Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Harmaa päivä

Tänä harmaana päivänä olen istunut kahteenkin otteeseen tässä koneella sukankudin käsissäni. Puikoilla on nyt sukat lasten kokoa, jotka saanen piakkoin valmiiksi. Tämän päivän harmaus vain jotenkin saa minun mielenikin harmaaksi, ei oikein huvita mikään. Iloa on kuitenkin onneksi löytynyt monista blogeista, joissa olen tänään vieraillut. Vakioblogien lisäksi olen kurkkinut muutamissa minulle ennestään tuntemattomissa. Nyt Sukkasadon aikana yritän tutustua mahdollisimman monen korjuuseen osallistujan blogiin, jossa en ole ennen käynyt. Kivoja blogeja ja ihania töitä niistä löytyy paljon. Tulee aikapula, jos kaikki mieleiset panee suosikkeihin ja meinaa vielä ehtiä niitä seuraamaankin. Voi kun voisi kloonata itsensä ja saada näin aikaa lisää 24t/vrk! Jaa mikäköhän siitäkin tulisi! :o

Kun kuvaton postaus on ankea, yritän välttää tahallista ankeutta edes yhdellä vanhalla kuvalla, kun ei eilisistä ompeluksista eikä tämänpäiväisistä kutomisista ole julkaistavia kuvia. Ei tämä kyllä kovin pirtsakka kuva ole, mutta on sentään sininen eikä harmaa. Vaikka saattaa tuo melkein mustaltakin näyttää!


Tämän kuvan valitsin vanhojen käsitöitteni laarista siksi, että Langanluonnin Nna kertoi mummonsa kalanruotokuvioisista sukista. Minä muistan joskus käyttäneeni sitä kuvioa, kun aikoinaan tikuttelin vallan kirjoneulesukkia. Puhdasta kalanruotoa en kuvistani nyt löytänyt, mutta esim. tässä sukassa on riisuttu kuvio (selkäranka jätetty pois ja on vain kylkiruodot). Tarkoittamani kuvio on kolmas alhaalta päin. Eipä silloin tullut mieleen kuvata sukkia, kun minulla oli se kirjoneulekausi menossa, vain muutamista viimeisistä otin kuvia. Mutta nyt taidan lähteä piristämään itseäni kirjastossa käymällä ja ehkä vähän shoppailenkin saman tien.

5 kommenttia:

  1. Kyllä täällä meilläkin päin on nimenomaan kudotut sukat jalassa, ei neulotut :).

    VastaaPoista
  2. Hei! Täällä on ollut aurinkoinen päivä!!! Sain tänään putsattua Annen mansikkamaan talvikuntoon, omani eilen. Keräsin miniältä punaisia viinimarjoja vähän pakkaseen. Itselläni on vain mustia. Olen ostanut nallelankaa sukkia varten, mutta en osannut ilmoittautua siihen sukkasatoon!!! aion kyllä sukat kutoa. Aikaisemmassa blogissasi oli kiva kuvio. Voisin kokeilla sitä!

    VastaaPoista
  3. Hienot värit ja kuviot on sukanvarressa!! Sukkasadon sukatkin ovat tosi kauniit!

    - onpa mukava kuulla, etten ole ainoa, joka huivioosia nyt potee :). Se muuten iski ihan yllättäen kesken pyöriöösin ja ylösalasraglanoosin. Taidan olla aika altis saamaan tartuntoja näihin "ooseihin" :).

    VastaaPoista
  4. Eipä tänään paljon valoisammalta ilma näytä. No ehkä hetken, kun aurinko näyttäytyi.
    Pojan pikkupatsas on taekwondosta. Hänelle hyvin tärkeä huomionosoitus.

    VastaaPoista
  5. Virkku: Siis ymmärrämme toisiamme!

    Marleena: Nyt meillä on aurinkoista! Ai, no sitten sulla on semmonen varjosukkasato! ;D Se malli onkin ihan helppo ja mukava tehdä ja tulee ihan mukavat sukat.

    Helmis: Kiitos! Se sukanvarsi oli paljon kauniimpi oikeasti kuin tuossa kuvassa, sinisen eri sävyjä kaikki. Minulla se pyöriöösi on ollut itämässä jo hyvän aikaa, mutta ei ole ainakaan vielä päässyt taudiksi asti! ;D

    TeSa: Ai se olikin taekwondoa! Puku näyttää samalta, se minua hämäsi. Judossa ainakin oppi sekä kehon että mielen hallintaa, ehkä taekwondossakin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.