Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Panache valmis

Panache-huivia olen tikutellut viime keskiviikosta alkaen. Tänään se sitten pääsi pingotuksesta ja kuvattiin, mutta ei ole vieläkään täysin valmis. Langanpäät ovat päättelemättä ja hetki sitten huomasin reunusvirkkauksen jääneen puolitiehen. Langanpäitä en päätellyt siksi, kun en ole täysin tyytyväinen tekeleeseeni ja mietin vielä mahdollista purkamista. Katsotaan nyt ja tuumataan joku päivä.


Malli: Panache Ulla-neuleesta 02/08
Lanka: Viron villaa, jonka ostin hiljattain Kemin Pienestä Lankapuodista, kulutus 180 g.
Puikot: 4, 4,5 ja 5 mm:t


Kirjasin ylös neulomiseen ja päättelyvirkkaukseen käyttämäni ajan, joka oli yhteensä noin 17,5 tuntia. Aika hyvä hinta pitäisi saada huivista, jos meinaisi näitä tekemällä päästä oikeille tuntipalkoille.


Huivista ei tullut kovin iso, korkeus niskasta alas 57 cm. *Kaatuikohan kuvaaja! ;D* Värit ovat mielestäni kivat, rauhalliset. Sininen näyttää kuvassa liian kirkkaalta, oikeasti on sellainen siniharmaa.




Vaikka korkeutta ei olekaan kovin paljon, niin ympärysmittaa onkin sitten melkein täyteen ympyrään asti.


Hyvin huivi istuu hartioilla ja pysyi päällä, vaikka ulkoterassilla kuvattaessa tuulikin puhalteli melkoisesti.



Tässä huivi vielä pingottumassa. Huomaathan nuo minun vasta hankkimani hattuneulat, joilla kiinnitin huivin alustaan. Olipa huomattavasti mukavampi pistellä pitkiä neuloja kuin pieniä nuppineuloja. Hyvä ostos oli, voisin ostaa vielä yhden paketin, jos niitä vielä saa (ostin kaksi pakettia á 70 neulaa, mutta neulat eivät riittäneet tähän pingotukseen).




Tässä kuvassa näkyy syy siihen, miksi en ole tyytyväinen tähän huiviin. Se ei ole tasainen vaan siinä on tuommoisia kupruja. Ehkä kokeilen vielä höyryttämistä, ehkä. En tiedä, olenkohan tehnyt jonkun virheen tätä kutoessani vai mistähän nuo kuprut johtuvat. Katselin toisten tekemien huivien kuvia eikä niissä näkynyt vastaavaa. Jos joku panachen tehnyt tämän lukee, olisi kiva jos kertoisit, tuliko sinulla vastaavaa ilmiötä.


Näissä mietteissä taidan lähteä houkuttelemaan Nukku-Mattia, jos se vaikka yöllä kertoisi, mitä teen tämän huivin kanssa. Suosituksia muiltakin otan mielelläni vastaan!







24 kommenttia:

  1. Kaunis huivi:-) Höyrytä! Jospas se karkottaisi kurtut.

    VastaaPoista
  2. Mitä kaunein huivi! Itse olen ihan pessyt huivin, liottanut huuhteluaineessa, puristanut pyyhkeen sisällä liiat vedet ja sitten pingottanut huivin kuivumaan. Höyrytys myös saattaisi auttaa kuten Villa Lankalakin ehdottaa. Mutta upea käsityö toden totta.

    VastaaPoista
  3. Kaunis huivi. Mallia en ole ennen nähnytkään. Se on tosi, että käsityölle ei tahdo saada sitä palkkaa mikä siitä kuuluisi saada, kun aikaa tekemiseen kuitenkin kuluu.

    VastaaPoista
  4. Upea huivi! Eiköhän kuprut oikene rauta ja rätti yhdistelmällä. Tuota mallia en ole vielä tehnyt, tekemäni huivit liotan huuhteluaineessa reippaan ajan ja sitten puristelen pyyhkeen sisällä vedet pois ja sitten pingoitan.
    Ei käsitöistä maksettaisi mitään "palkkaa", joskus kysellään, että jos tekisin semmoisen ja semmoisen, niin paljonko maksaisi. Siihen heitän jonkun summan ja sanon, että siinä on lankojen lisäks euro tuntipalkkaa, niin kyselyt loppuu siihen.

    VastaaPoista
  5. Oi, onpas se ihana , kertakaikkiaan :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis on huivisi,,,jospa höyrytys auttaisi.

    En kyllä huomannut päälläsi kupruja, että menenpä vielä katsomaan uudestaan.:)

    Kuka ei tee käsitöitä ei osaa välttämättä niitä arvostaa eikä arvata mikä aika ja "vaiva" niissä on.

    VastaaPoista
  7. Upea on!
    Ja en minä näe siinä mitään kupruja niissä kuvissa missä käytössä, vasta kun makaa pöydällä..

    Mutta älä nyt ihmeessä pura!

    VastaaPoista
  8. Kyllä ei huivi tuon komeempi voi olla. Hieno malli ja hieno väritys !

    VastaaPoista
  9. Kaunis on, värejä myöten!
    Onneksi neulominen on niin mukavaa, ettei ihan tuntipalkkoja viitsi nyhtää jos joku jotain neuletta on vailla!

    VastaaPoista
  10. Kangaskasa: Kiitos! :)

    Villa Lankala: Tänään höyrytin mutta eipä juuri auttanut. :o

    Pitsisukka: Kyllä huivi sai pesun ja käsittelyn huuhteluaineella ennen pingotusta. Ja tänään höyrytinkin aika laihoin tuloksin. :o

    Kati: Palkkaa saa tosi huonosti käsityölle, mutta en kyllä ole huivia myyntitarkoituksessa tehnyt. Jäi mainitsematta tuossa tekstissä. :)

    Mammutti: Kyllä huivi sai pesun ja käsittelyn huuhteluaineella ennen pingotusta. Ja tänään höyrytinkin aika laihoin tuloksin. :o
    Palkkaa saa tosi huonosti käsityölle, mutta en kyllä ole huivia myyntitarkoituksessa tehnyt. Jäi mainitsematta tuossa tekstissä. :)

    MarjutJ, Lettu ja Kirsi: Kiitos! ;)

    Tupuna: Mannekiinini oli tyttäreni, en minä, mutta sehän ei kuprijen näkyvyyteen taida vaikuttaa. ;D

    Mrs.Marple: Kuprut ei todellakaan tule kovin hyvin esiin, kun huivi on päällä. Ehkä se perfektionisti minussa nyt on vallan päällä. ;)

    Intsu: Kiitos! ;)

    VastaaPoista
  11. Eila: Olen täysin samaa mieltä tästä neulomisen mukavuudesta ja jos/kun jotain pyynnöstä teen, en minä tekopalkkaa ole vailla. Ja tämä huivin ajattelin antaa lahjaksi, joten en siitä ole hintaa perimässä, kunhan yleisestä mielenkiinnosta vain laskeskelin ajankäyttöä huivin teossa. ;)

    VastaaPoista
  12. Kylläpä olet laittanut puikot laulamaan! Kauniit värisävyt tuossa langassa,mitä sävyä se olikaan! Tummemmalta vaikutti siinä vyyhdissä (minäkin sitä pyörittelin aiemmin siellä Pienessä Lankapuodissa). Kaunis malli, älä ihmeessä pura sitä!
    Illanjatkoja!

    VastaaPoista
  13. Marit: Kiitokset teille kehuista! ;)

    Irina: Ai sinäkin pyörittelit samaa vyyhtiä! ;D Minäkin tykkään huivin väreistä! Tuumaan vielä, mitä huiville teen. Rauhoitin asian joksikin aikaa ja aloitin jo seuraavan huivin. ;)

    VastaaPoista
  14. Oletpas ollut taas ahkera. Hieno huivi!

    VastaaPoista
  15. Siitä tuli todella upea!! Kiitos vierailusta, palaillaan.

    VastaaPoista
  16. Tätä tarkoitin äskisessä sähköpostissa .Mulla on ollut jonkun aikaa mielessä itselle kaunis huivi joka pysyy päällä ja Vironvillankin on varastossa vaikka kuinka. Tääspä mulla siis oiva malli!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.