Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 12. helmikuuta 2009

Leppisten invaasio Lankapirttiin

Eilen oli talven aurinkoisin päivä, joka sekin jo lupaili kevään ja kesän saapuvan tämän tasaisen harmauden jälkeen. Mutta aivan kesäinen tuulahdus pyyhkäisi Lankapirttiä, kun parvi punaisia leppäkerttuja saapui meille iltapäivällä. Päivä aivan kirkastui entisestään!


Kahdeksan tällaista ihanaa leppisyksilöä! Kaikki eri näköisiä, siis yksilöitä aivan kuin me neulojatkin.



Vilma meidät kirjekuoreen pakkasi ja postiin nakkasi! Nyt tänne Matleenan pöydälle saavuimme , lankaa ja puikkoja vielä kaipaamme.


Silmät ymmyrkäisinä ihmetyksestä! Kiitos Vilma, varmaan viihdymme Matleenan kanssa!



Käsitöistä sen verran, että pienen pieni neule vain on täällä valmistunut. Tiskirätti taas! Näiden tikuttelu tuntuu nyt mukavalta. Saa pian valmiiksi ja voi keksiä taas uuden mallin. Ja mukavahan näitä on käyttääkin, kun hyvin pyyhkivät ja ovat nättejäkin.



Nyt valmistui Ananas-rätti Novitan Bambusta, kooltaan n. 20 x 20 cm ja painoa n. 20 g. Silmukoita oli 47 ja 3.5 mm:n puikoilla tikuttelin. Sen verran tein omaa sovellusta, että reunat on aina oikein neuletta, kun minusta se on mukavampi kuin mallin sileä neule.



Tiskirättejä olen tehnyt pääasiassa puuvillalangoista, vasta kaksi tästä bampulangasta. Puuvillaisia ole käyttänyt kai kuukauden verran ja tykkään niistä. Hyvin pyyhkivät ja kuivaavat, helppo pitää puhtaana, kun nakkaa pesukoneeseen pyyheliinojen kanssa. Ja vaihteluakin saa eri värisillä ja eri malleilla tehdyillä räteillä. Nämä bampuiset eivät jää omaan käyttöön, mutta vielä minä hankin itsellekin sellaisen tai sellaisia.




Vielä lopuksi haluan jakaa teidän kaikkien Lankapirtissä poikkeavien kanssa tämän ihanan tulppaanikimpun! Meillä kävi eilen vierailulla ystäväpariskunta ja he toivat tämän kimpun tuliaisiksi. Onhan kaunis!

12 kommenttia:

  1. Minä myös himottelin noita kerttuja, mutta hillitsin itseni. Tänään täällä on erityisen ihania kuvia jotenkin. :)

    VastaaPoista
  2. Söpöjä noi leppikset. :)
    Hyvä, kun laitoit ananasrätin linkin, en ollut tota huomannutkaan. :)
    Ihana tulppaanikimppu, harmi, kun ovat niin lyhytikäisiä.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä kelpaa leppiksiä ripustella neuleisiin! Minulla vaan hakaneulat ajaa sen asian...
    Tulppaanit piristävät talvisen päivän!

    VastaaPoista
  4. Ja taas herkullisen värinen tiskirätti! Jokohan minunkin täytyy noiden tekoa ajatella! Pieniä "lankanytösiähän" mulla kyllä piisaa!
    Kiitos vain ananaksen linkistä! Siitä aloitetaan. Jos ei tänään, niin ehkä huomenna!
    Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Iiik, aivan ylisuloisia nuo leppikset!! =) Ja tulppaani on mun lempikukka, nautiskelen niistä näin kuvan välityksellä. =)

    VastaaPoista
  6. Hih, siinähän niitä tosiaan olla möllöttää kokonainen parvi. :) Kiva että osasivat perille asti ja ovat mieleisiä.

    Ihanan keväisiä kuvia, tulppaanit ja kaikki!

    VastaaPoista
  7. Nna: Minä en edes yrittänyt hillitä itseäni, vaan vastustelematta tilasin! ;D

    Tupuna: Ovat tosisöpöjä! ;)

    Eila: Minäkin olen käyttänyt hakaneuloja ja langanpätkiä, mutta nyt ripustan näitä vaikka ei tarvitsisikaan merkkiä! ;D

    Irina: Alahan vain tikutella tiskirättejä, se on kivaa ja saa pian valmiiksikin! :)

    Sari: Niin on! :)

    Navettakissa: Sitä vartenhan tulppaanikimpun tänne laitoinkin! ;)

    Tiina: Niin on! :)

    Vilma: Kiitos vielä kerran sinulle näistä! Hyvin ovat kotiutuneet! ;D

    VastaaPoista
  8. Kiitos virtuaalikukkasista! Somia suloisia leppiksiä! Tiskirättikin niin kaunis etten ymmärrä miten voi noita rätteinä käyttää ,kun pöydälle liinaksi kelpais!

    VastaaPoista
  9. Intsu: Onhan se mukavaa pyyhkiä pöytää nätillä rätillä! ;D

    VastaaPoista
  10. Ihania leppiksiä, saisi muuttaa meillekin.

    Minullakin on ananasrätti, vaan se on vähän pienenpuoleinen ja aika vähällä käytöllä.1

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.