie koko laukku.

    VastaaPoista
  7. Upeita kirjailutöitä on tulossa. Olet näköjään ennen ollut hurahtaneena niihin. :)

    Laita molemmat vuodet, jos mahtuu.

    VastaaPoista
  8. Pirena: Sehän se minullakin on, ettei osaa maalata eikä piirtää, mutta kun mallin mukaan kirjoo, niin saa kaunista aikaan. Joten hus, ensi syksynä kansalaisopistoon siitä! :)
    Kiva on, kun käyt kurkkimassa; niinhän minäkin käyn sinun blogissa!

    Villa Lankala: Jaa, pitäisikö järjestää ufojen kauneuskilpailu! Hih! Minä luulen, että jotenkin järjestelemällä saisi molemmat vuosiluvut mahtumaan. Ja sille kannalle olen itsekin kallistumassa.
    Fufoillaan! :)

    Mamma Myy: Minä luulen, että jotenkin järjestelemällä saisi molemmat vuosiluvut mahtumaan. Ja sille kannalle olen itsekin kallistumassa. Jaa, sinä pelkäät että käsitöistä tulisi "pakkopulla" fufoillessa ja minä uskon saavani lisää virtaa tekemiseen yhdessä tekemisestä. :) Niin me ollaan erilaisia! :)

    Päivikki: Minulla oli kausi, jolloin tein vallan kirjontajuttuja! :) Nyt sitten puikot kilkkaa pääasiassa. Vaihtelu virkistää!

    Famu: En minä tainnut kyllästyä, en ainakaan muista sellaista. Liina jäi kesken, kun en ollut oikein varma pienten kimppujen kohdasta. Tyyny taisi jäädä kesken vain aivan saamattomuuttani ja pannumyssy unohtui, kun keväällä tuli muita juttuja kuvioihin eikä sitten enää seuraavana syksynä tullut mentyä kurssille. Fufoillaan innolla, jooko! :)

    Kati: Minäkin ennen ajattelin tekeväni rekipeiton "sitten eläkkeellä". Nyt olen ollut jo vuosia eläkkeellä, mutta eipä näy rekipeittoa. ;) Meidän tytärkin teki sellaisen pussukan koulussa tällä tekniikalla, ja tallessa on.

    Tupuna: Joo näihin kirjontajuttuihin olin hurahtanut ennen neulekautta! ;D Vaihtelu virkistää nääs!
    Varmaan ne molemmat vuodet saa mahtumaan jotenkin. :)

    VastaaPoista
  9. Ihania! Tuo lintuaiheinen ristipistotyö, miten se on saattanut jäädä kesken??? Ja kirjottu pöytäliina??? Vielä kerran:kauniita!

    VastaaPoista
  10. Tekijänoikeudesta, eli jos sinä sitä ihan itsellesi teet, niin malliahan saa muokata itselle sopivaksi niin paljon kuin haluaa. Jos taas myyntiin tekisit, niin et saisi myydä tuollaista valmiista mallista tehtyä juttua, mutta et myös silloinkaan, jos olisit tehnyt siihen muutoksen, ellei se olisi niin iso muutos, ettei sitä valmista mallia enää olisi tunnistettavissa, eli se olisi käytännössä sinun omasi. Mutta siis omaan käyttöönhän on ihan kaikki sallittua.

    Kannattaa tehdä ufot valmiiksi, nättejä ovat!

    VastaaPoista
  11. Tosi ihania ufoja. Erityisesti tuo lintutyö! Enpä kyllä uskoisi, etteikö omaan käyttöön saisi mallia muutella, mutta mitään oikeaa tietoa minulla ei asiasta ole, ihan vain mutu-tietoa :)

    VastaaPoista
  12. Toinen toistaan viehättävämpiä ufoja! Niin vain tuumasta toimeen ja kaunista tulee!

    VastaaPoista
  13. Ihanan näköisiä ufoja sinulla kyllä on, mutta motivaatiokato on tuttu juttu edelleen täälläkin... Tuota lintumallia minäkin joskus kauan sitten aloitin, mutta pari tipua tein, ja kyllästyin. Kaunis se on, mutta jotenkin työläs tehdä...

    VastaaPoista
  14. Eila: Kiitos! :)

    Mari: Kiva, kun kerroit tietosi mallin muuttamiseen. Noin minäkin oletin ja ainahan tuommoista on tehty. Niin ison työn olen muuten tämän liinan kanssa tehnyt, että PALJON minulle pitäisi maksaa, että myisin. ;)

    Sari: Sama "mutu" minullakin oli ja nyt kun sinä ja Mari ruossa edellä olette samalla kannalla, niin uskon meidän olevan oikeassa. ;)

    Intsu: Niin on tarkoitus! :)

    Pappi puikoissa: Lintutyössä olikin yllättävän iso työ! Ensin minä ajattelin, että pieniä lintuja, nopsaanhan noita tekee. Mutta ei se niin ollutkaan! ;) Paljon tein, mutta lopun pikkutyö jäi tekemättä! ;D

    VastaaPoista
  15. Kauniita ufoja olet kaappien kätköistä löytänyt! Nuo linnut ovat erityisesti mun mieleen! Hieno idea tuo vuosilukuhomma! Älähän tuikkaa sormeesi neulalla,kun alat noiden parissa fufoilun! Hyviä pistelyjä!

    VastaaPoista
  16. Nyt kun ufot on esitelty, ei muuta kuin tekemään. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  17. Irina: Joo, yritän olla pistämättä sormeen neulalla. Aloitan tuosta myssystä, niin ei näy niin selvästi, jos veripisara pääsee kankaaseen asti. ;D

    MarjutJ: Joo, nyt vain tositoimiin löytyneiden kanssa! :)

    VastaaPoista
  18. Kauniita ufoja!
    Eikä yhtään neuletta? Mullakin on yksi iso ristipistoliina ollut kauan; äiti sitä aloitti...
    Rekipeittokirjonta olisi myös kiinnostavaa, eihän sen iso työ tarvitsisi olla.
    Kiitos tsemppauksesta matkalle!

    VastaaPoista
  19. Malli45: On se yksi neulekin, pannumyssy pressopannulle. Siitä vain ei ole kuvaa, tekstissä kyllä mainitsin muutamalla sanalla. Niin teepä sinäkin rekipeittokirjonnalla vaikka pannumyssy tai sohvatyyny tai laukku. :)

    VastaaPoista
  20. Minä kävin eilen kurkkimassa jo blogiasi, mutta ku olit laittanut kommentin niin kävimpä minäkin vastavierailulla uudestaan :) Tuo ristipistolintutyö on ihana. Valtava työ siinä on kyllä ollut. Äkkiä viimeistelyyn ja näytille! :D

    VastaaPoista
  21. Gloriosa: Kiva kun tulit uudestaankin! :) Lintutyynyhän valmistuu aika pian ja heti, kun vain saan mentyä kangaskauppaan ja löydän sopivan taustakankaan. Ja torvien soidessa tuon näytille nämä ufot, kunhan valmistuvat. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.