Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 2. syyskuuta 2008

Ekat valmiina Heinälatoon

Enpä olisi arvannut, miten reagoin Heinäladon täyttämiseen. Ensin innolla odotin kuin lapsi joulupukkia, että päästään aloittamaan. Ja sitten en meinannut malttaa muuta tehdäkään, kun sain sukat puikoille. Sekin tässä piti vielä vanhoilla päivillä opetella, että kutoo blogatessaan. Niin, olenhan minä kuullut, että monet tekevät sitä. Mutta olen ajatellut, etten enää "revi" itseäni moneen asiaan yhtä aikaa, kun olen päässyt siitä työelämän oravanpyörästäkin jo pois ja saan itse rukata aikataulujani. Mutta nyt sitten kuitenkin tein kahta hommaa yhtä aikaa ja vielähän tuo sujui. ;D Ehkäpä sekin siirtää mahdollista dementiaa kauemmaksi.


Tässä kuva, jos joku kaipaa todistusaineistoa. Nappasin kuvan itse, kun en viitsinyt pyytää apuvoimia kuvaussessioon.



Ja sitten siihen päivän pääasiaan eli sukkiin. Tässä ne ovat, olkaapa niin hyvät! Mallina mukaillut Herrasmiehen sukat tavallisella vahvistetulla kantapäällä kokoa 39, lankana tummanvihreä 7veikka (kuvassa näyttää tosin harmaalta), puikot 3.5 mm, aloituksessa 52 s. Sukat menevät 10-vuotiaalle Tuomakselle, joka toivoi tummanvihreitä sukkia ko. langasta. Mallista ei tarkemmin ollut puhetta, joten saa nähdä, miellyttääkö sukat saajaansa. No sitten isotäti tikuttaa toiset, lankaa on vielä ainakin kaksiin sukkiin. Ja Sukkasatohan on vasta alkanut!



4 kommenttia:

  1. Kauniit sukat :)

    Minä istun useasti kutimen kanssa tietokoneen äärellä, jos on paljon päivittyneitä neuleblogeja Google reader:ssä luettavana. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla ;D

    VastaaPoista
  2. Komeat sukat ja valmistuivat tosi nopeasti!

    VastaaPoista
  3. Kivalta toi sukkamalli näyttää. Mitä kun minusta tuntu,että me hurahdetaan päivä päivältä vaan enempi käsitöitten tekoon:):) Kohta me tikkuamme unissammekin ja aamulla kun herätään on sukat valmiina yöpöydällä:):):)

    VastaaPoista
  4. Tess: Kiitos! Juu näkyy se onnistuvan minultakin kahden kärpäsen isku! ;D

    Hepsi: Kiitos!

    Intsu: Minustakin tuntuu joskus samalta, mutta onneksi vain joskus! ;D Minähän jo tein yhtenä yönä kaksia sukkia yhtä aikaa Sukkasatoon!!! ;DDD No, totta puhuen kai sitä voisi aikaansa käyttää huonompaankin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.