Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 13. helmikuuta 2009

Ystävänpäiväkortteja

Huomisen ystävänpäivän muistamiseksi olen saanut eilen ja tänään oikeita postikortteja ystäviltäni. Useimmat niistä ovat niiltä samoilta ihanilta ystäviltä, jotka muistavat minua kortilla vuodesta toiseen, mutta nyt sain pari ihan yllätyskorttia. Toinen näistä yllätyskorteista tuli Outilta blogista Pappi puikoissa, lämmin kiitos sinulle tästä yllätyksestä! Oli varsinainen ystävänpäivän yllätys, vaikkakaan ei kuulunut siihen kampanjaan.


Tällaisen veikeän pojanvesselin mukana Outi tervehdyksensä lähetti. Tätä tutkailtiin yhdessä miehen kanssa, miten Outi on tämän kortin tehnyt ja todettiin, että monesta osiosta on koottu. Kortin sisällä on tekstin lisäksi pieni kissansöpöläinen.



Itse lähetän ystävänpäivätervehdykseksi kaikille Lankapirtissä poikkeaville vain tällaisen virtuaalikortin, jonka kuvan on piirtänyt Jari Rasi.


Ystävä on kuin tähti taivaalla,
aina olemassa vaikka ei näkyisikään!


Hyvää ystävänpäivää kaikille! Kiitos, että olette olemassa, te olette minulle tärkeitä!
Matleena



18 kommenttia:

  1. Hyvää Ystävänpäivää Sinulle!
    Kiitos virtuaalikortista! Sain joitakin blogijuttuja laitettua esille.
    Muutamat Kaarakka-ystävänikin ovat päässet blogiisi, kun ovat lukeneet lykkyjä.

    VastaaPoista
  2. Hyvää ystävänpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Hyvää ystävänpäivää toivotan myös minä!

    VastaaPoista
  4. Ihana virtuaalikortti, iloiset ystävänpäiväterkut sinullekin!

    VastaaPoista
  5. Iloista Ystävänpäivää Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Hyvää ystävänpäivää ja kiitos laukkukehuista:)

    VastaaPoista
  7. Kiitos ystävänpäiväyllätyspaketista!
    Tuplasuklaat ovat lempisuklaatani. Ja aidanauhaa tarvitaan aina.
    Oikein hyvää pakkaspäivän jatkoa

    VastaaPoista
  8. Oikein huikeaa ystävällisyyden täyttämää päivää Sinulle!

    VastaaPoista
  9. Hyvää ystävänpäivää sinullekkin=D

    VastaaPoista
  10. Hyvää ystävänpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
  11. Hyvää Ystävänpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
  12. Hyvää ystävänpäivää. Nyt kyllä rikon tuon 14 kommentin rajan, joka olisi ollut osuva tälle päivälle.

    VastaaPoista
  13. Leppoisaa ystävänpäivää sinulle :)

    VastaaPoista
  14. Oikein hyvää ystävänpäivän iltaa!

    VastaaPoista
  15. Kaikille teille ihanille ystäville kiitokset halien kera! ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.